Tapparan kunniapuheenjohtaja Immo Sirén on poistunut keskuudestamme

Kunnioittaaksemme Immun muistoa ja mittavaa kiekkoperintöä julkaisemme uudelleen syksyllä 2019 toteutetun laajan henkilökuvahaastattelun, joka toteutettiin juhlistaaksemme kunniapuheenjohtajamme 90-vuotismerkkipäivää.

Koko Tappara-perhe osoittaa surunvalittelunsa Immun perheelle ja omaisille.

Immu, kiitos vielä kerran kaikesta.

Valmentajaksi aikovan pitää olla valmis myös käymään kouluja. Asiaa auttaa jonkin verran, jos hän on itse pelannut, mutta kyllä nykypäivän valmentajalta vaaditaan myös monenlaista teoriaopiskelua.

Näin sanoo Immo ”Immu” Siren, Tapparan kunniapuheenjohtaja sekä Tappara Hall of Fame -kunniagallerian jäsen numero 13, joka juhlii elokuun lopulla 90-vuotispäiväänsä. Itsekin valmentajana ansioitunut Siren on nähnyt Tapparassa todella monen pelaajan ja valmentajan kasvun alansa absoluuttiselle huipputasolle ja tietää, että jokainen heistä on tehnyt menestyksensä eteen rajusti töitä – kukin aikansa parhaan tietämyksen mukaan.

- Valmentajan vaatimukset ja tyylit vaihtuvat aikakausien mukaan, mutta Kalevi Nummisen, Rauno Korven, Jukka Rautakorven ja Jussi Tapolan haluan nostaa esiin.

- Arvostamistani pelaajista tulisi aivan hirveän pitkä lista. No, ”Kallun” lisäksi Esko Luostarinen sekä luistimilla aivan loistavasti luikerrellut Jouni Seistamo tulevat ensimmäisinä mieleen. Nykyisistä muun muassa Kristian Kuuselaa on mukava katsella, Siren miettii.

Edelleen jääkiekkoilua hyvin tarkkaan seuraava Immu on nuoremmille sukupolville jo hieman tuntemattomampi hahmo, joten on paikallaan esitellä tämä muun muassa Tapparan puheenjohtajana vuosina 1975–78 toiminut seuralegenda.

Urheilu ja maanpuolustus kodin perintönä

Immo Siren syntyi 29.8.1929 Nokiaan nykyisin kuuluvassa Siurossa yhdeksänlapsiseen perheeseen, sen viidestä pojista nuorimmaiseksi.

- Kotimme oli hyvin urheilullinen sekä isänmaahenkinen. Kaksi vanhinta veljeäni voimisteli ja yksi hiihti. Minä pelasin uutuuslajina Suomeen tullutta koripalloa sekä jalkapalloa Nokian Urheilijoiden A-nuorten maalivahtina.

- Me kaikki pojat kuuluimme Suojeluskuntaan ja tytöt Lottiin, kuten äitinikin. Vanhin veljeni kaatui Raatteen suunnalla, ja toisiksi vanhin menetti kätensä Summan taisteluissa, Immo kertoo.

Hän itse ei joutunut rintamalle, mutta osallistui yhteisiin talkoisiin omalla tavallaan Nokialla sijainneen sotilassairaalan lähettinä kesällä 1941.

- Kuljetin polkupyörällä muun muassa virtsanäytteitä semmoisessa tuubissa edessäni. Sen aikaiset korkit eivät olleet ihan tiiveimmästä päästä, joten paidan rintamus meni nopeasti kellertäväksi.

Immu – sillä nimellä hänet useimmat tuntevat - lähti vapaaehtoiseksi armeijaan vain 17-vuotiaana käyden ensimmäisen sodan jälkeisen Reserviupseerikoulun kurssin, jonka numero on 62.

- En tiedä, tuliko minusta silloin Suomen armeijan historian nuorin reservin vänrikki, mutta tuskin kovin monta nuorempaakaan on ollut.

Reservissäkin Immu on toiminut maanpuolustusaktiivina Sotilaspojat-perinnejärjestössä, joka on pitänyt lounaskokouksiaan varsin tiheään tahtiin.

Pitkä työura tukkukaupan alalla

Tamperelainen Immo Sirenistä tuli vuonna 1952, kun hän muutti poikamiesboksiin Aaltosenkadulle, Tammelaan. Keskikoulun ja kauppakoulun käynyt nuorukainen löysi nopeasti työuransa liike-elämän palveluksesta.

Hän työskenteli pitkään Wihuri Aarnion päivittäistavaroiden tukkuliikkeessä eri tehtävissä ja sen jälkeen makeisia tuoneen tukkuliikkeen toimitusjohtajana. Viimeiset 20 vuotta ennen eläkkeelle jäämistään Immu toimi matkalaukkuihin erikoistuneen tuontiliikkeen omistajana.

- Wihuri Aarniossa tutustuin Olavi A. ja Esko Kouvoon, jotka houkuttelivat minut Tapparaan. He olivat huomanneet innokkuuteni Koulukadulla, jossa kävin katsomassa pelejä vuodesta 1946 lähtien.

- Tykkäsin kyllä luistella, mutta itse en ole koskaan pelannut jääkiekkoa, josta kiinnostuin sen vauhdin vuoksi. Se oli paljon vauhdikkaampaa kuin jalkapalloilu, Immo kertoo.

Mutta miksi juuri Tappara eikä Ilves tai T-KV?

- Sitä on vaikea selittää, mutta ainakin siksi, että ystäväperheeni Sandbergit olivat kovia Tapparan kannattajia. Seurojen välinen kilpailu ei ollut silloin vielä niin kovaa kuin nyt, sillä Ilves oli pitkään niin paljon vahvempi, Immu miettii.

Hänen mielestään muun muassa Kouvojen voimakkaasti ajama TBK:n muuttaminen suomenkieliseksi Tapparaksi oli oikea ratkaisu.

- Ehdottomasti oli, sillä pohja ruotsinkieliselle seuralle oli käynyt kovin ohueksi.

”Vauhti voi vielä lisääntyäkin”

Immusta tuli Tapparassa nuorisovalmentaja, mutta myös johtokunnan jäsen sekä seuran ensimmäinen sihteeri.

- Valmentajista oli silloin kova pula, ja valmennus ylipäänsä oli Suomessa lapsenkengissä. Niin oli koko lajikin varusteista alkaen.

Immu aloitti Kalevan kaupunginosajoukkueesta, ja pian hänellä oli valmennettavanaan melkoinen superikäluokka, joka voitti niin B- kuin A-nuorten Suomen mestaruuden. Siitä joukkueesta kasvoi kuusi maajoukkuemiestä, muun muassa Kalevi Numminen ja Jouni Seistamo.

- Ei vielä silloin puhuttu, että ”Kallusta” tulisi valmentaja, mutta huippupelaajan ainekset hänessä näkyivät varhain. Hän oli jo silloin johtajatyyppi jäällä.

Tapparan johtokunnassa 1955–69, 1974–78 ja 1982–85 vaikuttanut Immu tunnettiin paitsi auringontarkkana taloudenpitäjänä, myös urheilullisuutta korostaneena valmentajana, joka vei pelaajansa legendaarisille Pyynikin portaillekin hikeä vuodattamaan.

- Kaikki harjoittelu tapahtui silloin ulkona, mutta treenejä oli vain kaksi tai kolme viikossa. Pelaajat olivat keskimäärin hyvin urheilullisia, ja moni pelasi myös jalkapalloa.

- Jääkiekkoilu on pelinä kehittynyt valtavasti vuosikymmenten varrella. Silloin 1950-luvulla saatettiin jopa pelata kahdella pakilla koko ottelu, kun vauhti oli paljon hitaampaa kuin nyt. Mailatkin ovat nykyään paljon lyhyempiä.

- Vauhti voi lisääntyä vielä tästäkin, jos keksitään uusia harjoitusmenetelmiä, Immu arvelee.

Tuskin kovin moni osasi puoli vuosisataa sitten aavistaa, millaisia rahoja huippukiekkoilussa joskus käsiteltäisiin.

- Pelaajat ostivat varusteensa pääasiassa itse. Minäkin keräsin rahaa, jotta saimme ostaa alennusmyynnistä joukkueellemme luistimia, Immu kertoo.

Seuran puheenjohtajana hän joutui jyrähtämään 1970-luvulla junnupelaajien vanhemmille, kun nämä suunnittelivat turhankin innokkaasti turnausreissuja:

- Sanoin, että tämä on jääkiekkoseura eikä matkatoimisto.

Immu kehuu Tamhockeyn pitkäaikaista toimitusjohtajaa Mikko Leinosta hyvästä taloudenpidosta ja arvioi myös Tappara ry:n tehneen paljon oikeita asioita junioritoiminnan hyväksi.

- Se, että liigajoukkueessamme pelaa jatkuvasti omia kasvattejamme, on myös kustannuskysymys. Hyvin tärkeää se on myös yleisön mielenkiinnon kannalta.

Taitavien valmentajien, pelaajien ja seuran vastuunkantajien lisäksi Immu nostaa Tapparan menestyksen taustatekijöistä esiin naistoimikunnan, joka teki valtavan määrän talkootöitä muun muassa varainhankinnassa ja varustehuollossa.

Paikan päällä 38 MM-turnauksessa!

Kun Tampereella pelattiin MM-kilpailut vuonna 1965, Immo Siren nautti niistä täysin siemauksin:

- Katsoin kaikki 28 ottelua Hakametsässä, vaikka siellä oli siihen aikaan vain puupenkit.

Immun omistautumista asialle kuvaa erinomaisesti se, että kaikkiaan hän näki paikan päältä 38 MM-turnausta ja kahdet olympiakisat, Calgaryssa 1988 ja Albertvillessä 1992.

- Lopetin Riikaan 2006. Yksittäisistä MM-otteluista on parhaiten jäänyt mieleen 3–1-voitto Tshekkoslovakiasta Wienissä 1967.

Calgaryssa Immu sai seurata lähietäisyydeltä, kun Leijonat kaatoi Neuvostoliiton 2–1 ja pokkasi ensimmäisen miesten arvomitalinsa, hopean. Juhlan tuntua lisäsi se, että Tapparan Janne Ojanen ja Erkki Lehtonen tekivät Suomen maalit Timo Suden merkkautettua syöttöpinnan voitto-osumaan.

- Neuvostoliiton voittaminen tuntui vielä 1970-luvulla aika epätodennäköiseltä. Ruski-pojat olivat armeijassa kirjoilla, mutteivät muuta tehneet kuin pelasivat jääkiekkoa!

- Tampereella 1965 näin, miten päävalmentaja Anatoli Tarasov rankaisi tähtipuolustaja Aleksandr Ragulinia, kun tämä hölmöili harjoituksissa. Ragulin joutui kiipeämään 25 kertaa jäältä laidan yli ja takaisin.

Rouva Irma Siren seurasi miestään jonkin aikaa omakustanteisille MM-reissuille, vaikkei tainnutkaan olla peleistä valtavan innoissaan.

- Kun hän oli Dortmundissa käynyt vain kahdesti jäähallin pihalla, sanoin, että vastedes lähden matkaan yksinäni. Vaimo pääsee halvemmallakin kauppareissuille, Immu naurahtaa.

Hänen terävä, hieman sarkastinen huumorintajunsa on tallella, mikä tulee ilmi myös hänen muistellessaan juniorivalmentajien palkitsemista vielä pitkälle 1970-luvullakin:

- Kyllä siitä touhusta oli ammattilaisuus kaukana. Kauden päättäjäisissä jaettiin lusikoita ja korkinavaajia…

- Tapparassa vallitsi hyvä yhteishenki, eikä edustusjoukkueen ja muiden välillä ollut sen kummempaa rajanvetoa, Immu tähdentää.

Terveydessä pitkän iän salaisuus

Korkeaan ikään ehtineiltä tavataan kysyä pitkän iän salaisuutta, joten tehdäänpä se kysymys Immo Sirenillekin.

- Kyllä kai se terveydestä on eniten kiinni ollut. Olen hoitanut sitä hiihto- ja kävelylenkeillä, mutta myös golfin peluulla. Meitä oli neljän miehen porukka, joka pelasi Ruotulassa kolmenakin päivänä viikossa, jos oli säitä. Ei sentään sateella kenkiä viitsitty lähteä kastelemaan…

Myös onnellinen perhe-elämä kuulunee tärkeimpiin terveysresepteihin. Immo löysi Irmansa VPK:n tansseista, ja heidän avioliittonsa on kestänyt jo 65 ja puoli vuotta.

- Niin, ei meillä ole ollut mustia silmiä kummallakaan! Immu veistelee.

Sirenit asuivat peräti 45 vuotta aivan Ruotulan golf-kentän lähellä, josta oli kätevää lähteä myös lenkkeilemään ympäri vuoden.

- Kymmenen vuotta sitten muutimme Mustanlahdenkadulle, lähemmäs palveluita.

Tämä haastattelu tehtiin Tammenlehvä-keskuksessa Kaupissa, jossa Immu oli kahden viikon kuntoutusjaksolla. Mieli kirkkaana hän suunnitteli aloittavansa kiekkokauden Hakametsässä Tapparan CHL-peleissä.

- Pidän Tapparan tulevaisuutta erittäin hyvänä. Ei joka vuosi tarvitse mestaruutta voittaa, mutta ei Tappara ensimmäisenä sen tavoittelijoista putoakaan! Immu visioi.

Teksti: Antti-Pekka Lehtonen
​​​​​​​Kuvat: Antti-Pekka Lehtonen