Kamppailu Tampereen herruudesta 50 vuotta sitten

Tappara ja Ilves kohtaavat paikallispelissä huomenna. Näitä paikalliskamppailuita on kotimaisen kiekkohistorian ajalta kasassa sellaiset kolmisen sataa. Alla on "mukana olleen" kertomus valmistaumisesta yhteen kamppailuun kaupungin herruudesta koko lailla tasan 50 vuotta sitten, 17.1.1967 pelattuun SM-sarjan otteluun Tappara-Ilves. Perspektiiviä antaa sekin, että edes mittavalta huoltajan uraltaan juuri eläkkeelle jäänyt Pämi Männistö ei vielä tässä pelissä kuulunut joukkueen huoltoportaaseen!

Torstai, tammikuun 19 päivä -67. Kello 17.20. Pakkanen nipistelee voimallisesti ja kova tuuli tunkeutuu luihin ja ytimiin jokaisen kohdalla, joka sitä pyrkii uhmaamaan. Jäähallin pysäköintipaikka ammottaa tyhjyyttä ja odottaa jotain suurta ja ihmeellistä. On tyyntä myrskyn edellä. Ensimmäiset autot saapuvat. Punainen Taunus ja siniharmaa vanhahko Volkswagen kaartavat ja pysäköivät vierekkäin. Autotkin jo tuntevat toisensa, siksi usein ne ovat olleet vierekkäin tässä samassa paikassa. Ojanen ja Numminen, Repa ja Kallu, miehet joukkueen edessä ja takana, kentällä ja siviilissä. Ollaan vaiti, päättäväisinä. Pelätään pahinta, toivotaan parasta. Kello 17.30. Autorivi on yhä harva, mutta kuitenkin muutamalla lisääntynyt. Tapparat ovat tulleet. Kuka autolla, kuka bussilla. Jokunen ehkä jalankin. Niukkasanaiset tervehdykset on vaihdettu ja jokaisen kasvoilla on päättäväinen ja vakaa ilme. Mitään ei saa eikä mitään anneta ilmaiseksi. Ilveksiä ei näy. Onko tämä kenties enne? Kokoontuminen on tavallista aikaisempi, sillä ottelu on tärkeä. "Jätkät, kuteet niskaan ja pakkaseen. Halli kierretään kahteen kertaan", julistaa Kallu. Tuon lenkin tarkoituksena on karsia viimeiset epäluulonhäivät mielistä ja täyttää keuhkot vielä raikkaalla ja happirikkaalla ulkoilmalla ennen kahden tunnin rankkaa urakkaa. Joukkue työntyy ulos pakkaseen pivat vedettynä korville ja kaulukset pystyssä törröttäen. Muodostuu ryhmiä: Esko, Juho ja Pepra. Late, Tumi ja Jonte. Marja, Kallu, Lounas ja Rike. Peltsu ja Leppä. Jone, Purje ja Keponen. Ketjuttain, pakkipareittain vaihdetaan viimeiset ajatukset huumorin sävyttämiä ja armotonta taistelumieltä virittäen. Jussi ja Moppe tekevät samaan aikaan tärkeää työtään pukuhuoneessa. Haapanen vetelee viimeisiä vetoja, jotka takaavat, että "torvet" pitävät. Kello 17.50. Puheensorina voimistuu pukuhuoneessa. Päällysvaatteet on jo heitetty päältä ja viimeiset silmäykset pelikuteisiin luodaan ennen pukeutumista. Onko kaikki kunnossa? Mailat valitaan. Tärkeä toimitus, jota Viskakin katselee päätään mailapussiin nojaten. Jännittävän odotuksen alta kuvastuu luottamus omiin mahdollisuuksiin. Kello 18.10. Linjementti lemuaa voimakkaasti, vaikka kukaan ei sitä huomaa. Jokaisen nenä on turtunut sen lemahdukseen vuosien mittaan. Peltsu parsii risaisia kalsareitaan, Lounas korjailee oikean säärisuojuksensa polvikuppia, Oksalan Jonte höylää epätoivoisesti mailansa lapaa pyöreäksi. Leppä höpöttää omiaan, Jone viheltelee. Teppara on jo tapansa mukaan melkein valmiina. Jokainen keskittyy omalla tavallaan. – Tänään ei ole varaa ottaa jäähyjä. Mikäli kuitenkin ulosajoja sattuu, on kaikkien tiedettävä tehtävänsä. Pelataan oma pelimme, käytetään voimaa, otetaan miestä, mutta oikein ja TAISTELLAAN, kehottaa Ojanen. – Vähän vauhtia siihen pukemiseen, kuuluu Kallun ääni. On aika herätä. Kello 18.25. Puheensorina on kiivaimmillaan. Armoton hälinä nousee joka puolella pukuhuonetta. Parissa minuutissa on näkymä ja kuuluma muuttunut. Moppe ja Jussi saavat seuraavan kymmenen minuutin aikana kantaa suurimman helteen. – Moppe nauhaa! Älä pauhaa, ei täällä saa ollenkaan rauhaa, kun Janne aina pauhaa nauhaa! Missä "raguliniä" on? Antakaa höylää, puukkoo, kivee, sahaa, laastaria, luistimennauhaa, mitä vain. Huoltajien on revettävä yhden minuutin aikana sinne ja tänne. Hiki alkaa nousta Mopen ja Jussin otsalle. Ojanen kiertää vielä jokaisen luona erikseen ja kertaa ties monennenko kerran jokaiselle henkilökohtaiset tehtävät erikseen. Kaiken pitäisi alkaa olla selvää. Ojanen piirtää ryppyiselle voimapaperipalaselle 17 nimeä ja numeroa. Taistelevat Tapparat kirjataan kohta pöytäkirjaan. Kello 18.35. Valkoiset pelipaidat on vedetty suojusten verhoksi ja jälleen kerran näkymä on muuttunut, tällä kertaa rauhallisemmaksi. Pulisevasta laumasta on tullut yhtenäinen 17 miehinen joukkue, joka on päättänyt iskeä, iskeä voimakkaasti ja tehokkaasti, iskeä toisen perättäisen tahran terävällä kirveellään Ilveksen turkkiin. 18.45. Vartti aikaa otteluun. Luistimet kiristetään, hanskat vedetään käteen ja mailoja puristetaan. – Pojat, yritteliäämpi ja tarkempi voittaa tänään. ME voitamme! Kerta Viskalle: Ääääääääääääää! Muodoton karjunta laukaisee jännityksen silmänrpäystä ennen kentälle menoa ja virittää ennennäkemättömän taisteluhengen. Jokainen on päättänyt iskeä omasta ja toisen puolesta. ME KAIKKI OLEMME PÄÄTTÄNEET ISKEÄ TAPPARAN PUOLESTA.

                                — mukana ollut —

Pertti Ansakorpi, Antti Leppänen ja Matti Peltonen pukevat varusteita paikallisotteluun.

Entä miten tuossa ottelussa sitten lopulta kävi kaiken tiukan valmistautumisen jälkeen?

Ilves meni 12 minuuttia ennen pelin loppua johtoon 2-1, mutta Tappara tuli loppuun saakka kovaa. Puolustaja Antti Alenius tasoitti kuusi minuuttia ennen loppua, ja juuri ottelun viimeisen minuutin alettua yllä olevassa kuvassa vasemmalla oleva Pertti Ansakorpi iski kirvesrinnoille voittomaalin 3-2 yli 9300 katsojan edessä. Tappara voitti kauden 1966-67 molemmat paikallispelit ja pääsi nauttimaan kaupungin ykkösasemasta!