18-vuotias Haš tehoili ja Tappara voitti taas

Lauantai 19.10. VS.

1 - 4
(1-1, 0-2, 0-1)

SaiPa – Tappara       1-4 (1-1, 0-2, 0-1)

Viidennen pelinsä viimeiseen kahdeksaan päivään pelannut Tappara oli matkustanut nyt Lappeenrantaan. Se ei antanut isäntäjoukkue SaiPan kukkoilla, vaan lisäsi tililleen jälleen yhden voiton, joka kirjattiin loppunumeroin 4-1. Samoilla numeroilla Tappara kukisti SaiPan myös Hakametsässä kuukausi sitten.

Vaikka voittoja ja pisteitä on viime aikoinakin tullut, niin tämä oli kuitenkin Tapparan ensimmäinen kolmen pisteen voitto kolmen pelin tauon jälkeen. Joukkue jatkaa edelleen selvässä johdossa liigakärjessä.

Tapparan 18-vuotias tšekkipakki Hugo Haš teki toisessa liigapelissään uransa avausmaalin ja syöttikin pelissä vielä toisen osuman. Myös Charles Bertrand keräsi tehot 1+1, maali hänelle jo yhdeksäs tämän kauden liigassa. Jere Karjalainen teki kauden kuudennen maalinsa ja Anton Levtchi neljännen. Tolppien välissä Tapparalla pelasi Michael Garteig, jolle upposi ensimmäinen kohti tullut kuti mutta ei enää yksikään 30 seuraavasta.

Kotijoukkue SaiPa oli ensimmäisessä erässä vahvalla luistelulla mukana. Se painoi peliä jatkuvasti Tapparan päätyyn ja toimitti kiekkoa kohti Garteigin vartioimaa maalia. Heti ensimmäisessä vaihdossa SaiPa onnistui myös Garteigin ohittamaan, kun Anssi Löfman teki maalin vain 28 sekunnin jälkeen. Tappara pääsi laukomaan erässä vain kolme kertaa, joista kaksi meni maalia kohti ja ne kummatkin ampui Bertrand. Ensimmäinen ranskalaisen laukauksista meni myös maaliin, kun hän tasoitti lukemiksi 1-1 kolmen minuutin kohdalla.

Toisen erän Tappara pääsi aloittamaan ylivoimalla, kun SaiPa oli saanut taukosummerin soidessa jäähyn. Siitä maalia ei parita hyvästä paikasta huolimatta syntynyt, mutta lopulta erä meni vieraille, kun Tappara iski vielä kahdesti. Neljän minuutin pelin jälkeen Haš läväytti ensimmäisen liigamaalinsa siniviivalta – se oli samalla myös pelin voittomaali. Tyler Morleylla oli erässä useampikin maalipaikka ilman tulosta, ja lopulta mies istui jäähyllä, kun Tappara meni kahden maalin johtoon. Alivoimamaalin napautti Karjalainen Otto Rauhalan syötöstä.

SaiPa oli varmasti puhunut takaa-ajosta toisella erätauolla, mutta kirin terä tylstyi nopeasti, kun Levtchi laukoi Patrik Virran loistosyötöstä Tapparalle neljännen maalin jo erän toisella minuutilla. Sen jälkeen voittajasta ei oikein ollut epäselvyyttä, ja kello saikin käydä 60 minuuttiin saakka melko rauhallisesti.

Kovan ottelurupeaman jälkeen pienikin breikki on taatusti paikallaan. Seuraava ottelu on keskiviikkona, silloin kotona Hakametsässä ja vieraana toista kertaa tällä kaudella Vaasan Sport. Hanki liput peliin tämän linkin takaa.

Kuvat: Arno Hämäläinen


Ottelukooste

Lehdistötilaisuus

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su