Bertrandille hattutemppu, Tapparalle CHL-kauden avausvoitto

Tappara – KAC Klagenfurt       8-3 (2-2, 2-0, 4-1)

Tappara kuittasi viime viikon tappionsa itävaltalaiselle KAC Klagenfurtille, kun se tänään Hakametsässä otti kotivoiton selvin numeroin 8-3. Voitosta saadut kolme pistettä olivat kirvesrintojen ensimmäiset tämän vuoden Champions Hockey Leaguessa ja tulivat tarpeeseen, kun alkulohkon jatkopaikoista taistellaan.

Charles Bertrand iski hattutempun ja muina Tapparan maalintekijöinä toimivat kahdesti osunut Olavi Vauhkonen sekä maalin mieheen tehneet Jere Karjalainen, Niko Ojamäki ja Kristian Kuusela. Bertrandilla on koossa nyt jo neljä CHL-maalia tällä kaudella, kun kaikille muille osumat olivat kauden ensimmäiset. Vauhkoselle maali oli itse asiassa koko CHL-uran ensimmäinen. Maalissa Tapparalla torjui tänään Michael Garteig. Tyler Morley keräsi neljä syöttöpistettä.

Avauserässä nähtiin peräti neljä maalia, jotka jakautuivat tasan. Vierasjoukkue Klagenfurt jopa hienokseltaan hallitsi kamppailupelivoimallaan erää ja käänsikin Tapparan avausmaalin jälkeen pelin johdokseen ennen kuin Tappara tasoitti erän viime sekunneilla. Vauhkonen vei ylivoimalla kirvesrinnat johtoon Tyler Morleyn syötettyä hänet nokikkain KAC-maalivahti David Madlenerin kanssa. Vieraat tasoittivat niin ikään ylivoimalla, kun Matthew Neal ohjasi pahasti potkuliikkeeltäkin näyttäneellä luistinvippauksella kiekon Garteigin taakse, mutta osuma kuitenkin hyväksyttiin videotarkistuksen jälkeen. Pari minuuttia myöhemmin Klagenfurt meni johtoonkin, kun Manuel Ganahl vippasi ovelasti kiekon maalin takaa nyt huonossa asennossa olleen Garteigin varusteiden kautta sisään. Viime minuutin tasoituksesta vastasi soolosuorituksella Bertrand, jonka laukaus lipui maskissa olleen maalivahdin suojien läpi verkkoon.

Jos avauserässä vieraat olivat olleet jopa vähän niskan päällä, niin toinen erä meni sataprosenttisesti kotijoukkueelle. Tappara pyöritti kiekkoa Klagenfurtin alueella vaihdosta toiseen tasakentällisin, ansaitsi pyörityksellään pari ylivoimaakin ja maalintekopaikkoja riitti. Mutta sisukkaasti numerot pysyivät tasoissa, kunnes vihdoin 16 minuutin pelin jälkeen Tappara osui kahdesti puolen minuutin välein. Ensin Sami Moilanen haki irtokiekon ja passasi maalin eteen Karjalaiselle, joka ohitti maalivahdin. Heti perään tullut Bertrandin illan toinen osuma meni taas maalivahdin omaan piikkiin, sillä ranskalaisen laukaisu ei ollut kummoinenkaan huonosta paikasta, mutta niin vaan kiekko löysi kolon mennä maaliin.

Klagenfurtin Andrew Kozek runnoi maalin edestä kavennuksen jo kolmannen erän ensimmäisellä minuutilla, mutta sitten alkoi osua Tappara. Ensin Ojamäki jatkoi Alexander Ytterellin laukauksen reboundin sisään ja pian perään vuorossa oli Kuusela. Vain pari minuuttia edellisestä ja Vauhkonen oli toistamiseen nokikkain Madlenerin kanssa ja onnistui taas maalinteossa. Erän puolivälissä Bertrand täydensi hattutemppunsa ylivoimalla. Sen jälkeen maalinälkä oli tyydyttynyt ja Tappara armahti vieraansa.

Tappara jatkaa Champions Hockey Leaguessa kotiottelulla heti sunnuntaina, jolloin Hakametsään tulee vastaan joukkue Sveitsistä. Vajaa viikko sitten tuo EHC Biel-Bienne kaatoi kirvesrinnat omassa kotiottelussaan viime hetken maalilla 1-0. Tapparan toinen revanssimatsi alkaa Hakametsässä klo 19.

Kuvat: Arno Hämäläinen


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su