fbpx
Otteluraportin tarjoaa:

Levtchi maalasi ja Heljanko torjui voiton

  • Raportti
  • Galleria

Lukko – Tappara       2-3 (0-2, 1-1, 1-0)

Tappara-maalivahti Christian Heljanko nousi Tapparan supersankariksi, kun joukkue haki neljännesfinaalien toisen voittonsa vieraissa Raumalla lauantaina. Tappara voitti samoin numeroin kuin perjantainakin, 3-2, mutta oli nyt pulassa kolmannessa erässä. Ratkaisijaksi nousi Heljanko, joka torjui peräti 22 kertaa kolmannessa erässä ja toi niillä Tapparalle sarjan toisen voiton.

Hyökkäyspäässä Anton Levtchi teki kahden pelin playoff-historiansa kaksi ensimmäistä maalia. Kristian Kuusela lisäsi johtoaan kaikkien aikojen playoff-maalipörssin kärjessä ja nousi kuuden pisteen päähän kaikkien aikojen playoff-pistepörssinkin ykköspaikasta. Jan-Mikael Järvinen oli syöttäjänä Levtchin kummassakin maalissa.


Christian Heljangon hanskakäsi heilui hurjaan tahtiin kolmannessa erässä.

Tappara pelasi erinomaisen ensimmäisen erän vieden peliä oikeastaan koko ajan. Kahdesti se onnistui maalinteossakin, kun Levtchi oli suurin piirtein samoilla sijoilla vasemman tolpan vieressä jatkamassa kiekon Lukko-vahti Lassi Lehtisen taakse. Viiden minuutin kohdalla hän ohjasi taidokkaasti Elias Fälthin laukauksen ilmasta maaliin. Puolitoista minuuttia ennen erän loppua hän jatkoi Järvisen nopean syötön puolityhjiin takatolpalta.

Myös toisessa erässä Tappara oli hallitsevampi osapuoli, vaikka Lukkokin pääsi nyt vähän paremmin hyökkäämään. Kotijoukkue sai kahdeksannella minuutilla vielä ilmaisen kavennusmaalin, kun Jere Karjalainen oli vähän huolimaton oman maalin edestä kiekkoa kuljettaessaan, ja Tapio Laakso pääsi lyömään sen hänen mailastaan Heljangon taakse. Hetken aikaa peli oli vaakalaudalla, kun Tappara hukkasi pari muutakin kertaa kiekon puolustusalueellaan, mutta pian kapteeni Kuusela toi hapen takaisin peliin lyömällä maalin edestä vieraat uudelleen kahden maalin johtoon.

Jos perjantaina Tapparalla ei ollut johtoasemassa hätäpäivääkään kolmannessa erässä, niin tänään meni toisin. Lukko pääsi peliin mukaan, kun Justin Danforth onnistui ylivoimalla kaventamaan 12 minuuttia ennen loppua. Neljä ja puoli minuuttia ennen loppua Tappara joutui ahdinkoon, kun Ben Blood ja Veli-Matti Vittasmäki saivat kolmen sekunnin välein jäähyt ja Tappara joutui kahden miehen alivoimalle käytännössä kahdeksi minuutiksi. Juhani Jasu, Tuukka Mäntylä ja Toni Utunen urakoivat koko kaksiminuuttisen upeasti ja viimeisenä lukkona Heljanko torjui aivan kaiken ja Tappara kesti. Lopussa Lukko sai vielä lisää painetta ilman maalivahtia pelatessaan, mutta Tapparan johto piti loppuun saakka.

Tappara johtaa siis avausviikonlopun jälkeen neljännesfinaalisarjaa nyt voitoin 2-0. Neljän parhaan joukkoon pääsyyn tarvitaan neljä voittoa.

Sarjan kolmas ottelu pelataan Hakametsässä maanantaina. Peli alkaa klo 18.30 mutta myös maanantaina Meijoun Playoffs-teltta palvelee huimin Happy Hour -hinnoin jo kaksi tuntia ennen peliä! Samalla lipulla telttaan ja peliin – hanki se tästä!

Kuvat: Saana Hakala

Ottelun tilastot

2. neljännesfinaali 23.3.2019
Lukko – Tappara       2-3 (0-2, 1-1, 1-0)

1. erä:
04:52 0-1 Anton Levtchi (Jan-Mikael Järvinen, Elias Fälth)
18:29 0-2 Levtchi (J-M.Järvinen, Niko Ojamäki)

2. erä:
27:23 1-2 Tapio Laakso
28:47 1-3 Kristian Kuusela (Teemu Suhonen, Tomáš Záborský)

3. erä:
47:50 2-3 Justin Danforth (Toni Koivisto, Jakub Krejcik) yv

Jäähyt:
Lukko 3 x 2 min
Tappara 6 x 2 min
(Mäntylä, Kemiläinen, M.Järvinen, 2xVittasmäki, Blood)

Maalivahdit:
Lassi Lehtinen, Lukko 7+4+7=18, pois 58:29-60:00
Christian Heljanko, Tappara 6+9+22=37

Erotuomarit: Stefan Fonselius – Jukka-Pekka Koistinen

Yleisöä: 4020

Alumnien tähdet:
1. tähti: Danforth, Lukko
2. tähti: Levtchi, Tappara
3. tähti: Heljanko, Tappara

Ottelun kokoonpano

Záborský-Malinen-Kuusela
Levtchi-JM.Järvinen-Ojamäki
Luoto-Rauhala-Karjalainen
Erkinjuntti-M.Järvinen-Jasu

Vittasmäki-Suhonen
Blood-Kemiläinen
Utunen-Mäntylä
Fälth

Heljanko
(Bäckström)

Uusimmat

Suosituimmat