Liigakärki voitti jumbon – niukasti

Lauantai 12.11. VS.

4 - 5
(2-0, 0-3, 2-2)

Lukko – Tappara       4-5 (2-0, 0-3, 2-2)
Nelosen maalikooste

Raumalla nähtiin tänään Liigan kärjen ja hännän välinen ottelu, kun ykköspaikan Tappara kävi jumbopaikan Lukon vieraana. Kaukalossa eroa oli vähemmän kuin sarjataulukossa, mutta kärki oli silti parempi. Tappara haki täyden vieraspotin lukemin 5-4.

Lukko aloitti 80-vuotisjuhlaottelunsa vauhdilla, sillä se otti avauserässä kahden maalin johdon. Toisen erän jälkeen Tappara oli kuitenkin jo yhden maalin edellä, ja sen se piti loppuun saakka.

Liigan pörssikärki Henrik Haapala iski kolmannen erän lopussa pelin voittomaalin vain 12 sekuntia Lukon tasoitusmaalin jälkeen. Haapalan lisäksi Tapparasta maalasivat Aleksit Elorinne ja Salonen, Sebastian Repo sekä jo kauden 13:nnen maalinsa tehnyt Veli-Matti Savinainen. Jere Karjalainen syötti kolme maalia, Jan-Mikael Järvinen kaksi. Elorinne oli myös kahden pinnan mies.

Tappara käänsi pelin itselleen toisessa erässä

Alkupelin aikana oli vähän mustia pilviä ilmassa. Lukolla oli eilen lepopäivä, Tappara pelasi. Tapparalla saattoi vielä olla vähän ylimääräistä riemua rinnassa eilisen paikallispelin komean nousuvoiton jäljiltä. Ja vaikka järki aina vastaan yrittääkin sanoa, niin vaikeita tuntuvat pelit monesti olevan tyvipään tiimejä vastaan.

Niin nytkin. Avauserässä kumpikin joukkue sai yhden jäähyn, Lukko teki maalin molemmista. Ensin Aaron Gagnon karautti alivoimalla iskemään vasta nyt kauden avausosumansa. Ylivoimalla raumalaisista onnistui Sami Lähteenmäki.

Tappara käänsi pelin toisen erän kolmella osumallaan. Aleksi Elorinne iski kavennuksen, Aleksi Salonen tasoitti vajaa puolitoista minuuttia myöhemmin, ja kolmisen minuuttia siitä Tappara oli jo edellä, kun Savinainen sai pistää kiekon tyhjiin Jani Lajusen oivaltavasta syötöstä, kun kentällä oli vieraiden 4-3 -ylivoima.

Kolmannessa erässä maaleja lyötiin tasatahtiin, mutta Tappara kuittasi Lukon tasoitukset nopeasti ja pysyi loppuun saakka edellä. Gagnonin kauden toisen maalin kuittasi vain pari minuuttia myöhemmin ylivoimalla Sebastian Repo.

Vielä kovempi isku tuli seuraavan tasoituksen perään. Jesse Virtanen pomputteli kiekon parinkin Tappara-pelaajan kautta ylivoimalla Dominik Hrachovinan taakse, ja tilanne oli 4-4 vajaat neljä minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua. Mutta seuraavasta hyökkäyksestä, vain 12 sekuntia myöhemmin, Henrik Haapala napautti kiekon Jakub Stepanekin längistä sisään ja Tappara johti taas.

Johto oli tosin kovilla vielä lopussakin. Lukko pääsi ylivoimalle, jonka aikana Peter Tiivola kilautti tolppaan. Myöhemmin ilman maalivahtia pelatessaan kotijoukkue sai hirmuisen mylläkän Hrachovinan maalille, mutta Tappara taisteli ja piti kiekon poissa verkostaan. Ihan viimeinen minuutti meni sitten niin rikkonaisesti, että pahempaa painetta ei enää syntynyt.

Sarjataulukkoa on mukava tuijottaa

Pelistä jäi vähän sellainen maku, että Tappara teki vain välttämättömän, mutta tuskaista vastustajaa vastaan se riitti. Neljä takaiskua on kuitenkin Tapparan tasoiselle joukkueelle aika paljon. Mutta totta kai Lukkokin on paljon parempi joukkue kuin mitä sen sarjasijoitus väittää.

Tänäänkin voittanutta KalPaa Tappara ei kyennyt karistelemaan enempää kannoiltaan, vaan neljän pisteen ero säilyi. Sen sijaan kolmospaikkaan ja siitä alemmas kirvesrinnoilla on eroa jo kahdeksan pistettä ja enemmän.

Seuraavaksi kirvesrinnoilla on edessään aina hankala Hämeenlinnan haaste, kun se pelaa tiistaina HPK:ta vastaan vieraissa. Kotikaukalossa joukkue nähdään torstaina, silloin vastassa JYP.

Tero Aalto (Kuvat: Mikko Pylkkö)


Ottelun tilastot

Liiga 12.11.2016
Lukko – Tappara      4-5 (2-0, 0-3, 2-2)

1. erä:
07:16 1-0 Aaron Gagnon (Ville Vahalahti) av
17:03 2-0 Sami Lähteenmäki (Peter Tiivola, Ilmari Pitkänen) yv

2. erä:
24:42 2-1 Aleksi Elorinne (Jere Karjalainen, Jan-Mikael Järvinen)
26:09 2-2 Aleksi Salonen (Teemu Nurmi, Otso Rantakari)
29:23 2-3 Veli-Matti Savinainen (Jani Lajunen, Elorinne) yv

3. erä:
47:39 3-3 Gagnon (Vahalahti, Steven Seigo)
49:55 3-4 Sebastian Repo (Arttu Ilomäki, Karjalainen) yv
56:18 4-4 Jesse Virtanen (Vahalahti, Kearton Ellerby) yv
56:30 4-5 Henrik Haapala (Karjalainen, Järvinen)

Jäähyt:
Lukko 7 x 2 min
Tappara 4 x 2 min
(Nurmi, Haapala, Bonsaksen, Karjalainen)

Maalivahdit:
Jakub Stepanek, Lukko 6+10+5=21, pois 58:06-59:06 ja 59:26-60:00
Dominik Hrachovina, Tappara 10+7+13=30

Erotuomarit: Stefan Fonselius – Jukka-Pekka Koistinen

Yleisöä: 4250

Alumnien tähdet:
1. tähti: Gagnon, Lukko
2. tähti: Lähteenmäki, Lukko
3. tähti: Juhani Jasu, Tappara

Ottelun kokoonpano

Haapala-Järvinen-Karjalainen
Savinainen-Ilomäki-Peltola
Røymark-Lajunen-Nurmi
Rauhala-Jasu-Repo
(Honkanen)

Elorinne-Rouhiainen
Saravo-Rantakari
Bonsaksen-Salonen

Hrachovina
(Lassila)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su