Tappara nousi lopussa voittoon

Lauantai 6.1. VS.

2 - 1
(0-0, 0-1, 2-0)

Tappara – Ässät      2-1 (0-0, 0-1, 2-0)

Tappara pelasi vuoden 2018 ensimmäisen kotiottelunsa neljän vieraspelin jälkeen. Vastassa oli Porin Ässät, joka oli kaatanut kirvesrinnat tällä kaudella jo kahdesti. Kolmatta kertaa peräkkäin se ei enää kyennyt voittamaan, kun Tappara nousi kolmannessa erässä ohi ja otti kotivoiton maalein 2-1.

Peli kääntyi kolmannessa erässä noin puolessa minuutissa, kun Sebastian Repo ja Tomáš Záborský osuivat pikatahtiin. Revolle maali oli kauden kahdeksas ja Záborskýlle kuudes. Maalivahdeista Ässien Andreas Bernard torjui pelissä 31 kertaa ja Tapparan Dominik Hrachovina vain 12 kertaa.

Tappara hallitsi avauserää ja loi tukun hyviä paikkojakin, mutta ei saanut kiekkoa ohi Bernardin. Sama jatkui toisessakin erässä, Tapparalla oli paljon hyökkäysaikaa, hyviä maalipaikkoja, mutta ei palkintoa. Ero tuli toisessa päädyssä, missä Ässät onnistui yhdessä harvoista paikoistaan. Sami Lähteenmäki pääsi läpiajoon ja ohitti Hrachovinan.

Kolmannessa erässä Ässät piti ensin Tapparan aiempia eriä paremmin poissa maalipaikoilta, joten maalienkin syntyminen oli epätodennäköisempää. Tappara pääsi kuitenkin erässä kahdesti ylivoimalle. Ensimmäisen Ässät kesti, mutta toisesta Repo vihdoin onnistui tasoittamaan, kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä vain reilut viisi minuuttia. Heti seuraavassa vaihdossa Záborský riisti kiekon Ässissä kauden ensimmäisen pelinsä pelanneelta Tommi Taimelta ja ohitti Bernardin toistamiseen. Lopussa Ässät ei päässyt juurikaan edes hätyyttelemään Hrachovinaa tasoitusyrityksillään. Tappara voitti!

Tapparan seuraavakin ottelu pelataan kotona Hakametsässä. Ensi viikon torstaina vastassa on Vaasan Sport.

Ottelukuvat: Mika Kylmäniemi


Ottelun tilastot

Liiga 6.1.2018
Tappara – Ässät      2-1 (0-0, 0-1, 2-0)

1. erä:
Maaliton

2. erä:
27:03 0-1 Sami Lähteenmäki (Jesperi Kotkaniemi)

3. erä:
54:42 1-1 Sebastian Repo (Juhani Jasu, Kristian Kuusela) yv
55:17 2-1 Tomáš Záborský 

Jäähyt:
Tappara 1 x 2 min
(Luoto)
Ässät 4 x 2 min

Maalivahdit:
Dominik Hrachovina, Tappara 4+3+5=12
Andreas Bernard, Ässät 11+12+8=31, pois 58:30-58:47 ja 59:10-60:00

Erotuomarit: Petri Lindqvist – Aleksi Rantala

Yleisöä: 6826

Alumnien tähdet:
1. tähti: Záborský, Tappara
2. tähti: Repo, Tappara
3. tähti: Bernard, Ässät

Ottelun kokoonpano

Repo-JM.Järvinen-Peltola
Záborský-M.Järvinen-Kuusela
Ojamäki-Rauhala-Karjalainen
Luoto-Jasu-Nurmi

Vittasmäki-Rantakari
Lehtonen-Mikkola
Elorinne-Kemiläinen
Salonen

Hrachovina
(Heljanko)

Kolmanteen erään Kuusela ja Repo vaihtoivat ketjuja.


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su