Tappara taas parempi paikallispelissä

Perjantai 17.11. VS.

1 - 4
(1-1, 0-2, 0-1)

Ilves – Tappara      1-4 (1-1, 0-2, 0-1)

Tappara palasi lähes parin viikon mittaiseksi venähtäneeltä maaottelutauoltaan kauden kolmanteen paikallispeliin. Tauko ei hidastanut menoa, sillä kirvesrinnat ottivat kauden kolmannen voittonsa Ilveksestä ja jo yhdeksännen peräkkäisen voittonsa Liigassa. Loppulukemat Hakametsässä Tapparalle 4-1.

Maalintekijöinä kirvesrinnoista kunnostautuivat Jere Karjalainen, Sebastian Repo, Kristian Kuusela ja Juhani Jasu. Karjalaiselle maali oli kauden kahdeksas, Revolle viides, Kuuselalle neljäs ja Jasulle kuudes. Kuuselalla (1+1) ja Valtteri Kemiläisellä (0+2) oli kahden tehopisteen ilta. Maalissa torjui tuttuun tapaan Dominik Hrachovina.

Avauserässä oli paljon vauhtia ja maalien makuunkin päästiin aivan erän lopussa. Niitä syntyikin saman tien kaksi puolen minuutin välein. Ilveksen Otto Koivula vei kotijoukkueen johtoon reilu minuutti ennen taukoa, mutta Tappara kuittasi seuraavassa vaihdossa, kun Jere Karjalaisen syöttöyritys takatolpalle kimpoili maaliin.

Toisessa erässä Tappara karkasi kahden maalin johtoon. Kummallakin joukkueella oli ylivoimaa, mutta jäähyjen aikana maaleja ei nähty. Sen sijaan tasakentällisin 12 minuutin kohdalla Repo räppäsi rannelaukauksensa ohi Ilves-vahti Riku Heleniuksen. Erän kelloon jäi vain kuusi sekuntia, kun Tappara teki vielä “koppimaalin”. Valtteri Kemiläinen toimitti kiekon maalille ja Kuusela ohjasi sen sisään.

Kolmannessa erässä Tappara pääsi yli puoleksitoista minuutiksi kahden miehen ylivoimalle ja käytti tilaisuuden hyväkseen. Jasu nosti maalin edestä kiekon toisella yrityksellä ohi Heleniuksen. Viimeinen kymmenminuuttinen oli enää kosmetiikkaa ja Tappara purjehti helposti voittoon.

Kolmas kolmen pisteen voitto, kun pelejä on kokonaisuudessaan kuusi, merkitsee Tapparalle lähes varmasti taas yhtä kaupungin herruutta tällä keskinäisten pelien mittarilla. Ilves on kolmessa keskinäisessä pelissä saanut aikaiseksi vain kaksi maalia, Tappara 15.

Tappara jatkaa pelejään heti huomenna, jolloin se saa Hakametsään kotiotteluunsa vastaan HPK:n. Ottelu alkaa klo 17.

Kuvat: Mikko Pylkkö


Ottelun tilastot

Liiga 17.11.2017
Ilves – Tappara      1-4 (1-1, 0-2, 0-1)

1. erä:
18:43 1-0 Otto Koivula (Jarkko Parikka)
19:14 1-1 Jere Karjalainen (Mikko Lehtonen, Dominik Hrachovina)

2. erä:
31:59 1-2 Sebastian Repo (Jan-Mikael Järvinen, Valtteri Kemiläinen)
39:54 1-3 Kristian Kuusela (Kemiläinen, Tomáš Záborský)

3. erä:
48:00 1-4 Juhani Jasu (Kuusela, Otso Rantakari) 2yv

Jäähyt:
Ilves 4 x 2 min
Tappara 3 x 2 min
(Jasu, Mikkola, Peltola)

Maalivahdit:
Riku Helenius, Ilves 8+6+8=22
Dominik Hrachovina, Tappara 9+10+4=23

Erotuomarit: Stefan Fonselius – Aleksi Rantala

Yleisöä: 6834

Alumnien tähdet:
1. tähti: Kuusela, Tappara
2. tähti: Kemiläinen, Tappara
3. tähti: Hrachovina, Tappara

Ottelun kokoonpano

Ojamäki-JM.Järvinen-Peltola
Záborský-Jasu-Kuusela
Luoto-M.Järvinen-Repo
Nurmi-Rauhala-Karjalainen

Lehtonen-Mikkola
Vittasmäki-Rantakari
Elorinne-Kemiläinen
Salonen

Hrachovina
(Heljanko)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su