Tapparalle kymmenes peräkkäisvoitto

Lauantai 5.10. VS.

5 - 2
(1-0, 3-0, 1-2)

Tappara – Jukurit       5-2 (1-0, 3-0, 1-2)

Tappara otti jo kymmenennen peräkkäisen voittonsa Liigassa, kun se lauantaina kaatoi Hakametsässä Mikkelin Jukurit maalein 5-2. Tapparan jo pari peliä sitten tekemä Liigan ennätys peräkkäisissä voitoissa kauden alusta laskien komistui siis taas, ja samalla Tappara nyt myös sivuaa omaa seuraennätystään peräkkäisten voittojen määrässä.

Tehtyjen maalien määrää ei voi kehua liikaa: kymmenessä ottelussa on nyt syntynyt 44 maalia. Vain yhdessä voitoistaan kirvesrinnat jäivät kahteen tehtyyn osumaan ja toisessa kolmeen, mutta kahdeksassa pelissä verkko vastustajan päädyssä on heilunut neljästi tai useammin.

Kristian Kuusela nosti kauden maalimääränsä jo kahdeksaan. Charles Bertrand ja Tyler Morley tekivät kauden kuudennen maalinsa. Patrik Virralle illan osuma oli neljäs ja Sami Moilaselle kolmas. Bertrand ja Moilanen keräsivät lisäksi syöttöpisteen ja heidän ketjunsa sentteri Otto Rauhala kaksi. Maalissa torjuntavuorossa oli vakuuttavasti Christian Heljanko.

Kotijoukkue teki avauserän ainoan maalin, kun kolmosketjun hyökkäys päättyi Otto Rauhalan poikkisyöttöön, josta Bertrand jatkoi kiekon ohi Sami Rajaniemen. Muuten erä oli melko ympäripyöreää, jossa ihan huippupaikat olivat harvassa.

Toisessa erässä katseltiin pitkään, kumpaan suuntaan vaaka kallistuu. Jukurit pääsi kahdesti yrittämään ylivoimalla ja Jesper Piitulainen kilautti ylärimaankin, mutta Tapparan johto piti. Yhtäkkiä erän neljän viimeisen minuutin aikana Tappara kiskaisikin kolme maalia kahteen minuuttiin. Ensin Virta laukoi upean ylänurkkakudin puolustajan jaloista. Puoli minuuttia myöhemmin Bertrand kesytti korkean syötön komeasti mailallaan ohittaen samalla pakinkin, ja Moilanen pääsi nauttimaan ranskalaisen syötöstä takatolpalta maalin. Ja vielä Morley räväytti ranteella alanurkkaan ennen kuin erä oli valmis.

Peli vaikutti jo ratkenneelta kolmannen erän alkaessa, mutta lisämaaleja haettiin erikoistilanteista. Ensiksi Jukurit otti kolme peräkkäistä kakkosta ja Tappara pyöritti yhteensä puolitoista minuuttia kahdenkin miehen ylivoimaa, mutta ei saanut lisäosumia. Sen jälkeen Jukurit pääsi kahdesti peräkkäin ylivoimalle ja onnistui niistä jälkimmäisestä, kun Janne Ritamäki rikkoi Heljangon nollan ohjauksellaan maalin edestä. Vain minuuttia myöhemmin Jukurit onnistui toisessa kavennuksessaan, nyt maalintekijänä Jakub Galvas. Lopussa Kuusela kuitenkin ratkaisi pelin laukomalla kiekon jo tyhjänä ammottaneeseen Jukuri-maaliin.

Tappara kaatoi Jukurit Liigassa nyt jo 11:nnen kerran peräkkäin. Jukurien liityttyä Liigaan kaudeksi 2016-17 se voitti kahdessa ensimmäisessä pelissä Tapparan, mutta sen jälkeen kirvesrinnat ovat voittaneet kaikki muut keskinäiset ottelut.

Liigaa on takana nyt Tapparan osalta tasan 10 kierrosta ja nyt on taas aika kääntää hetkeksi katse Euroopan kaukaloihin. Tiistaina Tappara pelaa Norjassa Champions Hockey Leagueta vastassaan Norjan liigaa parhaillaan johtava Frisk Asker. Kyseessä on CHL:n A-lohkon toiseksi viimeinen ottelukierros. Viimeinen pelataan samojen joukkueiden välillä viikkoa myöhemmin Tampereella.

Kuvat: Jari Mäki-Kuutti


Ottelukooste

Lehdistötilaisuus

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su