Tapparalle toinenkin kuittivoitto Heljangon nollapelillä

Tappara – EHC Biel-Bienne       1-0 (0-0, 1-0, 0-0)

Tappara kohtasi Champions Hockey Leaguen A-alkulohkon neljännessä kamppailussa tänään Hakametsässä sveitsiläisen EHC Biel-Biennen, joka oli voittanut kirvesrinnat kotiottelussaan maalilla. Tappara kuittasi tuon tappionsa tänään täsmälleen samoin lukemin 1-0.

Voitollaan Tappara pelasi itsensä hyvin mukaan kamppailuun jatkopaikoista, kun se kuittasi viikonloppuna molemmat edellisviikonlopun vierastappionsa. Tappara on nyt kuudessa pisteessä, Biel-Bienne ja itävaltalainen Klagenfurt yhdeksässä. Nuo Tapparan kilpailijat kohtaavat toisensa vielä kahdesti, Tapparalla on vastassa kaksi kertaa kaikki pelinsä tähän mennessä hävinnyt norjalainen Frisk Asker.

Tyler Morley laukoi kauden ja uransa ensimmäisen CHL-maalin ja kiinnitti Top Scorer -paitaa entistä vahvemmin ylleen. Maalissa torjuntavuoroon oli palannut Christian Heljanko, joka piti nollan 25 torjunnalla.

Biel näytti ensimmäisessä erässä paljon Tapparaa halukkaammalta ja vahvemmalta joukkueelta, mutta jäi kuitenkin kolmesta ylivoimapelistäänkin huolimatta ilman maaleja. Tappara ei saanut omaa peliään käyntiin kuin yhdessä tai kahdessa vaihdossa, muuten se joutui tyytymään ottamaan vastaan ja painimaan oman päädyn kulmissa. Biel ei kuitenkaan tuhannen taalan paikoille päässyt sekään ylivoimamahdollisuuksitaan huolimatta. Yksi läpiajo oli mutta Peter Schneider ampui ohi maalin.

Toisessa erässä osat kääntyivät, kun Biel vastasi Tapparan kolmeen avauserän jäähyn neljällä omallaan, joista Kevin Fey otti kolme ensimmäistä. Tapparan tehokkuuskaan ei ollut ihan tapissa, mutta Bieliä parempi kuitenkin, sillä ensimmäinen ylivoimista tuotti nopeasti tulosta, kun Morleyn lämäri upposi Jonas Hillerin taakse. Sen jälkeen Hiller kuitenkin sulki taas ovet kotijoukkueen pyörityksessä ja merkkautti itselleen peräti 18 torjuntaa erässä.

Kolmannen erän alussa oli taas Tapparan vuoro jäähyillä, mm. yli minuutin kahden miehen alivoimalla. Se kuitenkin kesti sen ahdinkonsa. Jäähyjen jälkeenkin vieraat painostivat ja hakivat tasoitusta, mutta Heljanko kesti. Hänen johdollaan Tappara kesti ihan loppuun saakka ilman takaiskuja ja otti arvokkaan voiton.

Champions Hockey League jää nyt kuukauden mittaiselle tauolle, kun eri maiden kansalliset sarjat käynnistyvät. Tappara pelaa vielä kaksi CHL:n alkulohko-ottelua, joissa kummassakin vastassa on norjalainen Frisk Asker. Ensimmäinen niistä pelataan Norjassa tasan kuukauden kuluttua, kotiottelu siitä viikon päästä.

Sitä ennen Tappara aloittaa Liiga-pelit vieraspaikallispelillä tulevana perjantaina. Ensimmäisen kotiottelun vuoro on ensi lauantaina, jolloin Hakametsään vieraaksi tulee JYP.

Kuvia: Saana Hakala

 


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su