Tapparalle voitto JYPistä jatkoajalla

Keskiviikko 31.1. VS.

3 - 2 (ja)
(1-1, 1-1, 0-0, 1-0)

Tappara – JYP      3-2 (1-1, 1-1, 0-0) ja

Hakametsässä kamppailtiin keskiviikkona kolmossijasta, jolle JYP oli juuri noussut ohi Tapparan. JYP piti kolmospaikkansa, vaikka Tappara voittikin, sillä kirvesrintojen voitto lukemin 3-2 tuli vasta jatkoajalla. Tasapisteissä JYP pysyy edellä enemmillä kolmen pisteen voitoilla.

Ratkaisumaalin jatkoajalla iski Niko Mikkola, jolle osuma oli ensimmäinen Tappara-kotiyleisön edessä ja muutenkin vasta kauden toinen.

Mikko Lehtonen teki kauden yhdeksännen maalinsa, Niko Ojamäen maali oli puolestaan kauden kuudes. Maalissa torjui Dominik Hrachovina. Kokoonpanosta sivussa oli Juhani Jasun lisäksi Jere Karjalainen. Puolustaja Aleksi Salonen pelasi keskushyökkääjänä.

Ensimmäisessä erässä maalattiin ylivoimalla. Tappara ehti tosin yhden yv-mahdollisuuden hukata ennen kuin erän seuraavat jäähyt tuottivat tulosta. JYP avasi maalinteon Juuso Puustisen ohjausmaalilla Otso Rantakarin istuessa boksissa. Tapparan tasoituksen laukoi Lehtonen, kun jäähyllä oli Jarkko Immonen.

Toisen eränkin jälkeen peli oli tasan, kun kumpikin joukkue oli osunut taas kerran. Nyt johtoon meni ensin Tappara Ojamäen läpiajomaalilla, kun JYP-hyökkääjä oli hutiloinut kiekon kanssa. Kolme minuuttia myöhemmin vieraiden Juha-Pekka Hytönen tasoitti tolpasta ja Hrachovinan suojista sisään kimmonneella laukauksella. Tapparalla oli erässä myös kaksi ylivoimamahdollisuutta, mutta pelkästään kiekon sisäänviennissä oli kovia ongelmia.

Kolmannessa erässä Tapparalle oli tarjolla lisää ylivoimaa, mutta tehot olivat kateissa. Kahdeksan minuuttia ennen loppua tarjolla oli jopa kahden miehen ylivoimaa puolen minuutin ajan, mutta ei tulosta siitäkään. Kun tasakentällisinkään ei oikein paikkoja ollut, mentiin jatkoajalle.

Jatkoaikaa oli pelattu lähes neljä minuuttia, kun ratkaisu tuli. Ratkaisija oli siis hivenen yllättävä, vasta kauden toisen maalinsa iskenyt Niko Mikkola.

Seuraavaksi Tappara on vuorossa paikallispeli, jossa se on Ilveksen vieraana. Kauden viides paikallinen pelataan perjantaina. Lauantaina Tapparalla on taas kotipeli, vastassa Mikkelin Jukurit ja hallissa Tappara Hall of Famen avajaiset!

Kuvat: Mikko Pylkkö


Ottelun tilastot

Liiga 31.1.2018
Tappara – JYP      3-2 (1-2, 1-1, 0-0) ja

1. erä:
07:27 0-1 Juuso Puustinen (Mikko Mäenpää, Jarkko Immonen) yv
13:38 1-1 Mikko Lehtonen (Tomáš Záborský, Teemu Nurmi) yv

2. erä:
25:48 2-1 Niko Ojamäki
28:45 2-2 Juha-Pekka Hytönen (Mikko Kuukka, Robert Rooba)

3. erä:
Maaliton

Jatkoaika:
63:49 3-2 Niko Mikkola (Jukka Peltola)

Jäähyt:
Tappara 1 x 2 min
(Rantakari)
JYP 6 x 2 min ja Mikko Mäenpää 10 min

Maalivahdit:
Dominik Hrachovina, Tappara 5+6+8+0=19
Juho Olkinuora, JYP 12+3+9+2=26

Erotuomarit: Mikko Kaukokari – Joonas Kova

Yleisöä: 4696

Alumnien tähdet:
1. tähti: Mikkola, Tappara
2. tähti: Lehtonen, Tappara
3. tähti: Mäenpää, JYP

Ottelun kokoonpano

Záborský-M.Järvinen-Kuusela
Peltola-JM.Järvinen-Repo
Ojamäki-Rauhala-Luoto
Levtchi-Salonen-Nurmi

Vittasmäki-Rantakari
Mikkola-Lehtonen
Elorinne-Kemiläinen
(Rouhiainen)

Hrachovina
(Heljanko)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su