Perjantai 17.03 KLO 18:30

VS.

4 - 0
1-0, 1-0, 2-0
7001

Ennen ottelua esiintyy Suomen euroviisuedustaja Käärijä!

  • Ovet aukeaa klo 17:00
  • Happy Hour ja pregame Aulan Taproomissa klo 17:00–18:00

  • Jälkipelit ottelun jälkeen Aulan Taproomissa

Playoffs-kevät käyntiin perjantaina - Tappara kohtaa neljännesfinaaleissa KooKoon!

Tapparan neljännesfinaalivastustaja varmistui vasta päivää ennen ottelusarjan alkua, kun KooKoo onnistui etenemään ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon kaadettuaan Kärpät otteluvoitoin 2–1. Joukkueet kohtasivat viime keväänä semifinaalivaiheessa.

Tappara aloittaa perjantaina kauden 2022-23 playoffs-urakkansa kotona Nokia Arenalla, jonka vieraaksi saapuu Kouvolan KooKoo. Sinioranssit voittivat runkosarjan neljästä keskinäisestä kohtaamisesta kaksi.

KooKoo vastasi playoffsien ensimmäisen kierroksen suurimmasta yllätyksestä lähetettyään seitsemännen sijan Oulun Kärpät kesälomille otteluvoitoin 2–1. Oululaiset voittivat sarjan ensimmäisen ottelun kotikentällään numeroin 4–2, mutta kouvolalaiset onnistuivat tasoittamaan voitot kotonaan loppulukemilla 4–1 ja lopulta pudottamaan joukkueen jatkosta 0–5 -murskavoitolla. Oranssimustat putosivat viime keväänä semifinaalivaiheessa pronssiotteluun Tapparan vietyä sarjan nimiinsä voitoin 4–1, mutta millaisen vastuksen yllättäjäjoukkue tarjoaa tänä vuonna?

KooKoon runkosarjan tehokkain pistemies oli joukkueen kapteeni Heikki Liedes 60 ottelun pisteillä 20+19=39. Liedes oli joukkueensa tehokkain pelaaja iskemällä ensimmäisen kierroksen kolmessa ottelussa tehot 2+2=4.

Tappara lähtee playoffseihin puolustavana Suomen mestarina, CHL-mestarina sekä runkosarjan voittajana. Joukkue päätti tasaisen vahvan runkosarjansa viime viikon perjantaina varmistamalla seurahistorian yhdeksännen kärkisijan kaatamalla pahimman kilpailijansa Ilveksen kotiottelussa maalein 5–3. Viikon tauko otteluista on tehnyt kirvesrinnoille varmasti hyvää kovatahtisten kuukausien jälkeen, ja perjantaina sinioransseilla on etulyöntiasema kolmesti kuluvalla viikolla pelannutta -- vastaan.

Joukkueelta kysytään jälleen kovaa taistelutahtoa, josta on saatu jo esimakua mestaruuteen päättyneissä CHL:n playoffseissa. Sisukkuutta kysyttiin muun muassa itsenäisyyspäivänä, jolloin viime kauden finaalivastustaja Rögle ehti karkaamaan kotiavauksessaan 3–0 -johtoon, mutta Tappara kiri rinnalle ja ohi jälkimmäisessä neljännesfinaaliottelussa Nokia Arenalla. Samanlaisia sankaritekoja odotetaan jälleen Liigan playoffseissa.

Tapparan runkosarjan paras pistemies oli konkarisentteri Jori Lehterä 57 ottelun tehoilla 11+46=57. Lehterä sijoittui pistepörssin toiselle sijalle HPK:n superlaituri Michael Jolyn (25+39=64) jälkeen.

Puolentoista kuukauden mittainen kilpajuoksu kohti Kanada-maljaa käynnistyy Nokia Arenalla kello 18:30, areenan ovet avautuvat yleisölle puolitoista tuntia aiemmin kello 17:30. Ennen ottelua areenalla nähdään muun muassa Suomen euroviisuedustaja Käärijän keikka kello 17:30 alkaen, lisätietoja huikeasta illasta löydät täältä! Liput kaikkiin Tapparan playoffs-kotiotteluihin hankit kätevästi Tapparan verkkokaupasta sekä joukkueen toimistolta osoitteesta Kansikatu 1 T3.

Kokoonpanot

Tappara

1. KENTTÄ

#19 Savinainen, Veli-Matti
#21 Lehterä, Jori
#27 Tanus, Kristian
#33 Vittasmäki, Veli-Matti
#13 Kemiläinen, Valtteri

2. KENTTÄ

#76 Levtchi, Anton
#9 Merelä, Waltteri
#20 Ojamäki, Niko
#5 Seppälä, Mikael
#52 Matushkin, Maksim

3. KENTTÄ

#91 Puhakka, Petteri
#70 Davidsson, Marcus
#72 Davidsson, Jonathan
#61 Jürgens, Casimir
#4 Thomas, Ben

4. KENTTÄ

#15 Platt, Geoff
#14 Ikonen, Juuso
#86 Granath, Philip
#63 Tuulola, Joni

MAALIVAHDIT

#30 Heljanko, Christian
#32 Hovinen, Niko

KooKoo

1. KENTTÄ

#19 Rautiainen, Teemu
#18 Ottosson, Axel
#9 Liedes, Heikki
#45 D'Astous, Charle-Edouard
#43 Kukkonen, Miska

2. KENTTÄ

#48 Antonen, Joose
#27 Ojantakanen, Kasperi
#91 Andersson, Linus
#7 Rautanen, Juho
#24 Teräväinen, Eero

3. KENTTÄ

#10 Aaltonen, Leevi
#20 Valkeejärvi, Samuel
#15 Ratinen, Samuli
#41 Manninen, Oskari
#17 Gröndahl, Ari

4. KENTTÄ

#74 Korhonen, Olli
#71 Siikonen, Miska
#23 Engberg, Teemu
#5 Tuomola, Riku

MAALIVAHDIT

#32 Setänen, Oskari
#31 Malik, Nick

Ottelun tilastot

1. erä
#21 Jori Lehterä 1-0
#13 Valtteri Kemiläinen, #5 Mikael Seppälä
3:35
10:49 #43 Miska Kukkonen 2 min poikittainen maila
2. erä
#27 Kristian Tanus 2 min liian monta pelaajaa jäällä 20:55
23:42 #17 Ari Gröndahl 2 min kampitus
29:18 #17 Samuli Ratinen 2 min huitominen
#19 Veli-Matti Savinainen 2-0 YV
#21 Jori Lehterä, #13 Valtteri Kemiläinen
30:41
3. erä
#20 Niko Ojamäki 3-0
#76 Anton Levtchi
41:12
#27 Kristian Tanus 2 min poikittainen maila 46:48
46:48 #45 Charle-Edouard D'Astous 2 min väkivaltaisuus
#19 Veli-Matti Savinainen 2 min väkivaltaisuus 46:48
#52 Maksim Matushkin 2 min estäminen 51:29
57:52 #45 Charle-Edouard D'Astous 20 min pään tai niskan alueelle kohdistuva taklaus -
57:52 #19 Teemu Rautiainen 5 min pään tai niskan alueelle kohdistuva taklaus
#21 Jori Lehterä 4-0 YV
#19 Veli-Matti Savinainen, #20 Niko Ojamäki
59:07
#5 Mikael Seppälä 2 min estäminen 59:59
59:59 #17 Samuli Ratinen 2 min väkivaltaisuus
Maalivahdit
Rangaistukset
5 x 2 min = 10 min 5 x 2 min + 1 x 20 min + 1 x 5 min = 35 min
Yleisömäärä
7001

Ottelukooste

Lehdistötilaisuus

Playoffsit käyntiin voitolla - KooKoo kumoon neljännesfinaaliavauksessa maalein 4–0!

Tappara käynnisti kauden 2022-23 playoffsit kaatamalla KooKoon neljännesfinaalien avauspelissä Nokia Arenalla maalein 4–0. Christian Heljanko torjui uransa neljännen nollapelin playoffseissa, Jori Lehterä puolestaan vietti kolmen tehopisteen iltaa.

Tappara avasi kauden 2022-23 playoffs-urakkansa kaatamalla KooKoon neljännesfinaalien avauspelissä maalein 4–0. Sinioranssit olivat loistavalla pelipäällä, eikä KooKoo pystynyt vastaamaan joukkueen asettamaan rimaan. Christian Heljanko tarvitsi uransa neljänteen playoffsien nollapeliin 19 torjuntaa, Jori Lehterä puolestaan vietti kolmen (2+1) tehopisteen iltaa.

Tappara aloitti ottelun erittäin vahvalla ilmeellä. Joukkue puski peliä rohkeasti KooKoon alueelle, jossa vierailijoiden kova otteluruuhka näkyi erityisesti myöhästymisinä puolustustehtävistä, joka avasi kirvesrinnoille lisää mahdollisuuksia hyökkäämisen rakentamiseen. Sinioranssien puolustaminen oli tylyn väkevää, eivätkä kouvolalaiset saaneet aikaan vaarallisia tekopaikkoja. Christian Heljanko torjui avauserässä viisi laukausta, toisessa päädyssä Oskari Setänen venyi kiekon tielle kymmenen kertaa.

Nokia Arena pääsi todistamaan neljännesfinaalien avausosumaa jo reilun kolmen pelatun minuutin jälkeen. Veli-Matti Savinainen teki tutulla paikallaan vahvaa maskia Setäsen eteen, ja Jori Lehterä onnistui kiskomaan pelivälineen Savinaisen takaa verkot kireälle. Maali oli Lehterän ja Tapparan playoffsien ensimmäinen. Syöttöpisteet tärkeään avausosumaan kirjattiin Valtteri Kemiläisen ja Mikael Seppälän tilille.

Sinioranssit eivät ottaneet ainuttakaan taka-askelta maalin jälkeen, päinvastoin höyryäminen KooKoon kenttäpäädyssä jopa kiihtyi. Kirvespaidat ampaisivat jokaiseen kulmapainiin hurjalla vauhdilla, jossa vieraat joutuivat taistelemaan kaikin voimin pystyäkseen pitämään Tapparan aisoissa. Peli oli kummankin osalta erittäin fyysistä, eikä painavilta taklauksilta vältytty.

Kouvolalaisille tuomittiin neljännesfinaalisarjan ensimmäinen rangaistus avauserän puolivälissä, kun Miska Kukkonen tuuppasi Kristian Tanuksen kumoon poikittaisella mailalla. Kiekko kilahti vahvan pakkopelin aikana tolppaan sekä Niko Ojamäen että Waltteri Merelän toimesta, mutta hyvästä yrityksestä huolimatta erikoistilanne ei siirtynyt tulostaululle.

Ottelun ensimmäiselle erätauolle siirryttiin Tapparan 1–0 -johdossa.

KooKoo paransi otteitaan toiseen erään tultuaan, mutta joukkueen tekemisen "punainen lanka" oli edelleen hukassa. Sinioranssit onnistuivat jälleen pitämään peliä vieraspäädyssä, eikä kouvolalaisten taistelutahto ollut Tapparan tasolla. Kirvesrinnoilla oli runsaasti aikaa ja tilaa hyviin vetopaikkoihin pääsemiseksi, ja maalivahti Setänen piti vieraita reppuselässään. Christian Heljanko torjui toisessa erässä kuusi kertaa, Oskari Setäselle koppeja merkittiin peräti 13.

Tappara joutui kärsimään heti erän avausminuutilla playoffsien ensimmäistä rangaistustaan, jonka syynä oli väärä vaihto. Jäähypenkille passitettiin Kristian Tanus. Alivoima toimi varsin tehokkaasti, eikä KooKoo päässyt tasoittamaan lukemia.

Vajaata minuuttia Tanuksen vapautumisen jälkeen oli vieraiden rangaistuksen aika Ari Gröndahlin kampitettua Waltteri Merelän. Ylivoima ei yltänyt aivan parhaaseen suoritukseensa, vaikka Maksim Matushkinin viivalämäri kilahtikin Setäsen takana ylärimaan. Näin johto säilyi yhdessä maalissa.

KooKoo otti ottelun kolmannen rangaistuksensa hieman ennen ottelun puoliväliä, kun Samuli Ratinen huitoi vahvasti maalille noussutta Tanusta. Reilun minuutin vahvan jauhamisen päätteeksi kirvesrinnat saivat kiekon toistamiseen Setäsen selän taakse, kun Veli-Matti Savinainen ohjasi Jori Lehterän syötöstä pelivälineen maalin kattoon. Lehterän lisäksi myös Valtteri Kemiläinen palkittiin osumasta syöttöpisteellä.

Toisen täysosuman jälkeen Tappara sai entistä vahvemmin otetta pelistä, ja erän loppu vietettiin hyvin pitkälti vieraspäädyssä. Oskari Setänen venyi useaan huipputorjuntaan, jotka syntyivät pääasiassa kouvolalaisten puolustuksen merkkausvirheiden jäljiltä syntyneisiin huippupaikkoihin.

Tappara johti ottelua päätöserään siirryttäessä maalein 2–0.

Sinioranssit jatkoivat päätöserässä kahden edelliserän rohkeita otteitaan. Joukkue rummutti peliä vahvalla sykkeellä KooKoon alueelle, eivätkä vieraat saaneet puolustuspelistään kiinni. Kouvolalaisten hyökkäykset puolestaan pysähtyivät kirvesrintojen tiiviiseen viisikkoon, ja läpi tulleet vedot Heljanko otti kiinni tasaisen varmasti.

Vain minuutin kuluttua erän alkamisesta Tappara siirtyi jo kolmen maalin karkumatkalle. Anton Levtchi ja Niko Ojamäki karkasivat hyökkäykseen kahdella yhtä vastaan, josta Ojamäki sai viimeistellä suoraan syötöstä kiekon verkkoon.

Vajaan seitsemän minuutin pelin jälkeen Veli-Matti Savinainen ja Charles-Edouard D'Astous joutuivat samanaikaisille rangaistuksille. Kummallekin tuomittiin kaksiminuuttiset väkivaltaisuudesta, ja Savinainen otti lisäksi toisen kaksiminuuttisen poikittaisesta mailasta. Tappara pelasi kuitenkin loistavan alivoiman, eikä KooKoo onnistunut saamaan apinaa pois selästään.

Vieraat pääsivät päätöserän toiselle ylivoimalleen 51. peliminuutilla, kun Maksim Matushkin lähti istunnolle Linus Anderssonin estämisestä. 23 sekunnin ylivoimapelin jälkeen Oskari Setänen jätti maalinsa, ja KooKoo lähti jahtaamaan osumia kuuden kenttäpelaajan voimin. Sinioranssit taistelivat alivoiman sisukkaasti pois kellosta, eivätkä kouvolalaiset saaneet tulosta uhkapelistään.

Oranssimustat käyttivät aikalisänsä ajassa 55:22, mutta joukkue menetti kahta minuuttia ennen ottelun päättymistä viimeisen oljenkortensa tasoitukseen. Charles-Edouard D'Astous taklasi keskialueella Waltteri Merelää päähän, ja tilanteesta tuomittiin kanadalaispuolustajalle viiden minuutin jäähy pelirangaistuksella höystettynä.

Tappara ei lähtenyt jäähdyttelemään ylivoimalla, vaan tykitti kiekon neljättä kertaa maaliin ajassa 59:07. Oivaltava syöttökuvio sai Setäsen sijoittumaan huonosti, ja Jori Lehterä sai kumauttaa illan toisen täysosumansa käytännössä tyhjään rysään. Maali oli Lehterän playoffsien toinen. Veli-Matti Savinainen ja Niko Ojamäki saalistivat syöttöpisteet illan viimeiseen osumaan.

Vajaata sekuntia ennen päätössummerin soimista Mikael Seppälä ja Oskari Setänen ottivat samanaikaiset kaksiminuuttiset KooKoon maalin edustalla painimisesta. Seppälän jäähy tuomittiin estämisestä, Setänen puolestaan sai omansa väkivaltaisuudesta.

Ottelu päättyi Tapparan voittoon maalein 4–0. Kirvesrinnat matkaavat seuraavaan otteluun KooKoon kotikentälle 1–0 -sarjajohdossa.

Playoffsien avauspeliä seurasi Nokia Arenalla 7001 katsojaa, kiitos kaikille mukana olleille!

Tappara pelaa seuraavan kerran tulevana maanantaina 20. maaliskuuta, kun joukkue matkustaa neljännesfinaalisarjan toiseen osaotteluun Kouvolaan KooKoon vieraaksi. Ottelu käynnistyy kello 18:30. Liput KooKoon kotiotteluihin myy Ticketmaster.

Neljännesfinaalien kolmas osaottelu pelataan Nokia Arenalla tiistaina 21. maaliskuuta. Kiekko putoaa jäähän kello 18:30, areenan ovet avautuvat yleisölle puolitoista tuntia aiemmin kello 17:00. Liput kaikkiin Tapparan playoffs-kotiotteluihin hankit kätevästi Tapparan verkkokaupasta sekä joukkueen toimistolta osoitteesta Kansikatu 1 T3.