Lauantai 18.11 KLO 17:00

VS.

2 - 3
1-1, 0-1, 1-0, 0-1
8200

Viikko päätökseen todellisella klassikko-ottelulla - Tappara kohtaa Helsingissä HIFK:n

Tappara päättää kahden ottelun miniviikkonsa lauantaina Helsingissä, jossa vastaan asettuu HIFK. Kohtaaminen on joukkueiden kauden toinen.

Tappara matkustaa lauantaina viikon päätösottelussaan Helsinkiin, jossa klassikko-ottelun vastustajana odottaa HIFK. Joukkueet kohtasivat toisensa edellisen kerran syyskuun puolivälissä Nokia Arenassa, jossa sinioranssit veivät voiton numeroin 4–3.

HIFK on ollut kuluvalla kaudella juuri niin hyvä, kuin kausiennakoissa annettiin olettaa. Joukkue tulee lauantain otteluun neljän ottelun voittoputkessa, jonka aikana joukkueen maalierotus on ollut +7. Punanutut lähtevät otteluun sarjataulukon kolmannelta sijalta, johon oikeuttavat 21 ottelusta kerätyt 14 voittoa ja 41 sarjapistettä. Millaisen esityksen HIFK tarjoilee kotiyleisölleen lauantai-illan huippuottelussa?

HIFK:n kultakypärää kantaa laitahyökkääjä Kristian Vesalainen 21 ottelun pisteillä 10+12=22.

Tapparan kolmen ottelun mittainen voittoputki päättyi perjantaina kauden kolmannessa Tampereen paikalliskamppailussa, joka päättyi Ilveksen 3–4 -jatkoaikavoittoon. Tappiosta huolimatta kentältä huokui läpi ottelun erittäin positiivinen ilme, joka auttoi varmasti kirvesrintoja kentän jokaisella alueella. Tällä kertaa tappioon mahtui myös huonoa tuuria, sillä voitto ratkesi erittäin pienellä erolla. Jatkuuko positiivinen tekeminen myös lauantaina?

Sinioranssit jatkavat perjantain tappiosta huolimatta koko Liigan kärkijoukkueena. Otteluita on takana 21, joista kirvesrinnat ovat kasanneet komeat 16 voittoa ja 45 sarjapistettä. Lähin haastaja Ilves vaanii takana kahden pisteen päässä, yhden ottelun enemmän pelanneena.

Tapparan kultakypäränä luistelee taiturihyökkääjä Anton Levtchi 21 ottelun tehoilla 7+19=26.

Kiekko putoaa jäähän Helsingissä kello 17:00. Liput HIFK:n kotiotteluihin myy Ticketmaster.

Kokoonpanot

HIFK

1. KENTTÄ

#10 Vesalainen, Kristian
#21 Lehterä, Jori
#51 Jääskä, Juha
#11 Melart, Ilari
#2 Martin, Luke

2. KENTTÄ

#74 Nättinen, Julius
#31 Koivistoinen, Eetu
#81 Pakarinen, Iiro
#40 Lindbohm, Petteri
#41 Salin, Otto

3. KENTTÄ

#24 Kaskimäki, Aleksanteri
#44 Väänänen, Miro
#88 Rask, Joonas
#85 Seppälä, Niko
#57 Motin, Johan

4. KENTTÄ

#78 Seppälä, Jesse
#13 Ikonen, Joni
#18 Tallberg, Teemu
#83 Luhanka, Einari

MAALIVAHDIT

#92 Hovinen, Niko
#30 Taponen, Roope

Tappara

1. KENTTÄ

#11 Camper, Carter
#90 Liedes, Heikki
#73 Baptiste, Nicholas
#33 Vittasmäki, Veli-Matti
#13 Kemiläinen, Valtteri

2. KENTTÄ

#19 Savinainen, Veli-Matti
#72 Kontiola, Petri
#76 Levtchi, Anton
#28 Leskinen, Otto
#44 Juolevi, Olli

3. KENTTÄ

#91 Puhakka, Petteri
#20 Keskinen, Oiva
#17 Halloran, Nicholas
#63 Tuulola, Joni
#4 Witkowski, Luke

4. KENTTÄ

#15 Somppi, Otto
#42 Rauhala, Otto
#86 Granath, Philip
#26 Kulonummi, Kasper

MAALIVAHDIT

#30 Heljanko, Christian
#34 Randelin, Eetu

Ottelun tilastot

1. erä
#24 Aleksanteri Kaskimäki 1-0 2:31
7:50 #63 Joni Tuulola 2 min pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon
#81 Iiro Pakarinen 2 min kampitus 8:19
10:25
#76 Anton Levtchi 1-1
#19 Veli-Matti Savinainen, #72 Petri Kontiola
2. erä
26:49 #42 Otto Rauhala 2 min estäminen
33:38
#19 Veli-Matti Savinainen 1-2
#76 Anton Levtchi, #44 Olli Juolevi
39:18 #33 Veli-Matti Vittasmäki 2 min kampitus
3. erä
45:58 #44 Olli Juolevi 2 min estäminen
#24 Aleksanteri Kaskimäki 2 min liian monta pelaajaa jäällä 48:11
#2 Luke Martin 2-2
#21 Jori Lehterä, #51 Juha Jääskä
54:47
Jatkoaika
61:27
#72 Petri Kontiola 2-3
#44 Valtteri Kemiläinen, #76 Anton Levtchi
Maalivahdit
# =
Rangaistukset
2 x 2 min = 4 min 4 x 2 min = 8 min
Yleisömäärä
8200

Ottelukooste

Lehdistötilaisuus

Klassikko-ottelu päättyi Tapparan voittoon - HIFK nurin Helsingissä jatkoajalla numeroin 2–3!

Tappara päätti kahden ottelun viikkonsa lauantaina voittoon, kun kirvesrinnat kaatoivat HIFK:n vieraskentällä jatkoajan päätteeksi maalein 2–3. Kirvesrintojen osumat merkittiin Anton Levtchin, Veli-Matti Savinaisen sekä Petri Kontiolan nimiin.

Tappara oli voitokas lauantaina Liigan kärkiottelussa Helsingissä, jossa HIFK kaatui jatkoajalla maalein 2–3. Peli oli alusta loppuun todella tasainen. Kirvesrintojen maalit merkittiin Anton Levtchin, Veli-Matti Savinaisen sekä ensimmäistä kertaa 6093 päivään Tappara-paidassa verkkoja heiluttaneen Petri Kontiolan nimiin.

HIFK oli hitusen verran Tapparan niskan päällä ottelun avauserässä. Kotijoukkue aloitti pelin todella vahvalla hyökkäyspään paineistuksella, johon kirvesrintojen oli vaikea löytää vastausta. Alkuvaikeuksien jälkeen sinioranssien peli alkoi kuitenkin näyttää paremmalta, joka avasi joukkueelle mahdollisuuden rakentaa myös omaa hyökkäystään. Christian Heljanko torjui avauserässä 12 laukausta, toisessa päässä Niko Hovinen pysäytti yhdeksän kiekkoa.

Helsinkiläiset onnistuivat naulaamaan illan avausmaalin vain kahden ja puolen minuutin pelin jälkeen. Aleksanteri Kaskimäki riisti kiekon siniviivalla Otto Rauhalalta ja polkaisi nopeaan hyökkäykseen, joka päättyi tarkan rannelaukauksen painumiseen maalin perälle.

Tapparan alkuhetkien vaikeudet johtuivat varsin selvästi puolustuspäässä pelaamisesta. Kirvesrintojen viisikko avautui useampaan otteeseen pahasti, joka avasi HIFK:lle mahdollisuuden nousta kovalla vauhdilla hyökkäysalueelle. Samaan aikaan pelaaminen helsinkiläispäädyssä oli haastavaa, eikä yhteisiä askelmerkkejä tuntunut löytyvän.

HIFK pääsi pelaamaan ottelun ensimmäistä ylivoimaa vajaan kahdeksan minuutin pelin jälkeen, kun Joni Tuulola nosti kiekon epäonnisesti katsomon puolelle. Kotijoukkueen pakkopeli päättyi kuitenkin ennenaikaisesti Iiro Pakarisen kampitettua Tappara-maalin takana Luke Witkowskin. Tasavajaalla pelaaminen sujui sinioransseilta selvästi punanuttuja paremmin, mutta verkko ei heilahtanut hyvästä yrityksestä huolimatta.

Tappara onnistui tasoittamaan lukemat erän puolivälin ylittymisen jälkeen ajassa 10:25. Anton Levtchi lähti hakemaan maalin kulmalta poikittaissyöttöä, mutta peliväline pomppasi matkalla HIFK-puolustajan jalasta Hovisen selän taakse. Osuma oli Levtchin kauden kahdeksas. Syöttöpisteet tasoitukseen merkittiin Veli-Matti Savinaisen sekä Petri Kontiolan tileille.

Tasoitusosuma muutti pelin kuvaa selvästi varovaisemmaksi. Joukkueet lisäsivät panostusta puolustuspään pelaamiseen, eivätkä hyökkääjät löytäneet vapaata tilaa päästäkseen murtamaan tiivista puolustusriviä. Tappara sai erän loppupuolella aikaan enemmän hyökkäystilaisuuksia, mutta varsinaiset tekopaikat jäivät todella vähiin.

Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin tasatilanteessa 1–1.

Toinen erä alkoi jatkui todella varovaisissa tunnelmissa. Joukkueet lähtivät hakemaan onnistumisia tiukan puolustuspelaamisen avulla, jonka vuoksi hyökkäykset päättyivät todella nopeasti. Varovaisuus kuitenkin karisi pois hetken kuluttua, jonka jälkeen kummatkin joukkueet saivat aikaan painetta toistensa alueille. Christian Heljanko torjui toisessa erässä peräti 15 laukausta, toisessa päässä Niko Hovinen selvisi kuudella torjunnalla.

Tappara joutui toista kertaa alivoimalle vajaan seitsemän minuutin pelin jälkeen, kun Otto Rauhalalle tuomittiin kaksiminuuttinen Luke Martinin estämisestä. HIFK:n ylivoimayritys oli kuitenkin todella heikko, jonka vuoksi kirvesrinnoilla ei ollut pienintäkään ongelmaa maalinteon estämisessä.

Epäonnistunut kokeilu kuitenkin antoi runsaasti virtaa helsinkiläisiin. Sinioranssit joutuivat pelaamaan paljon paineistettuna kotijoukkueen löydettyä lääkkeet hyökkäyspelaamisensa avaamiseen. Puolustus onnistui kuitenkin hyvin, eivätkä isännät päässeet uudelleen johtoon.

Tappara onnistui iskemään illan toisen täysosumansa ajassa 33:38. Anton Levtchi antoi maalin kulmalta lyhyen poikkisyötön avopaikassa odottaneelle Veli-Matti Savinaiselle, joka ei jättänyt huonosti sijoittuneen Hovisen antamaa tilaa käyttämättä. Osuma oli Savinaisen kauden seitsemäs. Levtchin lisäksi syöttäjänä toimi Olli Juolevi, jolle piste oli ensimmäinen kirvespaidassa.

Johto-osuma paransi sinioranssien peliä monellakin tapaa. Hyökkäyspelaaminen alkoi näyttää hetki hetkeltä vaarallisemmalta, jolloin oli punapaitojen aika joutua puolustustehtäviin. Joukkue ei kuitenkaan taipunut päästämään kirvesrintoja kahden maalin karkumatkalle.

HIFK sai jälleen erän lopulla hyökkäyspelinsä kuntoon, jolloin Tappara joutui puolustamaan ajoittain pitkäksi venyneitä hyökkäyksiä. 42 sekuntia ennen erätaukosummerin soimista paine aiheutti kirvesrinnoille jälleen jäähyn, kun Veli-Matti Vittasmäki kampitti Joni Ikosen. Kotijoukkueen lyhyt ylivoima ei kuitenkaan johtanut takaiskuun erän lopussa.

40 minuutin jälkeen lukemat Nordiksella olivat Tapparan hyväksi tilanteessa 1–2.

Sinioranssit pelasivat kolmannessa erässä ottelun parasta peliään. HIFK:lla oli paljon vaikeuksia omalla alueellaan, jonka ansiosta Tappara pääsi rakentamaan toinen toistaan vaarallisempia hyökkäyksiä kotijoukkueen kenttäpäätyyn. Helsinkiläiset saivat kuitenkin hengen päälle jälleen erän loppupuolella.

Kirvesrinnoille tuomittiin ottelun neljäs kaksiminuuttinen kuuden pelatun minuutin jälkeen Olli Juolevin estettyä Aleksanteri Kaskimäkeä. HIFK:n ylivoima pyöri vaarallisesti, mutta sinioranssit onnistuivat paiskimaan riittävästi töitä estääkseen tasoituksen.

Lähes välittömästi Juolevin vapautumisen jälkeen oli Tapparan ensimmäisen täyden ylivoiman aika HIFK:n otettua väärän vaihdon. Joukkuerangaistuksen kärsijäksi määrättiin hetkeä aiemmin rikottu Kaskimäki. Pakkopeli pyöri hyvin, mutta laukaukset jäivät puuttumaan, jonka vuoksi maalia ei syntynyt.

Kotijoukkue onnistui kauan jahtaamassaan tasoituksessa ajassa 54:47. Jori Lehterä jätti kiekon lyhyen ajon tehneelle puolustaja Luke Martinille, jonka tulinen rannelaukaus painui verkkoon.

Päätöserän loppu sujui tasaisissa merkeissä, eikä maaleja enää nähty. Jatkoajalle siirryttiin tasatilanteessa 2–2.

Ottelun ratkaisu syntyi puolentoista minuutin jatkoajan jälkeen. Valtteri Kemiläinen jakoi kiekon keskustasta Petri Kontiolalle, joka tälläsi suoraan syötöstä pelivälineen Hovisen ohi maaliin. Osuma oli Kontiolan kauden ensimmäinen, ja hänen ensimmäinen Tappara-maalinsa sitten maaliskuun 15. päivän 2007. Kemiläisen lisäksi myös Anton Levtchi saalisti ratkaisuun syöttöpisteen.

Tappara voitti ottelun lopulta maalein 2–3.

Tappara pelaa seuraavan kerran ensi viikon perjantaina 24. marraskuuta, kun joukkue matkustaa Vaasaan Sportin vieraaksi. Ottelu käynnistyy kello 18:30. Liput Sportin kotiotteluihin myy Lippu.fi.

Seuraavassa kotiottelussa lauantaina 25. marraskuuta palataan 1980-luvun tunnelmiin, kun Tappara isännöi Nokia Arenassa TPS:ää. Ottelu käynnistyy kello 17:00, areenan ovet avautuvat yleisölle puolitoista tuntia aiemmin kello 15:30. Liput kaikkiin Tapparan kotiotteluihin hankit kätevästi Tapparan verkkokaupasta, Tappara Shopin kivijalkamyymälästä osoitteesta Kansikatu 1 LT3 sekä joukkueen toimistolta osoitteesta Kansikatu 1 T3.