30.08.2023 16:30
Tappara aloittaa torstaina historiallisen CHL-mestaruuden puolustamisen, kun joukkue matkustaa Tanskaan Aalborg Piratesin vieraaksi. Joukkueet eivät ole kohdanneet aiemmin millään sarjatasolla.
Aalborg Pirates osallistuu CHL:ään kolmatta kertaa seurahistoriassaan. Vuonna 2012 perustettu joukkue on pelannut CHL:ssä aiemmin kausilla 2018-19 ja 2022-23, mutta seuran matka tuli kummallakin kerralla päätökseensä jo lohkovaiheen jälkeen. Tanskalaiset ovat pelanneet ennen kauden käynnistymistä kolme harjoitusottelua, joista joukkue on onnistunut voittamaan kaksi. Millaisella ilmeellä maan pohjoisosasta kotoisin oleva seura lähtee uuteen CHL-kauteen?
Tappara kuuluu CHL:n perustajajäseniin, eivätkä kirvesrinnat ole jääneet kertaakaan vuonna 2014 uudelleen perustetun liigan ulkopuolelle. Sinioranssit lähtevät uuteen kauteen hallitsevana mestarina, ja on odotettavaa, että jokainen vastustaja tulee tekemään kaikkensa kammetakseen Tapparan pois valtaistuimelta. Kirvesrinnat pelasivat ennen varsinaisen kauden alkua kolme harjoitusottelua, joista tilille kertyi yksi voitto. Mitkä ovat voiton avaimet torstaina?
Tapparan harjoitusotteluiden paras pistemies oli kolmessa ottelussa tehot 1+2=3 iskenyt yhdysvaltalaissentteri Carter Camper.
Kiekko putoaa jäähän Tanskassa kello 20:00 Suomen aikaa. Viaplay näyttää ottelun suorana Suomessa.
31.08.2023 22:40
Tappara oli terästä torstaisessa CHL-kauden avausottelussaan, jossa tanskalainen Aalborg Pirates kaatui jatkoajan jälkeen maalein 1–2. Joukkue tarjosi sinioransseille vahvan vastuksen, joka ei kuitenkaan riittänyt voittoon saakka. Kirvesrintojen suurimmaksi sankariksi nousi Nick Baptiste, joka iski joukkueen molemmat täysosumat.
Avauserä sujui Tanskassa Tapparalle suotuisaan tapaan. Kirvesrinnat tulivat sisään otteluun ennakkoluulottoman aktiivisella ilmeellä, joka kantoi läpi ensimmäisen kaksikymmenminuuttisen. Joukkue sai aikaan pitkiä ja monipuolisia hyökkäyksiä Aalborgin puolustusalueelle, jossa kotijoukkue oli ajoittain puolustusvaikeuksissa. Piraattipaitojen hyökkäykset olivat vähissä, mutta he onnistuivat rakentamaan erittäin vaarallisia maalipaikkoja. Christian Heljanko torjui avauserässä viisi kiekkoa, toisessa päässä George Sørensen venyi kiekon tielle yhdeksän kertaa.
Puolustuksen ajoittaisista vaikeuksista huolimatta Aalborg onnistui pitämään pakkansa hyvin kasassa kovan paineen alla. Tappara sai aikaan runsaasti laukauksia Sørensenin vartioimaa maalia kohti, mutta joukkue ei päässyt aivan vaarallisimmille vetopaikoille. Sinioranssit malttoivat hienosti rakentaa parhaan mahdollisen maalipaikan ennen ratkaisua.
Ottelun ensimmäinen rangaistus puhallettiin ajassa 10:54, kun Nick Baptiste joutui kärsimään kaksiminuuttista Matthew Salhanyyn kohdistuneesta huitomisesta. Alivoimanelikko oli kuitenkin tiivis, eivätkä isännät onnistuneet siirtymään johtoon.
Aalborg sai ylivoimatilaisuutensa jälkeen peliään paremmin uomiinsa. Joukkue pääsi haastamaan Heljankoa todella vaarallisilta maalipaikoilta, mutta maaliverkko ei kuitenkaan pölissyt missään vaiheessa viime kauden CHL:n arvokkaimman pelaajan selän takana.
Ensimmäiselle erätauolle suunnattiin maalittomassa tasatilanteessa 0–0.
Sinioranssit jatkoivat vahvoja otteitaan myös ottelun toisessa erässä. Joukkue haki jälleen aktiivisesti laukaisupaikkoja Aalborgin puolustusalueella, jossa kotijoukkue onnistui kuitenkin peittämään parhaat paikat kovalla prosentilla. Tappara ei ollut aivan parhaimmillaan omassa päässä, jossa puolustus kärsi pahoja virheitä kotijoukkueen painostuksessa. Christian Heljanko torjui toisessa erässä peräti 11 laukausta, George Sørensen selvisi omalla maalillaan kuudella torjunnalla.
Tappara onnistui iskemään CHL-kauden avausosumansa, kun toista erää oli ehtinyt kulua reilu minuutti. Anton Levtchi syötti kiekon hetkeä aiemmin huippupaikan saaneelle Nick Baptistelle, joka heilutti maaliverkkoja suoraan passista lähteneellä laukauksellaan. Levtchin lisäksi osumaan ei kirjattu muita syöttäjiä.
Kirvesrintojen vahva aloitus sai jatkoa vain 30 sekuntia myöhemmin, kun Thomas Spelling joutui rangaistusaitioon Nick Halloranin huitomisesta. Tappara pelasi hyvän pakkopelin, mutta Pirates onnistui kestämään vyörytyksen maalivahti Sørensenin johdolla.
Sinioranssit puolestaan joutuivat kärsimään illan toista kaksiminuuttistaan 25. peliminuutilla, kun joukkue otti väärän vaihdon. Joukkuerangaistuksen sijaiskärsijäksi passitettiin Kristian Tanus. Tappara oli alivoimalla erittäin vahvassa iskussa, eikä alivoimaosuma ollut kaukana Heikki Liedeksen osuttua maalitolppaan. Maalia ei kuitenkaan syntynyt kummassakaan päädyssä.
Kotijoukkue onnistui tasoittamaan lukemat ajassa 32:33. Kiekko päätyi pahan puolustusvirheen jälkeen Nikolai Nielsenin kautta Calder Brooksille, joka hyödynsi tilaisuutensa laukomalla joukkueensa avausosuman.
Tappara ei kuitenkaan lannistunut takaiskumaalin jälkeen. Heti seuraavassa vaihtokierrossa joukkue sai aikaan pitkän hyökkäysmyllyn isäntien alueelle, jossa piraattipaidat olivat suurissa vaikeuksissa ahnaiden kirvesrintojen edessä. Hyvä yritys ei kuitenkaan johtanut maaliin.
Aalborg sai ottelun kolmannen ylivoimatilaisuutensa toisen erän loppuhetkillä, kun Otto Somppi otti rangaistuksen Pierre-Olivier Moriniin kohdistuneesta huitomisesta. Puntit kuitenkin tasoittuivat, kun kotijoukkueen Anders Koch koukkasi vahvaan hyökkäykseen lähtenyttä Topi Rönniä. Peli pysyi tasaisena neljällä neljää vastaan pelattaessa, eivätkä joukkueet saaneet tilanteesta etua.
40 minuutin jälkeen lukemat Aalborgissa olivat tasan 1–1.
Ottelun päätöserä oli varsin selkeästi illan tasaisin. Joukkueet aloittivat kaksikymmenminuuttisen nopealla, päästä päähän etenevällä kiekottelulla, jonka jälkeen hyökkääjät saivat hieman enemmän tilaa ja aikaa rakentaa maalipaikkoja. Tapparan puolustus ei saanut erätauolla tarvittavia parannuksia, joka avasi Aalborgille runsaasti vaarallisia maalipaikkoja.
Kirvesrinnat alkoivat saada erän puolivälin jälkeen paremmin otetta hyökkäyspelistään, joka avasi joukkueelle aiempaa parempia mahdollisuuksia maalintekoon. Erityisesti liikkuvuus Piratesin kenttäpäädyssä parani runsaasti, johon kotijoukkueen puolustajat eivät pystyneet vastaamaan. Laukausten laatu ei kuitenkaan ollut toivotulla tasolla, joka helpotti Aalborgin puolustusurakkaa.
Sinioranssit kärsivät puolustusalueella pahoja virheitä, jotka olivat erittäin lähellä johtaa kotijoukkueen johtomaaliin. Christian Heljanko hoiti kuitenkin tehtävänsä kirurgintarkkuudella, joka oli avainasemassa tasatilanteen pitämisessä.
Varsinainen peliaika ei tuottanut maalia, joten Tanskassa siirryttiin jatkoajalle tilanteessa 1–1.
Tappara oli jatkoajalla kiekollisesti varmempi osapuoli. Sinioranssit pystyivät pitämään pelivälinettä hallussaan pitkiä aikoja, joka pakotti kotijoukkueen pelaamaan uhrautuvaa puolustuspeliä. Maalivahdit olivat jälleen omilla tonteillaan kentän suurimpia tähtiä, eikä maalinteko helpottunut piiruakaan kolmella kolmea vastaan pelattaessa.
Joukkueet ottivat ajassa 62:48 samanaikaiset kaksiminuuttiset, kun Veli-Matti Savinainen lähti rangaistusaitioon poikittaisesta mailasta ja Pierre-Olivier Morin kiinnipitämisestä. Peli kuitenkin jatkui kolmella kolmea vastaan.
Ottelu tuli päätökseensä ajassa 64:09. Nick Baptiste karkasi Aalborgin kiekonmenetyksen jälkeen puolustusalueelta nopeaan hyökkäykseen, joka päättyi matalaan rannelaukaukseen Sørensenin selän taakse. Maaliin ei kirjattu syöttäjiä.
Tappara voitti ottelun lopulta maalein 2–1.
Tappara pelaa seuraavan kerran tulevana lauantaina 2. syyskuuta, kun brittiläinen Belfast Giants saapuu vierailemaan Nokia Arenalla. Ottelu käynnistyy kello 17:00, areenan ovet avautuvat puolitoista tuntia aiemmin kello 15:30. Liput kaikkiin Tapparan kotiotteluihin hankit kätevästi Tapparan verkkokaupasta sekä joukkueen toimistolta osoitteesta Kansikatu 1 T3.