Perjantai 17.01 KLO 18:30

VS.

3 - 2
1-1, 0-1, 1-0, 1-0
3862

Kivikova ilta tiedossa perjantaina - Tappara Raumalla sarjakärki Lukon vieraana

Tappara pelaa tulevana viikonloppuna kaksi todella kovaa ottelua, kun sinioranssit kohtaavat perättäisinä iltoina sarjakärki Rauman Lukon. Joukkueet pelaavat vastakkain perjantaina kolmannen kerran tällä kaudella.

Tappara joutuu kovaan puntariin tulevana viikonloppuna kirvesrintojen kohdatessa back to back -otteleluissa Rauman Lukon. Perjantaina luvassa on kauden kolmas keskinäinen ottelu. Sinioranssit ovat vieneet voiton kauden aiemmissa keskinäisissä peleissä, ensin Nokia Arenalla maalein 4–2 ja viimeksi marraskuussa Raumalla jatkoajan jälkeen lukemin 3–4.

Lukko lähtee perjantain kotiotteluunsa koko Liigan kärjestä, kun raumalaiset ovat kasanneet 41 pelaamastaan ottelusta 25 voittoa ja yhteensä 76 sarjapistettä. Joukkueen trendi on vieläpä ollut nouseva, sillä Raumalla on juhlittu voittoa peräti seitsemässä edellisessä ottelussa, eikä Lukko ole poistunut kuluvan vuoden aikana vielä kertaakaan kaukalosta häviäjänä. Joukkueella on kuitenkin ollut vuosien saatossa hankaluuksia juuri Tapparan pysäyttämisessä, joka varmasti tiedostetaan myös sinikeltaisessa pukukopissa. Miten käy perjantaina?

Lukon kultakypärää kantaa yhdysvaltalaissentteri Karson Kuhlman 41 ottelun pisteillä 15+21=36.

Tapparan kuntopuntari ei ole aivan yhtä mairittelevaa luettavaa, mutta kauan kaivattuja onnistumisia saatiin edellisessä ottelussa viime perjantaina useampia, kun sinioranssit murjoivat Nokia Arenalla Kiekko-Espoon peräti maalein 7–1. Joukkueen poikkeuksellisen pahat maalinteko-ongelmat väistyivät tieltä kertalaakista, ja samanlaisia otteita voidaan odottaa jatkossakin talviunilta heränneiltä kirvesrinnoilta. Kaiken lisäksi Tapparalla on hyviä muistoja tämän kauden Lukko-otteluista, ja perjantailta voidaankin odottaa todella kiivasta taistelua täydestä pistepotista.

Tappara suuntaa viikonloppuun sarjataulukon kuudennelta sijalta, kun joukkue on onnistunut naaraamaan 41 ottelusta 23 voittoa ja yhteensä 67 sarjapistettä. Matkaa suoralle playoffs-paikalle neljän parhaan joukkoon on parhaillaan kaksi pistettä.

Tapparan kultakypärään pukeutuu taiturihyökkääjä Kristian Tanus 41 ottelun tehoilla 12+24=36.

Ottelu käynnistyy Raumalla kello 18:30. Liput Lukon kotiotteluihin myy Ticketmaster.

Kokoonpanot

Lukko

1. KENTTÄ

#18 Jandric, Steven
#88 Morand, Antoine
#92 Repo, Sebastian
#38 Almari, Niclas
#9 Stenqvist, Jakob

2. KENTTÄ

#24 Krannila, Jami
#15 Khodorenko, Patrick
#83 Kuhlman, Karson
#39 Nousiainen, Kim
#86 Gelinas, Eric

3. KENTTÄ

#25 Saarela, Antti
#17 Westerholm, Pathrik
#27 Westerholm, Ponthus
#5 Peters, Alex
#34 Viitasalo, Nuutti

4. KENTTÄ

#48 Ikonen, Henri
#64 Kainulainen, Harri
#90 Hämäläinen, Lenni
#56 Olsson, Anton

MAALIVAHDIT

#37 Ortio, Joni
#31 Lethemon, John

Tappara

1. KENTTÄ

#19 Savinainen, Veli-Matti
#62 Mattila, Julius
#27 Tanus, Kristian
#5 Brickley, Daniel
#65 Sustr, Andrej

2. KENTTÄ

#9 Quenneville, John
#20 Keskinen, Oiva
#17 Halloran, Nicholas
#28 Leskinen, Otto
#15 Andersson, Jonathan

3. KENTTÄ

#92 Mustonen, Aleksi
#11 Räsänen, Aapeli
#22 Kempe, Mario
#63 Tuulola, Joni
#6 Rafkin, Ruben

4. KENTTÄ

#34 Ahonen, Verneri
#42 Rauhala, Otto
#41 Nykänen, Juuso
#21 Matinmikko, Aleksi

MAALIVAHDIT

#77 Metsola, Juha
#23 Kohonen, Paavo

Ottelun tilastot

1. erä
2:21
#42 Otto Rauhala 0-1
#41 Juuso Nykänen, #21 Aleksi Matinmikko
#88 Antoine Morand 2 min korkea maila 7:53
#27 Ponthus Westerholm 1-1
#17 Pathrik Westerholm, #38 Niclas Almari
16:16
19:12 #21 Aleksi Matinmikko 2 min estäminen
2. erä
23:18 #0 Andrej Sustr 2 min kiinnipitäminen
#15 Patrick Khodorenko 2 min koukkaaminen 25:54
31:22
#27 Kristian Tanus 1-2
#15 Patrick Khodorenko 2 min poikittainen maila 31:38
38:45 #28 Otto Leskinen 2 min kampitus
3. erä
46:33 #41 Juuso Nykänen 2 min poikittainen maila
#86 Eric Gelinas 2-2 YV
#9 Jakob Stenqvist, #92 Sebastian Repo
47:18
Jatkoaika
63:06 #17 Nicholas Halloran 2 min koukkaaminen
63:15 #0 20 min epäurheilijamainen käytös - pelirangaistus
#86 Eric Gelinas 3-2 YV
#9 Jakob Stenqvist, #92 Sebastian Repo
63:15
Maalivahdit
#0 Joni Ortio 4+2+6+1=13
#77 Juha Metsola 6+15+7+2=30
Rangaistukset
3 x 2 min = 6 min 5 x 2 min + 1 x 20 min = 30 min
Yleisömäärä
3862

Ottelukooste

Lehdistötilaisuus

Kuva: Elmeri Elo, ElonKuvaus

Yksi piste mukaan Raumalta - Tapparalle 3–2 -jatkoaikatappio Lukon käsittelyssä

Tappara sai perjantaina Raumalta mukaansa yhden sarjapisteen, kun Lukko vei voiton kotikentällään jatkoajalla maalein 2–3. Kirvesrintojen maaleista vastasivat Otto Rauhala ja Kristian Tanus.

Tapparan kova taistelu tuotti joukkueelle yhden pisteen perjantain huippuottelusta, kun Lukko voitti kotipelinsä jatkoajan jälkeen lukemin 3–2. Sinioranssit jäivät laukausten määrässä pahasti jalkoihin, mutta joukkueen ratkaisutehokkuus oli tyrmäävällä tasolla. Kirvesrintojen maalit iskivät Otto Rauhala ja Kristian Tanus​​​​​​​.

Kuva: Elmeri Elo, ElonKuvaus


Ottelun avauserä vietettiin varsin seesteisissä tunnelmissa. Tappara onnistui saamaan pelistä hallinnan heti ensimmäisten minuuttien aikana vahvan puolustustyöskentelyn ja juonikkaan hyökkäyspään kiekottelun ansiosta. Lukko pystyi parantamaan otteitaan erän edetessä, mutta raumalaiset eivät onnistuneet saamaan hallintaa liukkaasti liikkuneista kirvesrinnoista. Juha Metsola torjui kiekon kuusi kertaa avauserässä, toisessa päässä Joni Ortio venyi neljään torjuntaan.

Tappara onnistui takomaan illan avausmaalin Raumalla jo ajassa 2:21. Juuso Nykäsen laukaus kimpoili maalin edustalla Otto Rauhalan lapaan, josta kapteeni lähetti tarkan kääntölaukauksen Ortion selän taakse. Osuma oli Rauhalan kauden kymmenes. Nykäsen lisäksi myös Aleksi Matinmikko palkittiin ensimmäisestä osumasta syöttöpisteellä.

Ottelun ensimmäinen rangaistus puhallettiin viisi minuuttia myöhemmin kotijoukkueelle, kun Antoine Morandin maila osui John Quennevillen kasvoihin. Sinioranssit eivät onnistuneet saamaan ylivoimapeliään kunnolla käyntiin rangaistuksen puitteissa, eikä erikoistilanne lisännyt joukkueen johtoa.

Lukko sai onnistuneesta erikoistilannepelaamisesta uutta virtaa, jolloin isännät alkoivat hiljalleen saada paremmin otetta pelistä. Tappara ei kuitenkaan päästänyt raumalaisia ottamaan hallintaa omalla alueellaan, ja puolustustehtävät sujuivat lisääntyneessäkin paineessa varsin mallikkaasti. Hyökkääminen kuitenkin muuttui haastavammaksi, eikä Ortiota päästy haastamaan aivan parhailla vedoilla.

Raumalaiset tasoittivat maalit ajassa 16:16. Pathrik Westerholm lähetti kiekonriiston jälkeen siniviivalta rannelaukauksen kohti maalia, ja Ponthus Westerholm onnistui ohjaamaan pelivälineen aivan Metsolan edustalta verkon perälle.

Tapparalle tuomittiin ottelun ensimmäinen rangaistus 48 sekuntia ennen avauserän päättymistä, kun Aleksi Matinmikko otti kaksiminuuttisen Jami Krannilaan kohdistuneesta estämisestä. Lukko ei onnistunut maalinteossa lyhyellä ylivoimallaan, mutta joukkue sai aloittaa toisen erän ylivoimaisena.

Ensimmäiselle erätauolle suunnattiin tasatilanteessa 1–1.

Kuva: Elmeri Elo, ElonKuvaus


Toinen erä oli lukuisten erikoistilanteiden sävyttämä. Kaksikymmenminuuttisesta lähes puolet kului toisen joukkueen pelatessa ylivoimalla, ja tasakentällisin pelaaminen oli todella rikkonaista. Tilanteet jakautuivat erittäin tasaisesti viidellä viittä vastaan pelatessa, mutta Lukko pystyi luomaan etua erikoistilanteiden aikana. Juha Metsola venyi kiekon tielle hurjat 15 kertaa toisen erän aikana, Joni Ortiolle torjuntoja kertyi kaksi kappaletta.

Tappara selvitti vahvoin elkein erän alun alivoimansa, mutta kahden minuutin kuluttua kirvesrinnoille puhallettiin toinen rangaistus Andrej Šustrin kiinnipidettyä Henri Ikosta. Sinioranssit onnistuivat jälleen vesittämään raumalaisten maalintekoaikeet, eivätkä isännät pystyneet luomaan juuri vaarallisia tilanteita hyökkäyspäädyssään.

Šustr hankki Tapparalle ottelun toisen ylivoiman lähes välittömästi rangaistuksensa päättymisen jälkeen, kun Patrick Khodorenko koukki tšekkiläispuolustajan kumoon. Kirvesrinnat eivät onnistuneet kuitenkaan saamaan aikaan kunnollista pyöritystä ylivoimaisena, eikä Lukolla ollut vaikeuksia pitää omaa päätään puhtaana.

Tappara ryöväsi ottelun johtoaseman takaisin itselleen pelin puolivälin ylityttyä ajassa 31:22. Raumalaispuolustus kärsi kiekonmenetyksen läpiajoon kiitäneelle Kristian Tanukselle, joka kiskaisi kiekon napakalla rannelaukauksella Ortion selän taakse. Osuma oli Tanuksen kauden 13:s.

Kotijoukkue sai lisää vaikeuksia vain 16 sekuntia myöhemmin, kun Patrick Khodorenkolle tuomittiin erän toinen rangaistus Aleksi Matinmikkoon kohdistuneesta poikittaisesta mailasta. Tappara pystyi parantamaan ylivoimapeliään, mutta Lukko kykeni pitämään verkkonsa puhtaana kiekoista.

Isännät pääsivät ylivoimaiseksi aivan toisen erän lopulla Otto Leskisen koukittua keskialueella Karson Kuhlmanin jään pintaan. Lukko ei onnistunut hyödyntämään lyhyttä ylivoimaansa, joka sai kuitenkin jatkua päätöserän alussa.

Lukemat Raumalla olivat 40 minuutin jälkeen Tapparan hyväksi tilanteessa 1–2.

Kuva: Elmeri Elo, ElonKuvaus


Tappara ei ollut saada pelistä hallintaa kolmannen kaksikymmenminuuttisen aikana. Lukko pelasi erittäin vahvasti kiekolla, joka jätti sinioranssit pahasti puolustusasemiin. Hyökkäysten käynnistäminen puolestaan oli erittäin haastavaa raumalaisten tiiviin puolustuksen takaa.

Lukko ei onnistunut maalinteossa erän alun lyhyellä ylivoimallaan. Kotijoukkue pystyi kuitenkin saamaan tasoitusjahtinsa käyntiin heti ensimmäisistä aloituskierroista alkaen, joka tuotti vaikeuksia sinioranssien puolustamiselle. Kirvesrinnat selvisivät kuitenkin paineessa erinomaisesti, eivätkä raumalaiset saaneet aikaan himoitsemaansa tasoitusta.

Tapparalle puhallettiin ottelun neljäs rangaistus 46. peliminuutilla, kun Juuso Nykänen tuuppasi Steven Jandricia poikittaisella mailalla. Raumalaiset saivat ylivoimalla kaipaamansa tasoitusmaalin, kun Éric Gélinas latasi kiekon B-pisteen kaarelta ranteella verkkoon.

Kirvesrintojen vaikeudet jatkuivat Lukon tasoituksen jälkeen. Raumalaiset lisäsivät panostusta puolustuspelaamiseen, eikä Tappara onnistunut hyvästä rytmityksestä huolimatta puhkomaan kunnolla kotijoukkueen puolustuslinjoja. Lukko puolestaan ei saanut aikaan aivan aiemmanlaista hyökkäyspelaamista.

Varsinainen peliaika päättyi tilanteessa 2–2, ja ratkaisua lähdettiin hakemaan jatkoajalta.

Tappara esiintyi jatkoajalla selvästi Lukkoa paremmin. Kirvesrinnat pelasivat vahvasti kiekollisena, eivätkä isännät päässeet katkomaan joukkueen vahvoja tuonteja hyökkäysalueelle. Sinioranssit myös riistivät kiekkoja erittäin nopeasti menetysten jälkeen, jolloin raumalaiset eivät päässeet näyttämään kynsiään hyökkäyspäässä.

Sinioransseille tuomittiin rangaistus ajassa 63:06, kun Nick Halloran koukki Jami Krannilan kumoon. Ottelu ratkesi Lukon voittoon vain yhdeksän sekuntia myöhemmin, kun Éric Gélinas latasi kiekon vahvalla rannevedolla maalin perukoille.

Lukko voitti kiivaan kamppailun lopulta maalein 3–2.

Tappara pelaa seuraavan ottelunsa huomenna lauantaina 18. tammikuuta, kun sinioranssit kohtaavat toisena perättäisenä iltana Lukon. Ottelu Nokia Arenalla käynnistyy poikkeuksellisesti jo kello 16:00, areenan ovet avautuvat yleisölle puolitoista tuntia aiemmin kello 14:30. Liput kaikkiin Tapparan kotiotteluihin hankit kätevästi Tapparan verkkokaupasta, joukkueen toimistolta osoitteesta Kansikatu 1 T3 sekä Tappara Shopin kivijalkamyymälästä osoitteesta Kansikatu 1 LT3.