Lauantai 08.03 KLO 18:00

VS.

2 - 4
1-0, 1-2, 0-2
6000

Kuva: Jussi Määttä

Viikko pakettiin pohjoisessa - Tappara kohtaa Oulussa Kärpät

Tapparan kolmen ottelun viikko paketoidaan lauantaina, kun sinioranssit matkaavat Ouluun Kärppien vieraaksi. Joukkueet kohtaavat toisensa kolmannen kerran tämän kauden runkosarjassa.

Tapparan kolmen kovan pelin viikko tulee päätökseensä lauantaina Oulussa, jossa kirvesrintoja odottaa vastassa 2010-luvulla useat kerrat playoffseissa kohdatut Kärpät. Sinioranssit ovat voittaneet joukkueiden kauden kaksi ensimmäistä kohtaamista, ensin Nokia Arenalla maalein 4–1, ja heti seuraavana päivänä pikkupetojen kotiluolassa lukemin 5–8.

Kärpät taistelee tällä hetkellä hurjasti päästäkseen jatkamaan kauttaan playoffsien ensimmäisellä kierroksella. Joukkue palkkasi maanantaina loppukauden päävalmentajakseen Petri Matikaisen, ja oululaiset onnistuivatkin voittamaan viikon avauspelissään JYPin maalein 4–3. Kärpät sijoittuu sarjataulukossa 12:nneksi, johon oikeuttavat 56 ottelusta kerätyt 25 voittoa ja 74 sarjapistettä. Millainen kärppälauma kaukalossa nähdään lauantaina?

Kärppien kultakypärää kantaa Liigan pistepörssiä johtava tšekkiläissentteri Michal Kovařčík 52 ottelun pisteillä 13+49=62.

Tappara onnistui voittamaan viikon avauspelissään tiistaina HPK:n maalein 3–1, mutta eilisessä paikallispelissä Ilves osoittautui paremmaksi loppunumeroin 2–3. Kirvesrinnat onnistuivat ottamaan haltuunsa kahden maalin johtoaseman toisen erän lopulla, mutta tupsukorvat rynnistivät vielä saman kaksikymmenminuuttisen aikana rinnalle ja lopulta ohi. Joukkue oli perjantaina parhaimmillaan todella hyvä, mutta maalipaikkojen luomisessa riittää silti kehitettävää. Maalinteko on maistunut tällä kaudella Kärppiä vastaan, jatkuuko sama trendi lauantaina?

Tappara lähtee viikon päätöspeliinsä sarjataulukon yhdeksänneltä sijalta, joka irtoaa 56 ottelusta kerätyillä 28 voitolla ja 84 sarjapisteellä. Matkaa playoffsien ensimmäisen kierroksen kotietuun on viisi pistettä.

Tapparan kauden parhaita pistemiehiä ovat olleet taiturihyökkääjä Kristian Tanus (17+27=44), kovassa tuloskunnossa edellisissä otteluissa ollut Nick Halloran (12+29=41) ja erinomaista kautta puolustuslinjoilla pelaava Otto Leskinen (8+28=36).

Kiekko putoaa jäähän Oulussa poikkeuksellisesti vasta kello 18:00. Liput Kärppien kotiotteluihin myy Ticketmaster.

Kokoonpanot

Kärpät

1. KENTTÄ

#77 Turunen, Teemu
#11 Virta, Patrik
#26 Rueschhoff, Austin
#55 Ohtamaa, Atte
#2 Pokka, Ville

2. KENTTÄ

#27 Tardif, Ben
#22 Nikupeteri, Olli
#91 Gardiner, Reid
#97 Masin, Dominik
#47 Björk, Marcus

3. KENTTÄ

#39 Juusola, Viljami
#29 Alasiurua, Arttu
#16 Heikkala, Ville
#4 Kivistö, Tommi
#25 Paaso, Arttu

4. KENTTÄ

#51 Pietilä, Benjamin
#37 Janhonen, Julius
#12 Anttila, Marko
#38 Erholtz, Aarno

MAALIVAHDIT

#45 Clara, Damian
#33 Karhunen, Tomi

Tappara

1. KENTTÄ

#91 Puhakka, Petteri
#42 Rauhala, Otto
#41 Nykänen, Juuso
#28 Leskinen, Otto
#5 Brickley, Daniel

2. KENTTÄ

#92 Mustonen, Aleksi
#62 Mattila, Julius
#22 Kempe, Mario
#44 Juolevi, Olli
#21 Matinmikko, Aleksi

3. KENTTÄ

#78 Rautiainen, Benjamin
#20 Keskinen, Oiva
#17 Halloran, Nicholas
#63 Tuulola, Joni
#65 Sustr, Andrej

4. KENTTÄ

#34 Ahonen, Verneri
#11 Räsänen, Aapeli
#14 Ikonen, Juuso
#47 Gallet, Hugo

MAALIVAHDIT

#77 Metsola, Juha
#39 Lindberg, Filip

Ottelun tilastot

1. erä
#59 Julius Hermonen 1-0
#16 Ville Heikkala, #97 Dominik Masin
7:02
#4 Tommi Kivistö 2 min mailasta kiinnipitäminen 11:43
#16 Ville Heikkala 2 min väkivaltaisuus 19:47
19:47 #0 Andrej Sustr 2 min poikittainen maila
2. erä
21:51
#17 Nicholas Halloran 1-1
#47 Hugo Gallet
#26 Austin Rueschhoff 2-1
#11 Patrik Virta
22:58
#59 Julius Hermonen 3-1
#29 Arttu Alasiurua, #16 Ville Heikkala
24:11
24:49 #11 Aapeli Räsänen 2 min korkea maila
27:37 #0 Andrej Sustr 2 min kampitus
36:56
#21 Aleksi Matinmikko 3-2 SR
#17 Nicholas Halloran, #78 Benjamin Rautiainen
3. erä
40:35 #28 Otto Leskinen 2 min kiinnipitäminen
#26 Austin Rueschhoff 2 min poikittainen maila 48:46
50:26
#0 Mario Kempe 3-3 YV
#28 Otto Leskinen, #62 Julius Mattila
59:59
#0 Mario Kempe 3-4 TM
#11 Aapeli Räsänen, #63 Joni Tuulola
Maalivahdit
#0 Damian Clara 6+1+5=12
#77 Juha Metsola 10+14+10=34
Rangaistukset
3 x 2 min = 6 min 4 x 2 min = 8 min
Yleisömäärä
6000

Ottelukooste

Lehdistötilaisuus

Tärkeät kolme pistettä mukaan Oulusta - Kärpät kumoon lukemin 2–4!

Tappara onnistui voittamaan viikon päätösottelunsa lauantaina Oulussa, jossa sinioranssit kaatoivat Kärpät maalein 2–4. Mario Kempe viimeisteli päätöserässä kaksi maalia, aiemmista osumista vastasivat Nick Halloran ja Aleksi Matinmikko.

Tappara oli voitokas viikon päätöspelissään lauantaina, kun sinioranssit hakivat täyden kolmen pisteen potin mukaansa Oulusta kaatamalla Kärpät lukemin 2–4. Kotijoukkue sai ottelussa lähes kaksinkertaisen määrän laukauksia, mutta kirvesrinnat onnistuivat pitämään vaarallisimmat maalipaikat hyvin piilossa koko ottelun ajan. Sankarin viitan veti ylleen kaksi maalia päätöserässä viimeistellyt Mario Kempe, Nick Halloran ja Aleksi Matinmikko osuivat tolppien väliin toisessa erässä.


Kärpät aloitti pelin kotikentällään vahvasti, mutta Tappara onnistui pelaamaan nousujohteisen kaksikymmenminuuttisen. Ensimmäisten minuuttien aikana kotijoukkue sai aikaan todella vahvoja hyökkäyksiä, joita oli vaikeaa puolustaa pois, mutta erän edetessä kirvesrinnat onnistuivat löytämään lääkkeet oululaisten nousujen pysäyttämiseen. Juha Metsola torjui avauserässä kymmenen kertaa, toisessa päässä Damian Clara pysäytti kiekon kuudesti.

Tappara ei pystynyt tiiviiseen puolustukseen erän ensimmäisen puolikkaan aikana, josta Kärpät otti ilon irti. Kotijoukkue pelasi vahvasti kiekollisena, eivätkä sinioranssit onnistuneet tilkitsemään omaa päätään riittävän hyvin estääkseen oululaisten hyökkäyspelien rakentumisen. Kirvesrinnat kuitenkin onnistuivat tekemään riittävästi töitä estääkseen aivan parhaat maalipaikat, joka helpotti Metsolan torjuntatyöskentelyä.

Kärpät onnistui tekemään illan avausmaalin ajassa 7:02. Kiekko päätyi nopeasti aloitusvoiton jälkeen käynnistyneessä hyökkäyksessä maalin edustalla Julius Hermoselle, joka nosti pelivälineen rystyllä Tappara-maalin kattoon.

Ottelun ensimmäinen rangaistus puhallettiin neljä minuuttia myöhemmin oululaisille, kun Tommi Kivistö otti kaksiminuuttisen Juuso Nykäsen mailasta kiinnipitämisesetä. Tappara onnistui pelaamaan todella vahvan ylivoiman, joka tuotti viisi erinomaista laukausta kohti Kärppien maalia. Kiekko ei kuitenkaan päätynyt verkon perälle asti.

Tapparan hyökkäyspelaaminen otti selviä askeleita eteenpäin onnistuneen ylivoimapelin jälkeen. Sinioranssit onnistuivat puhkomaan aiempaa paremmin kotijoukkueen puolustuslinjoja, joka johti selvästi aiempaa parempiin hyökkäyksiin. Kärpät onnistui kuitenkin tukkimaan oman päänsä riittävän tiiviisti estääkseen maalinteon.

Joukkueille puhallettiin erän viimeisellä minuutilla samanaikaiset kaksiminuuttiset. Andrej Šustr lähti Ville Heikkalan kanssa käydystä väännöstä jäähylle poikittaisesta mailasta, Heikkala puolestaan sai rangaistuksen väkivaltaisuudesta. Jäähyt eivät vaikuttaneet samanaikaisuutensa vuoksi kenttätasapainoon, ja peli sai jatkua viidellä viittä vastaan.

Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin Kärppien 1–0 -johdossa.


Joukkueet pelasivat toisessa erässä todella tasaista kiekkoa. Kumpikaan ei onnistunut hyökkäämään aivan parhaalla mahdollisella tavalla, vaan keskittyminen oli selvästi laitettu tiiviiseen viisikkopuolustukseen. Kärpät onnistuivat saamaan runsaasti enemmän vetoja kohti maalia, mutta joukkueen yritykset olivat suurimmaksi osaksi köykäisiä. Juha Metsola torjui toisessa erässä hurjat 14 laukausta, Damian Clara sai kiinni vain yhden vedon.

Tappara onnistui tekemään illan ensimmäisen ja tasoittavan maalinsa pelikellon pysähdyttyä aikaan 21:51. Hugo Gallet antoi avaavan syötön läpiajoon polkaisseelle Nick Halloranille, joka ujutti kiekon rystyllä Claran selän taakse. Osuma oli Halloranin kauden 13:s. Gallet sai maaliin ainoan syöttöpisteen.

Kärpät saivat hetkeä myöhemmin pelattua kiekon maaliin, kun Austin Rueschhoff laukoi kiekon B-pisteen etukaarelta ranteella verkkoon. Tappara kuitenkin haastoi osuman mahdollisen maalivahdin häirinnän vuoksi, ja videotarkistuksen jälkeen tuomaristo päätyi hylkäämään oululaisten toisen osuman.

Kotijoukkue onnistui tekemään ottelun toisen maalinsa hetkeä hylkäyksen jälkeen ajassa 24:11. Arttu Alasiurua antoi laidalta syötön keskustaan Julius Hermoselle, joka laukoi nopealla ranteella illan toisen maalinsa.

Tapparalle tuomittiin saman minuutin aikana ottelun toinen rangaistus Aapeli Räsäsen mailan osuttua Julius Janhosen kasvoihin. Sinioranssit onnistuivat kuitenkin vesittämään vahvan alivoimapelinsä ansiosta Kärppien toiveet ylivoimamaalista.

Kirvesrinnat joutuivat jälleen alivoimaiseksi vajaan minuutin kuluttua Räsäsen vapautumisesta, kun tällä kertaa Andrej Šustr kampitti Teemu Turusen. Kotijoukkue ei tälläkään kertaa saanut ohitettua sinioranssien vahvaa alivoimanelikkoa, eikä kiekko päätynyt maaliin.

Tappara onnistui naulaamaan kiekon toisen kerran verkkoon siirretyn rangaistuksen aikana ajassa 36:56. Nick Halloran antoi hetkeä siniviivan ylityksen jälkeen syötön toisessa aallossa nousseelle Aleksi Matinmikolle, joka kiskaisi rannelaukauksella Kärppien maaliverkot kireäksi. Osuma oli Matinmikon kauden neljäs. Halloranin lisäksi Benjamin Rautiainen saalisti syöttöpisteen tasoittavaan osumaan.

Lukemat Oulussa olivat 40 minuutin jälkeen tasan 2–2.


Kärpät saivat ottelun päätöserään hieman Tapparaa paremman lähdön. Kirvesrinnat onnistuivat kuitenkin selvittämään oululaisten paineistuksen uhrautuvalla puolustuspelaamisellaan, jonka ansiosta myös omat kokeilut kohti hyökkäyspäätyä saatiin käynnistettyä.

Kirvesrinnoille puhallettiin ottelun neljäs kaksiminuuttinen vain 35 sekunnin pelin jälkeen, kun Otto Leskinen otti jäähyn Teemu Turusen kiinnipitämisestä. Tappara onnistui kuitenkin pelaamaan jälleen vahvan alivoiman, eivätkä Kärpät pystyneet ottamaan johtoa ylivoimallaan.

Tapparalle avautui illan kolmas ylivoimatilaisuus 48. peliminuutilla Austin Rueschhoffin lyötyä Otto Leskistä poikittaisella mailalla. Sinioranssit onnistuivat siirtymään ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon, kun pakkopeliä oli jäljellä 20 sekuntia. Leskinen lähetti kiekon lämärillä viivasta maalille, jossa Mario Kempe onnistui ohjaamaan pelivälineen matkalla Claran selän taakse. Osuma oli Kempen kauden neljäs. Leskisen lisäksi Julius Mattila saalisti syöttöpisteen illan kolmanteen täysosumaan.

Sinioranssit puolustivat johtoasemaansa erinomaisella sykkeellä omalla alueellaan. Kärpät onnistui pelaamaan jälleen vahvaa hyökkäyspeliä, mutta Tapparan tiivis viisikko onnistui pitämään parhaat maalipaikat hyvin piilossa. Samaan aikaan Metsola oli todella hyvässä iskussa oululaisten laukausten edessä, eivätkä pikkupedot saaneet kiekkoa verkkoon.

Damian Clara jätti maalinsa ajassa 57:54, kun Kärpät lähtivät metsästämään tasoittavaa osumaa kuudella kenttäpelaajalla. Tappara pelasi edelleen erittäin vahvasti omalla alueellaan, eivätkä oululaiset kyenneet iskemään kiekkoa Metsolan ohi. Ottelu sai sinettinsä 0,2 sekuntia ennen päätössummeria, kun Mario Kempe viimeisteli illan toisen maalinsa tyhjään rysään. Osuma oli Kempen kauden viides. Aapeli Räsänen saalisti syöttöpisteen ottelun viimeiseen osumaan.

Tappara onnistui voittamaan Kärpät lopulta maalein 2–4.

Tappara pelaa seuraavan kerran tulevana keskiviikkona 12. maaliskuuta, kun Kärpät saapuvat tekemään vastavierailun Tampereelle ja Nokia Arenalle. Kiekko putoaa jäähän kello 18:30, areenan ovet avautuvat yleisölle puolitoista tuntia aiemmin kello 17:00. Liput kaikkiin Tapparan kotiotteluihin hankit kätevästi Tapparan verkkokaupasta, joukkueen toimistolta osoitteesta Kansikatu 1 T3 sekä Tappara Shopin kivijalkamyymälästä osoitteesta Kansikatu 1 LT3.