27.09.2025 07:00
Tapparan syyskuun viimeinen täysi otteluviikko tulee päätökseensä lauantaina Nokia Arenalla Oulun Kärppien saapuessa vierailemaan Tampereella. Joukkueet kohtasivat toisensa ensimmäisen kerran tällä kaudella elokuun lopussa Oulussa pelatussa harjoitusottelussa, jonka Kärpät voitti jatkoajalla maalein 4–3.
Kärppien kauden alku on ollut todella haastava. Oululaiset ovat kärsineet tappion kolmessa edellisessä ottelussaan, ja erityisen haastavaa joukkueella on ollut omassa päässä, sillä vastustajat ovat takoneet yhteensä 16 maalia kärppäverkkoon tappioputken aikana. Eilisessä ottelussa KooKoo takoi 1,28 maalin odottamalla kiekon kuudesti nuottaan, joten matkassa on ollut myös kosolti epäonnea. Kärpät löytyy ennen lauantain peliä sarjataulukon 14:ltä sijalta kuudesta ottelusta kerättyjen kahden voiton ja kuuden sarjapisteen kanssa. Jatkuuko oululaisten kurimus lauantaina?
Kärppien kultakypärää kantaa keskushyökkääjä Roni Hirvonen kuuden ottelun pisteillä 3+4=7.
Tappara on esiintynyt kuluvalla viikolla pelaamissaan otteluissa TPS:ää ja JYPiä vastaan hyvin, mutta tästä huolimatta kumpikin ottelu päättyi sinioranssien tappioon. Perjantaina jyväskyläläiset olivat kotikentällään parempia maalein 4–3, mutta kirvesrinnoilla oli pelissä kaikki mahdollisuudet kääntää lukemat edukseen. Kiekon tuominen hyökkäysalueelle kuitenkin sakkasi perjantaina juuri ottelun ratkaisevilla hetkillä, joka osoittautui lopulta pelin ratkaisseeksi seikaksi. Miten Kärppien puolustus ohitetaan lauantaina?
Tappara lähtee viikon päätösotteluunsa sarjataulukon viidenneltä sijalta, johon oikeuttavat kuudesta ottelusta kerätyt neljä voittoa ja 12 sarjapistettä.
Tapparan kultakypäränä luistelee tanskalaishyökkääjä Joachim Blichfeld kuuden ottelun tehoilla 4+4=8. Ottelussa kannattaa tarkkailla myös Eetu Tuulolaa, joka on viimeistellyt maalin joukkueen kolmessa edellisessä ottelussa.
Kiekko putoaa Nokia Arenan jäähän kello 17:00, areenan ovet avautuvat yleisölle puolitoista tuntia aiemmin kello 15:30. Liput Tapparan kaikkiin kotiotteluihin hankit kätevästi Tappara Shopin verkkokaupasta, Tappara Shopin kivijalkamyymälästä osoitteesta Kansikatu 1 LT3 sekä joukkueen toimistolta osoitteesta Kansikatu 1 T3.
Nokia Arenan aulassa esiintyy ennen illan ottelun alkua Luddance-tanssiryhmä. Tanssijat esiintyvät kello 16:00, 16:20 ja 16:40.
Tappara järjestää ottelussa ensimmäistä kertaa Legenda VIP-aitioelämyksen. Ensimmäisenä legendana huikeassa otteluelämyksessä toimii itseoikeutetusti Janne "Iso-Kasi" Ojanen. Legenda VIP-aitioon on vielä lippuja saatavilla! Lisätietoja uutuuskonseptista löydät täältä.
Tappara Hall of Fame saapuu pitkän odotuksen jälkeen Nokia Arenalle! Hall of Fame löytyy areenan aulasta Maltti Taproomista. Tervetuloa tutustumaan Tapparan historian merkittävimpiin henkilöihin!
Ottelun jälkeen areenan aulassa on jaossa Tehon Hullu Joulukallo -uutuusenergiajuomia. Herkullisen makuisessa uutuudessa maistuvat vadelma ja lakritsi. Nappaa omasi mukaan!
Areenan aulassa Maltti Taproomissa on happy hour ennen jokaista Tapparan kotiottelua. Happy houria vietetään tiistaina kello 17-18 välisenä aikana.
Muistathan, että kätevin tapa matkustaa Tapparan kotiotteluihin on tälläkin kaudella Nysse. Nysse-matkustusoikeus sisältyy kaikkiin Tapparan ottelulippuihin ja kausikortteihin. Matkustusoikeus alkaa ottelupäivisin kolme tuntia ennen ottelun alkua ja päättyy viisi tuntia ottelun aloitusajankohdan jälkeen.
Lipulla voi matkustaa
27.09.2025 19:50
Tapparan kolmen kovan ottelun viikko päättyi lauantaina tärkeään voittoon, kun kirvesrinnat ottivat 3–2 -voiton Oulun Kärpistä. Sinioranssit esiintyivät pelissä edukseen erityisesti erikoistilanteiden aikana, joka osoittautui lopulta tärkeimmäksi osa-alueeksi kolmen pisteen kotona säilyttämiseksi. Tanskan tykki Joachim Blichfeld naulasi kiekon ottelussa kahdesti verkkoon, Kristian Tanus osui tolppien väliin kertaalleen.
Tappara oli terästä ottelun avauserässä. Kirvesrinnat saivat heti ensimmäisten vaihtokiertojen aikana luotua vahvan paineen Kärppien päätyyn, josta vieraiden oli todella vaikea nousta pois hallitusti. Oululaiset paransivat peliään erän edetessä, mutta tästä huolimatta hallinta säilyi sinioransseilla. Christian Heljanko torjui avauserässä neljä laukausta, Visa Vedenpäälle merkittiin seitsemän koppia.
Ottelun ensimmäinen rangaistus puhallettiin kuuden minuutin pelin jälkeen vieraille, kun Roni Hirvonen kampitti Kristian Tanuksen. Kärpät ottivat toisen rangaistuksen reilua minuuttia myöhemmin Markus Nutivaaran napattua kiinni Benjamin Rautiaisesta. Tappara hyödynsi kahden miehen ylivoimansa vain 16 sekunnin jauhamisen jälkeen, kun Tanus raapaisi kiekon ranteella Kasper Simontaipaleen tekemän vahvan liikkuvan maskin takaa Vedenpään ohi verkkoon. Osuma oli Tanuksen kauden toinen. Henrik Haapala ja Joachim Blichfeld keräsivät maaliin syöttöpisteet.
Tapparan ylivoima sai jatkua Nutivaaran jäätyä istumaan omaa rangaistustaan loppuun, joka auttoi sinioranssit kahden maalin johtoasemaan. Aleksi Matinmikko antoi lyhyen syötön vierellään luistelleelle Joachim Blichfeldille, joka kiskaisi hurjalla rannelaukauksella kiekon Kärppä-maalin yläriman alapuolelle. Osuma oli Blichfeldin kauden viides. Matinmikon lisäksi Kristian Tanus palkittiin toisesta maalista syöttöpisteellä.
Kärpät joutuivat pelaamaan erän puolivälissä pitkää alivoimaa, kun Tommi Tikka otti ison 5+20 minuutin rangaistuksen taklattuaan Joni Tuulolan Tappara-maalin takana selästä päin laitaa. Tällä kertaa pakkopeli ei sujunut Tapparalle edullisella tavalla, sillä vieraat onnistuivat kaventamaan lukemia pitkän alivoimansa aikana. Eemil Erholtz ryösti kiekon sinioranssien puolustusalueella ja tälläsi nopealla vedolla pelivälineen verkkoon.
Tapparalle puhallettiin illan ensimmäinen rangaistus 15. peliminuutilla, kun Jyrki Jokipakka kampitti Matyáš Kantnerin. Kirvesrinnat esittivät alivoimalla totutun vahvoja otteitaan, eivätkä Kärpät päässeet lähellekkään tasoittavaa maalia.
Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin Tapparan 2–1 -johdossa.
Toinen erä oli huomattavasti ensimmäistä tasaisempi, ja peli oli todella rikkonaista. Joukkueet eivät pystyneet saamaan aikaan aivan parhaita otteitaan hyökkäyspäädyissä, jossa puolustajat olivat tällä kertaa varsin selvästi etevämpiä. Pelikatkoja nähtiin paljon, joten lyhyelle hyökkäyksen vaihtomatkalle tyypillisiä pitkiä hyökkäysmyllyjä ei päässyt syntymään. Christian Heljanko venyi kiekon eteen 11 kertaa toisessa erässä, Visa Vedenpäälle torjuntoja kirjattiin kuusi.
Tappara oli todella lähellä ottelun kolmannen maalin iskemistä erän alkuminuuteilla. Aleksi Matinmikko lähetti kiekon tulisella rannelaukauksella verkkoon, mutta maali hylättiin, koska Juuso Nykäsen katsottiin häirinneen Vedenpään torjuntatyöskentelyä maalitilanteessa.
Kärpät pääsi pelaamaan erän ensimmäistä ylivoimaa ajassa 24:30, kun Julius Mattila otti rangaistuksen Ben Tardifiin kohdistuneesta kiinnipitämisestä. Oululaiset saivat aikaan selvästi avauserää paremman ylivoimakokeilun, mutta Tappara onnistui pitämään vieraat poissa maalinteosta.
Kirvesrinnoille puhallettiin toinen rangaistus minuuttia Mattilan vapautumisen jälkeen, kun Kristian Tanus nosti kiekon maalinedusruuhkasta epähuomiossa suoraan katsomoon. Kärpät eivät saaneet päälle edellisen yrityksensä veroista pakkopeliä, eikä sinioransseilla ollut vaikeuksia tilanteen onnistuneessa purkamisessa.
Tappara venytti Kärppien maaliverkkoja kolmatta kertaa Nokia Arenan lauantai-illassa ajassa 35:55. Kiekko pelattiin laidalta B-pisteen takakaarelle luistelleelle Joachim Blichfeldille, joka painoi maailmanluokan rannelaukauksellaan pelivälineen toista kertaa ottelussa Kärppien nuottaan. Osuma oli tanskalaistykin kauden kuudes. Kristian Tanus ja Aleksi Matinmikko kirjasivat illan kolmanteen kumaukseen syöttöpisteet.
Lukemat Nokia Arenalla olivat 40 minuutin jälkeen Tapparan hyväksi tilanteessa 3–1.
Kolmas erä osoittautui vielä toistakin erää tasaisemmaksi. Tappara oli erinomainen omassa päässään suojaten johtoasemaansa, mutta Kärpät saivat lisättyä koneeseensa kierroksia pelin lähestyessä loppuaan. Oululaiset pääsivätkin todella lähelle pelin tasoittamista ottelun viimeisillä hetkillä.
Kärpät pääsivät yrittämään maalintekoa ylivoimalla 45. peliminuutilla Kasper Simontaipaleen kampitettua Tuomas Salmelan. Erikoistilanteen vaarallisin maalipaikka nähtiin, kun Emil Sylvegård polkaisi omasta päästä läpiajoon, joka päättyi Vedenpään torjuntaan. Tappara selvitti erikoistilanteen onnistuneesti, eikä Kärpät saaneet kavennusta aikaan.
Oululaiset joutuivat alivoimalle erän puolivälissä Eemil Erholtzin huidottua hyökkäysalueelle pyrähtänyttä Jesper Kotajärveä. Sinioranssit virittelivät aikaan varsin potentiaalisen maalintekoyrityksen erityisesti Joachim Blichfeldin tulisilla rannelaukauksilla, mutta kiekko pysyi poissa verkosta.
Kärpät pääsi yrittämään illan viidettä ylivoimaansa 55. peliminuutilla, kun Oliver Suvanto huitoi hyökkäysalueelle pyrkinyttä Ben Tardifia käsille. Vieraat onnistuivat iskemään erikoistilanteen siivittämänä ottelun toisen maalinsa, kun Eemil Erholtz laukoi kiekon maalinedusruuhkasta reppuun. Osumaa tarkasteltiin videolta, mutta lopulta aloitus osoitettiin keskiympyrään.
Visa Vedenpää jätti maalinsa ajassa 57:48, kun Kärpät lähtivät jahtaamaan tasoittavaa nuottaa kuuden kenttäpelaajan voimin. Joukkue pystyi luomaan viimeisten kahden minuutin aikana vahvan hyökkäyspään pyörityksen, mutta sinioranssit pysyivät lujana estäen oululaisten tasoitusaikeet.
Tappara vei ottelusta lopulta täydet pisteet 3–2 -voitolla.
Illan ottelua seurasi Nokia Arenalla 6681 katsojaa, lämmin kiitos kaikille mukana olleille!
Tappara pelaa syyskuun viimeisen ottelunsa tulevana tiistaina 30. syyskuuta, jolloin sinioranssit saavat vastaansa Nokia Arenalla Rauman Lukon. Ottelu käynnistyy kello 18:30, areenan ovet avautuvat yleisölle puolitoista tuntia aiemmin kello 17:00. Liput Tapparan kaikkiin kotiotteluihin hankit kätevästi Tappara Shopin verkkokaupasta, Tappara Shopin kivijalkamyymälästä osoitteesta Kansikatu 1 LT3 sekä joukkueen toimistolta osoitteesta Kansikatu 1 T3.