21.09.2026 16:23
Mestaruusviiri kattoon tiistaina – Kärpät vieraana Tapparan Liiga-kauden 2026-27 kotiavauksessa
Tappara palaa pitkältä vieraskiertueeltaan kotikentälle tiistaina. Nokia Arenalla pelataan tällä viikolla tiistain lisäksi lauantaina.
Tappara pääsee tiistaina esiintymään ensimmäistä kertaa tällä kaudella kotiyleisölleen Nokia Arenalla, kun sinioranssit saavat vastaansa Oulun Kärpät. Ennen ottelua palataan vielä kerran viime kevään mestaruustunnelmiin, kun areenan kattoon kohotetaan seurahistorian 21:s mestaruusviiri.
Kärpät on aloittanut superkauden neljällä perättäisellä kotiottelulla, mutta nyt oululaiset pelaavat ensimmäistä kertaa vieraskentällä. Joukkue voitti edellisessä ottelussaan Sportin numeroin 3–2, mutta tätä edelsivät kaksi perättäistä tappiota JYPin ja Ilveksen käsittelyssä. Pikkupetolaumalta odotetaan tällä kaudella merkittävää parannusta kahden heikosti sujuneen sesongin jälkeen, mutta toistaiseksi joukkueen suoritukset eivät ole ainakaan ylittäneet valtavia odotuksia.
Kärpät sijoittuu sarjataulukossa kymmenenneksi kerättyään neljästä ensimmäisestä pelistään kaksi voittoa ja seitsemän sarjapistettä.
Kärppien kultakypäränä luistelee ruotsalaishyökkääjä Henrik Törnqvist neljän pelin pisteillä 2+2=4.
Tappara päätti pitkän vieraskiertueensa lauantaina tyylipuhtaaseen voittoon, kun joukkue murskasi Helsingissä Jokerit tylyin 0–6 -lukemin. Kirvesrinnat johtivat ottelua kolmella maalilla vain kahdeksan ja puolen peliminuutin jälkeen, ja sinioranssit olivat välittömästi pelissä selkeästi niskan päällä. Omassa päässään joukkue ei esittänyt ihmesuorituksia, mutta tästäkin huolimatta Christian Heljanko pystyi pelaamaan kauden ensimmäisen nollapelinsä. Yltyykö meno samanlaiseksi kotiavauksessa?
Tappara sijoittuu sarjataulukossa 12:nneksi neljästä ottelusta kerätyillä kahdella voitolla ja kuudella sarjapisteellä.
Tapparan kultakypärän pukee lauantaina kaksi maalia syöttänyt taituri Henrik Haapala neljän ottelun tehoilla 1+4=5.
Kiekko putoaa jäähän kello 18:30, areenan ovet avautuvat yleisölle puolitoista tuntia aiemmin kello 17:00. Liput otteluun hankit kätevästi Tapparan verkkokaupasta, Tappara Shopin kivijalkamyymälästä osoitteesta Kansikatu 1 LT3 sekä joukkueen toimistolta osoitteesta Kansikatu 1 T3.
Otteluinfo
Pysähdymme ennen ottelun alkua muistelemaan ja juhlimaan Tapparan viime kevään Suomen mestaruutta. Nokia Arenan kattoon kohotetaan seurahistorian 21. mestaruusviiri upeiden seremonioiden saattelemana. Viirinnostojuhla käynnistyy kello 18:20, joten olethan ajoissa paikalla!
Tappara toteuttaa tiistaina elämyksen, jossa juuri sinulla on mahdollisuus palata mestaruustunnelmiin ennennäkemättömästä kuvakulmasta. Nokia Arenan aulasta löytyvällä pisteellä voit pukea päähäsi VR-lasit, jotka vievät sinut joukkueen matkassa areenan jäälle, pukukoppiin sekä kansanjuhlaan. Tunnelmat tulevat olemaan takuulla huikeat. Virtuaalinen elämysmatka maksaa vain 7 €, ja voit vierailla pisteellä heti areenan ovien avauduttua kello 17:00.
Ensimmäisessä kotiottelussa jaamme jokaiselle kausikorttilaisellemme tyylikkään kausikorttilaisten huivin veloituksetta. Huivin voit lunastaa Nokia Arenan aulassa sijaitsevalta erilliseltä pisteeltä näyttämällä kausikorttiasi. Huivia ei tule myyntiin Tappara Shoppiin, joten sen voi saada ainoastaan kausikorttilaisena.
Areenan aulasta löytyvässä Maltti Tap Roomissa vietetään Happy Houria ennen jokaista Tapparan kotiottelua. Happy Hour-hinnat ovat voimassa kaksi tuntia ennen ottelun alkua aina ottelun käynnistymiseen saakka. Kausikorttilaiset nauttivat Happy Hourista koko ottelutapahtuman ajan.
Happy Hour-hinnasto
- Aura III olut 5,90€
- Hanalonkero (Original ja Ananas)7,00€
- Happy Joe siideri 7,00€
- Alkoholittomat: Heineken 0%, Lonkero 0% ja Happy Joe 0% 5,90€
Muistathan, että Nysse on tälläkin kaudella kätevin tapa saapua Tapparan kotiotteluihin. Matkustusoikeus sisältyy jokaiseen ottelulippuun. Matkustusoikeus alkaa kolme (3) tuntia ennen pelin alkua ja päättyy viisi (5) tuntia ottelun aloitusajankohdan jälkeen. Otteluliput sisältävät matkaoikeuden Tampereen seudun joukkoliikenteen eli Nyssen kaikissa busseissa ja ratikoissa sekä junissa yhteysväleillä:
- Tampere–Nokia–Tampere
- Tampere–Lempäälä–Tampere
- Tampere–Orivesi–Tampere
- Tesoma –Tampereen keskusta–Tesoma
Koti
Vieras