Eetu Randelin lainasopimuksella Tapparaan

Randelin siirtyy Tampereelle IPK:sta ja vaihtokaupassa toiseen suuntaan matkaa Paavo
Kohonen.

Maalivahti Eetu Randelin siirtyy IPK:sta marraskuun maajoukkuetaukoon asti ulottuvalla lainasopimuksella Tapparan riveihin. Iisalmeen vastavuoroisesti samanmittaisella sopimuksella matkaa Tapparan sopimusmaalivahti Paavo Kohonen.

Randelin on 21-vuotias Mikkelin Jukureiden kasvatti, joka omaa Liiga-kokemusta kahdeksan ottelun verran. Tuorein ja mieleenpainuvin peleistä on 185-senttisen veräjänvartijan viime kauden ainut esiintyminen Liiga-kaukalossa, kun mies nollasi KalPan maalilla Ilveksen tammikuussa Nokia Arenalla.

Tapparan 20-vuotias sopimusmaalivahti Paavo Kohonen torjuu kiekkoja syksyn ajan Mestiksessä. Viime kaudella Tapparan U20-nuoret suomenmestaruuteen torjuneelle ja Liigassa debytoineelle Kohoselle siirrolla haetaan kokemusta miesten peleistä.

- Randelin on mielenkiintoinen pelaaja, joka on torjunut kiekkoja monta vuotta Mestiksen ja Liigan rajapinnassa. Tämä on hänelle hieno mahdollisuus ja he muodostavat Heljangon kanssa vahvan maalivahtitandemin. Samalla annamme Heikkiselle (Vilho) aikaa toipua ja harjoitella itsensä täyteen pelikuntoon, Tapparan urheilutoimenjohtaja Antti Tuomenoksa taustoittaa.

- Kohonen puolestaan pääsee hyvään joukkueeseen ja valmennukseen keräämään kokemusta miesten peleistä. Tämä on hyvä tasonmittari ja seuraava askel hänen urallaan, Tuomenoksa jatkaa.

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su