16 kesän odotus on ohi - Petri Kontiola palaa Tapparaan

Tappara on solminut loppukauden mittaisen pelaajasopimuksen keskushyökkääjä Petri Kontiolan kanssa. Sopimus astuu voimaan marraskuun maaottelutauon alkaessa.

Tappara on solminut loppukauden mittaisen pelaajasopimuksen keskushyökkääjä Petri Kontiolan kanssa. 39-vuotias Kontiola esiintyi kirvespaidassa edellisen kerran kaudella 2006-07. Hän ehti ilmoittaa eläköitymisestään ennen viime kauden alkua, mutta voitonnälkä muutti kokeneen hyökkääjän ajatuksia peliuran jatkamisesta.

Kontiolan paluu pelikentille on ollut kuuma puheenaihe jo pitkään, mutta milloin lopullinen päätös paluusta konkretisoitui?

– Ihan lopullisesti se varmistui viikko, kaksi, sitten. Juteltiin valmentajan (Grönborg) kanssa ja siinä sitten oltiin aika lailla samaa mieltä asioista, Kontiola kertoo paluustaan.

Kokeneelle pelaajalle oli kysyntää muualtakin, mutta Kontiola valitsi Tapparan. Mitkä seikat vaikuttivat hänen palaamiseensa kirvesrintoihin?

– Siinä oli kaikennäköistä tavallaan, mutta Tappara valikoitui oikeastaan siksi, että tässä oli todella paljon kiinnostusta kummastakin suunnasta. Joukkueella oli myös tarvetta keskushyökkääjän paikalle.

Konkarin tavoite tälle kaudelle on kristallinkirkas.

– Selvähän se on, että tässä lähdetään jahtaamaan mestaruutta.

Kontiola pukee Tapparassa pelinumeron 72. Sopimus astuu voimaan marraskuun maaottelutauon alkaessa.

"Konnan" maailmanmatkan alkamisesta on kulunut jo niin pitkä aika, että on syytä ottaa katsaus siihen, mitä kaikkea on ehtinyt tapahtua Tapparasta lähtemisen jälkeen.

Viimeinen kausi Tapparassa ja vuodet Pohjois-Amerikassa

Kontiola lähti Tapparasta maailmalle 16 vuotta sitten. Kuvassa 22-vuotias kultakypärä joulukuussa 2006 HIFK:ta vastaan pelatussa ottelussa.

Kontiola voitti kaudella 2006-07 Tapparan sisäisen pistepörssin 51 ottelun tehoilla 12+35=47. Kirvesrinnat sijoittuivat kyseisellä sesongilla runkosarjan neljänsiksi 56 ottelusta kerättyjen 31 voiton ja 98 sarjapisteen voimin. Joukkue kohtasi puolivälierissä Espoo Bluesin, joka eteni otteluparista jatkoon voitoin 4–1. "Konna" teki pudotuspeleissä pelaamassaan viidessä ottelussa pisteet 1+3=4.

Viimeisen Tappara-kauden jälkeen Kontiola valittiin ensimmäistä kertaa Leijoniin vuoden 2007 MM-kisoihin. Hän sijoittui Suomen sisäisessä pistepörssissä kolmanneksi legendaaristen Ville Peltosen ja Petteri Nummelinin jälkeen yhdeksän ottelun tehoilla 2+5=7, ja hänen kaulaansa ripustettiin hopeinen mitali. Hän iski Kanadan voittoon päättyneessä finaalissa Leijonien avausmaalin.

Huippukausi poiki Kontiolalle sopimuksen NHL:ään Chicago Blackhawksiin, jossa hän pelasi joulukuun 2006 ja maaliskuun 2007 välisenä aikana 12 ottelua muun muassa kolminkertaisen Stanley Cup-mestari Patrick Kanen rinnalla. Tehot koostuivat, Kontiolalle tyypilliseen tapaan, pelkistä syötöistä hänen kirjautettuaan pelaamissaan otteluissa pisteet 0+5=5.

Kausi kului kuitenkin pääasiassa seuran AHL-joukkue Rockford Icehogsin riveissä, jossa hän iski 66 ottelussa huimat tehot 18+50=68. Tuolloin 23-vuotiaan Kontiolan pistesaldo on 333 suomalaisen AHL-pelaajan kaikkien aikojen kuudenneksi kovin yhden kauden noteeraus. Syöttöpisteitä kukaan heistä ei ole onnistunut keräämään enempää. Hänet valittiin samalla kaudella AHL:n tähdistöotteluun.

Seuraavalla kaudella ovet NHL:ään eivät avautuneet, joten Kontiola jatkoi pelaamista Rockfordissa. Hänet kuitenkin kaupattiin vuoden 2009 siirtotakarajalla Anaheim Ducksiin, josta hänet lähetettiin suoraan AHL-joukkue Iowa Chopsiin. Kaudella 2008-09 Kontiolan kokemuspankkiin kertyi yhteensä 81 AHL-ottelua, joissa hän takoi pisteet 19+43=62.

Kaikkien aikojen parhaan suomalaisen KHL-uran alkumetrit

Kun NHL:n ovet eivät auenneet Kontiolalle, oli jälleen mantereen vaihtamisen aika. Hän suuntasi ensimmäistä kertaa urallaan kaudeksi 2009-10 KHL:ään Metallurg Magnitogorskin riveihin kaksivuotisella sopimuksella. Ensimmäinen kausi teollisuuskaupungissa tuotti 54 ottelussa tilille pisteet 7+15=22, mutta tämä oli vasta alkua.

"Konna" valittiin ensimmäisen KHL-kautensa jälkeen hänen uransa toisiin, Saksassa vuonna 2010 pelattuihin, MM-kisoihin. Keskushyökkääjä latoi seitsemässä pelaamassaan ottelussa pelaajaprofiiliinsa nähden komeat kolme maalia, mutta Leijonat putosivat puolivälierissä Tsekille voittomaalikilpailussa lukemin 1–2.

Toinen kausi Magnitogorskissa oli tuolloin 26-vuotiaalle taiturille jättimenestys. Hän voitti joukkueensa sisäisen pistepörssin 54 ottelun huimalla tehorivillä 14+34=48, joilla hän sijoittui koko itäliigan pistepörssissä 12:nneksi. Joukkue eteni ykköstähtensä johdattamana aina KHL:n itäisen konferenssin finaaleihin asti, josta Salavat Julajev Ufa kuitenkin eteni jatkoon otteluvoitoin 4–3.

Vuodet Tšeljabinskissa ja Leijonien kiintotähtenä

Kontiola jätti Magnitogorskin taakseen kahden kauden jälkeen ja siirtyi suurseura Traktor Tšeljabinskiin kesällä 2011. Hän ei pystynyt avauskaudellaan joukkueessa aivan edellissesongin kaltaiseen pistetuotantoon, mutta tehoja syntyi silti 53 ottelussa 37 kappaletta. Traktor eteni pudotuspeleissä konferenssin semifinaaliin, joissa joukkue kuitenkin putosi Ak Bars Kazanin käsittelyssä otteluvoitoin 4–2.

"Konna" valittiin uransa kolmansiin MM-kilpailuihin keväällä 2012. Kisat pelattiin tuolloin jaetusti Helsingissä ja Tukholmassa, nykyisen Helsinki-hallin toimittua päänäyttämönä. Kontiola takoi kymmenessä ottelussa vaisut tehot 0+2, Suomen kärsittyä pronssiottelussa tappion Tsekille.

Seuraava sesonki 2012-13 oli monella mittarilla Kontiolan uran paras. Keskushyökkääjä teki runkosarjassa pelaamissaan 44 ottelussa pisteet 12+19=31, mutta pudotuspeleissä hän oli ilmiliekeissä. "Konna" voitti KHL:n pudotuspelien pistepörssin 25 ottelussa iskemillään huimilla tehoilla 10+9=19, Traktorin kärsittyä kirvelevän finaalitappion OHK Dynamo Moskovalle kuuden ottelun sarjassa.

Huima vire ei kuitenkaan päättynyt finaaleihin. Kontiola valittiin neljättä kertaa Leijonien MM-joukkueeseen Tukholman ja Helsingin vuoden 2013 kisoihin. Hän nousi koko kansan tietoisuuteen huimilla tehoilla 8+8=16, jotka riittivät kisojen pistepörssin kärkisijaan. Suomi eteni kisoissa pronssiotteluun asti, jonka Yhdysvallat onnistui voittamaan voittolaukauskilpailussa maalein 2–3.

Huippupelaaja palasi Tšeljabinskiin kaudeksi 2013-14, jolloin hän iski 53 ottelussa komeat pisteet 15+22=37. Joukkueen kausi ei kuitenkaan ollut menestyksekäs, sillä Traktor jäi pudotuspelien ulkopuolelle ensimmäistä kertaa Kontiolan aikakaudella.

Henkilökohtaisella tasolla viimeinen kausi Traktorissa oli kuitenkin menestys. Kontiola valittiin Leijonien mukaan Sotšin talviolympialaisiin, joissa hän sijoittui Suomen sisäisessä pistepörssissä viidenneksi tehoilla 1+4=5. Suuremmassa kuvassa kisat muistetaan usean leijonalegendan, muun muassa Teemu Selänteen ja Kimmo Timosen, viimeisenä esiintymisenä maajoukkuepaidassa.

"Konna" päätti kauden 2013-14 Minskissä pelattuihin MM-kilpailuihin. Suomi eteni tuona lämpimänä keväänä kisojen loppuotteluun asti, jossa Venäjä kuitenkin vei mestaruuden Leijonien nenän edestä loppulukemin 5–2. Kontiola latoi uransa viidensissä MM-karkeloissa kymmenessä ottelussa tehot 3+6=9.

Uusi yritys NHL:ssä ja paluu itään

Kontiolan huikeat vuodet Tšeljabinskissa poikivat hänelle uuden tilaisuuden Pohjois-Amerikassa, kun legendaarinen NHL-seura Toronto Maple Leafs kiinnitti hänet 3. heinäkuuta 2014 yksivuotisella sopimuksella. Pahvi oli 30-vuotiaalle pelurille poikkeuksellisesti yksisuuntainen, joka osoitti Toronton kiinnostuksen pitää hänet NHL:ssä.

Paluuyritys kuitenkin epäonnistui. "Konna" loukkasi selkänsä ennen kauden alkua, jonka vuoksi Maple Leafs päätyi lähettämään hänet AHL-joukkue Toronto Marliesiin. Hän ehti pelata 11 ottelua uudessa joukkueessaan ilman pisteitä ennen paluutaan KHL:ään.

Kontiola siirtyi Torontosta Lokomotiv Jaroslavliin, josta tuli hänen KHL-uransa pitkäaikaisin joukkue. Ensimmäinen, vajaaksi jäänyt kausi sujui kuitenkin alle odotusten. "Konna" iski 26 ottelussaan vaisut pisteet 1+10=11, mutta kausi päättyi vaikeuksista huolimatta neljänteen peräkkäiseen MM-kisaedustukseen. Leijonissa Kontiola teki kahdeksassa ottelussa pisteet 0+2=2, Suomen pudottua puolivälierissä isäntämaa Tsekille.

Kahdella seuraavalla sesongilla arvokisaedustuksia ei tullut, mutta seurajoukkueessa Kontiola alkoi jälleen näyttää tuttua osaamistaan. Hän pelasi kausilla 2015-16 ja 2016-17 yhteensä 107 ottelua pistein 25+47=72. Lokomotiv selviytyi kummallakin kaudella pudotuspeleihin, mutta Kontiolalle jatkopelejä kertyi ainoastaan jälkimmäisellä sesongilla.

"Konna" jatkoi vahvoja otteitaan kolmannella Lokomotiv-kaudellaan, jonka kruunasi valinta uran toisiin olympialaisiin. Etelä-Korean Pyeongchangissa pelatussa turnauksessa Kontiola sijoittui Leijonien sisäisessä pistepörssissä toiseksi superlupaus Eeli Tolvasen jälkeen viiden ottelun tehoilla 2+4=6. Suomen matka tuli kuitenkin päätökseensä puolivälierässä, josta Kanada eteni jatkoon lukemin 1–0.

Kontiola palasi Jaroslavliin vielä kaudeksi 2018-19, jolloin hän pelasi 41 ottelua tehoin 9+12=21. Joukkue selvisi jälleen pudotuspeleihin, joissa "Konna" ei kuitenkaan pelannut.

Paluu kotimaan kentille

Kontiola päätti 12 kautta kestäneen ulkomaankiertueensa kaudella 2019-20, jolloin hän solmi yksivuotisen sopimuksen KHL-seura Jokereiden kanssa. Hänen pistetuotantonsa parani helsinkiläisjoukkueessa, jossa hän pelasi runkosarjassa 61 ottelua tehoin 11+24=35. Kauden pudotuspelit olivat kuitenkin vaikeat, sillä "Konna" jäi kahdessa ottelussa narripaitojen pelaavan kokoonpanon ulkopuolelle. Sesonki jäi hänen KHL-uransa viimeiseksi, Jokereiden päätettyä olla tarjoamatta uutta pahvia maailmanmatkaajalle.

35-vuotias Kontiola palasi Liigaan 21. elokuuta 2020, jolloin HPK tiedotti solmineensa yksivuotisen sopimuksen konkarisentterin kanssa. Kausi Hämeenlinnassa oli jymymenestys, sillä "Konna" voitti Liigan pistepörssin 55 ottelun tehoilla 14+41=55. Samalla hänet palkittiin Kultaisella kypärällä, joka jaetaan pelaajien äänestyksellä sarjan parhaalle pelaajalle.

HPK jäi playoffsien ulkopuolelle, mutta Kontiolan kausi jatkui kuuden kauden tauon jälkeen MM-kisoissa. Konkari iski kymmenessä pelaamassaan ottelussa tehot 0+3, Suomen edettyä kilpailujen finaaliin asti. Kanada vei kuitenkin kirkkaimmat mitalit nimiinsä Nick Paulin iskemällä jatkoaikaosumalla, ja "Konnan" kaulaan ripustettiin uran kolmas MM-hopeamitali.

Kontiolan seuraava seura löytyi Tampereelta, tällä kertaa paikallisvastustaja Ilveksen paidasta. Hän pelasi keltavihreässä paidassa 52 runkosarjaottelua pistein 8+30=38, mutta kotimaisen kiekkoilun kärkeen nousseen seuran ykkössentteri punnittiin todella vasta kevään 2022 playoffseissa. "Konna" latoi 13 pelaamassaan playoffs-ottelussa tehot 1+6=7, ja hän jäi ikuisesti naapuriseuran kannattajien mieliin iskemällä seitsemännen neljännesfinaaliottelun voittomaalin jatkoajalla Kärppien verkkoon. Tuolla osumalla Ilves eteni ensimmäistä kertaa semifinaaleihin sitten vuoden 2001. Joukkueen kausi päättyi pronssimitaleihin.

Kontiola palasi Ilvekseen kaudeksi 2022-23. Ennen kauden alkua hän ilmoitti sesongin jäävän hänen pitkän pelaajauransa viimeiseksi. Leijonalegenda sijoittui kaudella pistepörssin neljänneksi 58 ottelun tehoilla 12+39=51, tupsukorvien sijoituttua sarjataulukossa Tapparan jälkeen toiseksi. Joukkue koki toisena perättäisenä keväänä jättipettymyksen, kun Pelicans kaatoi keltavihreät semifinaaleissa otteluvoitoin 4–2. Kausi päättyi pronssiotteluun, jossa Ilves voitti HIFK:n maalein 3–2.

Tänään, 18. lokakuuta 2023, päättyy odotus, joka alkoi Tappara-perheessä yli 16 vuotta sitten. Toivotamme koko yhteisömme voimin Petri Kontiolan takaisin Suomen kaikkien aikojen menestyksekkäimpään jääkiekkoseuraan!


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su