Kanadalainen vahvistus puolustukseen

Tampa Bay Lightningiin varattu Ben Thomas palkittiin 2016 AHL:ssa eniten maaleja playoffeissa tehneenä puolustajana.


Tapparan puolustukseen liittyy 26-vuotias kanadalainen puolustaja Ben Thomas. Calgarysta lähtöisin oleva puolustaja pelasi viime kaudella kahdessa SHL-joukkueessa, alkukauden Leksands IF:ssa ja siirtyi loppukaudeksi Växjö Lakersiin.

Simons Valleyn kasvatti varattiin Tampa Bay Lightningiin vuonna 2014 neljännellä kierroksella numerolla 119. Viiden ottelun ajan NHL:ssä vieraillut Thomas on pelannut suurimman osan ammattilaisurastaan AHL:ssa Syracuse Crunch joukkueessa. Kauden 2016 päätteeksi Thomas palkittiin AHL:ssa eniten maaleja playoffeissa tehneenä puolustajana.

"Thomas on kokenut ammattipelaaja, joka näkyy erityisesti rutiinissa ja suoritustasossa, kyseessä on luisteluvoimainen rightin puolustaja," kommentoi pelaajakoordinaattori Kimmo Vähä-Ruohola joukkueen uusinta vahvistusta.

Tappara on purkanut Antti Virtasen määräaikaisen sopimuksen hyvässä yhteisymmärryksessä pelaajan kanssa.


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su