20.05.2026 17:00
Neljä uutta pelaajaa liittyy Tapparaan – mukana kevään 2019 suomenmestari
Tappara on tehnyt kaksivuotisen pelaajasopimuksen Niclas Almarin kanssa. Lisäksi Tappara on solminut Joona Karvosen, Ville Väärälän ja Juho Järvelän kanssa yksivuotiset pelaajasopimukset. Järvelän sopimukseen sisältyy seuran optio kaudesta 2027-28.
Rauman Lukosta Tapparaan saapuva Niclas Almari on pelannut Satakunnassa viidellä edellisellä kaudellaan. Kirkkonummen Salamoiden kasvatti nousi kaudella 2024-25 EHT-tason puolustajaksi, jolloin hän edusti Leijonia kolmessa A-maaottelussa. Liiga-kartalle hän nousi HPK:ssa kaudella 2016-17, ja Almari voitti hämeenlinnalaisten riveissä U20 SM-liigan mestaruuden vuonna 2017 ja suomenmestaruuden vuonna 2019.
Almari toimi kahdella viime kaudella Lukon varakapteenina. Päättyneen sesongin aikana hän pelasi 49 runkosarjaottelua tehoin 3+12=15, ja neljä playoffs-ottelua ilman tehopisteitä. Tehokkaimmillaan vasen käsi alhaalla pelaava puolustaja oli kaudella 2024-25, jolloin hän tehtaili raumalaisten voittoon päättyneessä runkosarjassa pelaamissaan 60 ottelussa pisteet 6+27=33, ja playoffsien kymmenessä ottelussa pistetili karttui tehoilla 1+6=7.
– Almari on moderni puolustaja, joka pelaa vahvasti molempiin suuntiin. Isokokoisena ja hyvin liikkuvana pelaajana hän on yksi Liigan parhaita omassa päässä. Edellisen kauden yli 30 pistettä tasakentällisin pelatessa kertovat myös miehen potentiaalista. Hyvä luonteisena pelaajana on hienoa saada hänet Tapparaan, kommentoi Tapparan GM Janne Vuorinen.
Almari pelaa Tapparassa numerolla 38.
Oululaislähtöinen Joona Karvonen siirtyi viime kaudeksi Tapparan U20-joukkueeseen
Haukiputaan Ahmojen kasvatti Joona Karvonen on kiekkoillut menestyksekkäästi kotimaan juniorisarjoissa. 20-vuotias puolustaja toimi päättyneellä kaudella Tapparan U20-joukkueen varakapteenina, ja hän sijoittui joukkueen puolustajien pistepörssissä kolmanneksi tehoilla 5+13=18.
Porin Ässien junioreista Tampereelle siirtynyt Karvonen voitti Kärpissä U20 SM-sarjan mestaruuden vuonna 2024, ja vuotta aiemmin hänet valittiin U18 SM-sarjan parhaaksi puolustajaksi. Lisäksi vasen käsi alhaalla pelaava nuorukainen on edustanut Leijonia kuudessa U20-ikäluokan maaottelussa.
– Karvonen pelasi vahvan kauden meidän U20 joukkueessa ja saa ensi kaudella mahdollisuuden siirtyä miesten kiekkoon. Joona on tavoitteellinen pelaaja, kommentoi Vuorinen sopimusta.
Karvonen pelaa Tapparassa numerolla 43.
Tappara-kasvatti Ville Väärälä palaa kotiin pelattuaan viime kauden Yhdysvalloissa
Tapparan oma kasvatti Ville Väärälä kokeili viime kaudella siipiään Yhdysvaltain USHL-junioriliigassa. Hän pelasi Madison Capitolsissa 59 runkosarjaottelua tehoin 5+9=14, ja 11 playoffs-ottelua ilman tehopisteitä.
Leftin mailalla pelaava keskushyökkääjä on kerännyt runsaasti kokemusta Suomen juniorimaajoukkueista, ja hän edusti Leijonia vuoden 2024 U18 MM-kisoissa. Väärälä on edustanut Suomen kentillä ainoastaan Tapparaa, ja 20-vuotias nuorukainen on voittanut sinioransseissa pronssimitalin U16-, U18-, ja U20-ikäluokissa.
– Väärälä on luotettava kahdensuunnan hyökkääjä, joka on saanut hyvää kokemusta menneellä kaudella Pohjois-Amerikassa. Omana kasvattina on hienoa saada Ville takaisin kirvespaitaan, kommentoi Vuorinen.
Väärälä pelaa Tapparassa numerolla 34.
Juho Järvelä haluaa palata Tapparassa Liiga-tason pelaajaksi
Mikkeliläislähtöinen Juho Järvelä palaa Liiga-kaukaloihin edustettuaan viime kauden Mestis-seura RoKia. Keskushyökkääjänä pelaava Jukureiden kasvatti pelasi Rovaniemellä 39 Mestis-ottelua pistein 9+14=23, ja kuudessa playoffs-ottelussa pistesarakkeeseen merkittiin tehot 1+1=2.
Vasen käsi alhaalla operoiva Järvelä on pelannut aiemmalla urallaan 71 runkosarjaottelua Liigassa, 15 kasvattajaseurassaan Jukureissa ja 56 HPK:ssa. Hyökkääjä on pelannut urallaan 18 juniorimaaottelua, ja hän edusti Suomea vuoden 2021 U18 MM-kisoissa.
– Järvelä on kahden suunnan keskushyökkääjä, joka taitaa aloitukset ja omaa isot raamit. Juho on tulossa vasta pelaajan parhaaseen ikään ja näemme hänellä olevan potentiaali kehittyä. Mestis vuodet ovat tehneet hyvää Juholle ja hän pääsekin nyt taistelemaan paikasta pelaavassa kokoonpanossa hyvän kesätreenin jälkeen, kommentoi Vuorinen.
Järvelä pelaa Tapparassa numerolla 93.
Koti
Vieras