Pelaajauutinen: Tervetuloa takaisin kotiin, Tinke!

Valtteri Kemiläinen palaa menestyksekkään vuoden jälkeen takaisin Tapparaan.

Tappara on solminut kaksivuotisen pelaajasopimuksen puolustaja Valtteri Kemiläisen kanssa. Kemiläinen edusti kirvesrintoja aiemmin vuosina 2016-21, ja palaa nyt sinioransseihin vuoden mittaisen tauon jälkeen.

Viime kausi oli Kemiläiselle erittäin menestyksekäs, sillä hän pääsi juhlimaan Leijonissa historiallista olympiakultaa, ja vain viikko tämän jälkeen hänet kruunattiin CHL:n mestariksi Röglen paidassa. KHL:ssä Vitjaz Podolskin joukkueessa huippupuolustaja iski 37 ottelussa taululle tehot 5+21=26, ja loppukaudella Röglen paidassa SHL:ssä kahdeksassa ottelussa pistetili karttui lukemiin 2+3=5. Ruotsin pääsarjan playoffsien 13 ottelussa tehoja syntyi komeat 2+7=9.

-Tinken saaminen takaisin Tapparan puolustukseen on joukkueelle ja koko Tappara-yhteisölle mahtava asia. Tinke oli viime kaudella isossa roolissa voittamassa olympiakultaa sekä CHL-mestaruuden. Tinke tulee olemaan isossa vastuussa ylivoiman viivapeluusta, ja pukukoppiin hän tuo johtajuutta ja voittamisen kulttuuria. Tinke on myös loistava esimerkki Tapparan kaikille nuorille puolustajille - hänen erityisosaamisestaan voivat joukkuekaverit ja seuran nuoret ottaa mallia omaan pelaamiseensa, kommentoi Jussi Tapola.

Valtteri Kemiläinen

30 vuotta

184 cm / 87 kg

Pelipaikka: Puolustaja

Kätisyys: Right

Pelinumero: #13

Viime kausi:

  • KHL:n Vitjaz Podolskissa 37 ottelua (5+21=26).
  • SHL:n Rögle BK:ssa runkosarjassa kahdeksan ottelua (2+3=5) ja playoffseissa 13 ottelua (2+7=9).
  • CHL mestaruus
  • Olympiakulta

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su