Pelaajauutinen: Tyler Kelleher vahvistamaan Tapparan hyökkäystä

Yhdysvaltalaislaituri Tyler Kelleher vahvistaa Tapparan hyökkäystä kaudella 2022-23.

Tappara on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen yhdysvaltalaishyökkääjä Tyler Kelleherin kanssa. Oikealla laidalla hyökkäävä Kelleher siirtyy kirvesrintoihin SHL-nousija HV71:n riveistä. Aiemmalla urallaan hän on kiekkoillut muun muassa AHL:ssä 45 ottelussa ja DEL:ssä 50 ottelussa.

Päättyneellä kaudella Kelleher kiekkoili HV71:n lisäksi myös Ruotsin pääsarjatasolla Röglessä, jossa hän iski 34 pelaamassaan ottelussa pisteet 4+6=10. Jönköpingiläisjoukkueessa hän pelasi HockeyAllsvenskanin runkosarjassa kahdeksassa ottelussa tehoilla 5+2=7 ja playoffseissa 15 kamppailussa komeilla pisteillä 8+7=15 auttaen joukkuettaan nousemaan takaisin Ruotsin pääsarjatasolle SHL:ään.

-Tyler on hankittu Tapparaan tekemään tulosta ja hänen vahvuuksiin kuuluu ennen kaikkea kiekollinen pelaaminen. Rightin puolen hyökkääjänä hän tuo myös erityisosaamista ylivoimapeliin. Tyler oli tärkeä osa HV71-joukkuetta sen noustessa takaisin SHL:aan, joten hän on saanut hyvää kokemusta tärkeiden pelien voittamisesta. Tyler on taitava luistelija ja pystyy pienestä koostaan huolimatta voittamaan kulmavääntöjä hyökkäyspäässä, kommentoi Jussi Tapola.

Tyler Kelleher

27 vuotta

168 cm / 73 kg

Pelipaikka: Hyökkääjä

Kätisyys: Right

Pelinumero: #59

Viime kausi:

  • SHL:n Rögle BK:ssa 34 ottelua (4+6=10).
  • HockeyAllsvenskanin HV71:ssä runkosarjassa kahdeksan ottelua (5+2=7) ja playoffseissa 15 ottelua (8+7=15).

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su