Tappara aloittaa eLiigan pudotuspelit

Tappara aloittaa eLiigan pudotuspelit Ässiä vastaan tiistaina 11.1.

Hallitseva eLiigan Suomen mestari, Tappara, aloittaa pudotuspelit Arttu “Artuzio” Mustilan johdolla tänään tiistaina 11.1. klo 19:00 Ässien Teemu “Teemuyy” Polttilaa vastaan. Runkosarjasta Artuzio keräsi Tapparalle 28 ottelussa 51 pistettä ja sijoittui viidenneksi.

Mustila kertoo runkosarjan sujuneen odotuksiin nähden odotettua heikommin, syynä olivat lukuisat taktiikkakokeilut. Itselleen tavoitteeksi hän oli asettanut sijoittua kuuden parhaan joukkoon, ja se toteutui. Runkosarjan päättyessä Mustilan luotsaama Tappara oli sijalla viisi.

Pudotuspelejä hän odottaa rennoin mielin: "Taktiset jutut ovat pikkuhiljaa asettuneet kohdilleen, ja sitä kautta peli on ruvennut rullaamaan totuttuun tahtiin, joten rennoin mielin lähden kohti pudotuspelejä." Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella vastaan asettuu Polttilan luotsaama Ässät.



Joukkueet kohtasivat kaksi kertaa runkosarjan aikana, ja Tappara voitti niistä molemmat. ”Koen, että pelaan muutenkin tällä hetkellä huomattavasti paremmin, kuin runkosarjan aikana, joten odotukset ovat korkealla. Kohti mestaruutta tähdätään.”

Runkosarjan aikana nähtiin myös yllätyksiä, joista suurimmaksi Mustila kertoo Sportia edustavan Väinö ”Pikkardz” Pikkaraisen runkosarjan kolmannen sijan. ”Kaveri on kyllä nostanut tasoa huomattavasti aikaisemmista näytöistä, ja on varmasti vaikea vastus myöskin pudottaa pudotuspeleissä.”

Haastavin vastustaja on kuitenkin runkosarjan voittanut, HIFK:n ohjaimissa dominoinut, Niklas “NikkeDangles” Tukiainen. ”Pahimmaksi jäljellä olevista vastuksista nostan kuitenkin HIFK:n ”Nikkedanglesin”, joka on suorittanut kyllä totuttuun tyyliin koko kauden.”

Mutta runkosarja on nyt takana ja pudotuspeleissä kaikki on mahdollista. Ottelut pelataan paras kolmesta -periaatteella ja eLiiga 2021 huipentuu 25.1. pelattavaan finaaliin, joka pelataan parasta viidestä -periaatteella. ”Peli kerrallaan lähdetään rakentamaan kohti toista peräkkäistä mestaruutta!”, totesi Mustila lopuksi.

Ottelut näet striimattuna eLiigan sivustolta.

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su