Tiistai 7.12. 19:00 VS.

TAPPARALLE UUSI YKKÖSKENTÄN KUMPPANI!

Tappara saa uuden vahvistuksen kumppanien ykkösketjuun, kun tamperelainen huipputeknologiayritys MODULIGHT ja Tappara ovat sopineet yhteistyöstä.
Mika Aro ja Modulightin toimitusjohtaja Seppo Orsila sopmuksen allekirjoitustilaisuudessa

Mika Aro ja Modulightin toimitusjohtaja Seppo Orsila sopmuksen allekirjoitustilaisuudessa

Tapparan myyntityö käy parhaillaan kuumana Tampereen Kannen areenan avauskaudelle. Uusi areena kiinnostaa pelaajien ja yleisön lisäksi myös kumppaneita. Tänään juhannuksen alla allekirjoitettiin merkittävä uusi yhteistyösopimus Tapparan ja Modulight Oy:n välillä.

Tampereella 20 vuotta sitten perustettu Modulight suunnittelee ja valmistaa lasereita ja optiikkaa henkilökohtaista lääketiedettä ja parempaa elämää varten. Yhtiön toimitilat sijaitsevat Tampereen Hervannassa, mutta yhtiön tuotteita käytetään kautta maailman huippusairaaloissa.

”Erinomaista, että saamme Modulightin uudeksi ykköskentän kumppaniksi. Yhtiö on jatkossa esillä näkyvästi Tapparan peliasussa sekä ottelutapahtumassa uudella Tampereen Kannen areenalla ja tulee näin tutummaksi myös suomalaisille. On hienoa, että Modulightin kaltainen huipputeknologiayritys on syntynyt ja myös pysynyt Tampereella”, toteaa Tapparan toimitusjohtaja Mika Aro

"Jääkiekko on iso osa tamperelaista elämää ja kulttuuria. Tampereen kansi areena tarjoaa täysin uusia mahdollisuuksia elämysten tarjoamiseen ja viihtymiseen. Halusimme ehdottomasti tulla Tapparan ykköskentän kumppaniksi nyt kun seura ottaa sen historian isoimpiin kuuluvia askelia kohti uutta areenaa", jatkaa Modulightin toimitusjohtaja Seppo Orsila

Tapparan kauden 2021-2022 ensimmäinen kotiottelu pelataan Hakametsässä 16.9 kun Tappara kohtaa Ilveksen. Tampereen Kannen areenan ensimmäiset ottelut pelataan 3 ja 4. joulukuuta Tapparan ja Ilveksen kohdatessa kahdesti.

Lisätietoja Modulightista www.modulight.com