Tapparan entinen kapteeni Jouni Seistamo on poissa


Jouni Seistamo, yksi Tapparan historian ensimmäisistä tähtipelaajista, on poistunut keskuudestamme. Hän oli kuollessaan 82-vuotias.

Seistamo pelasi jääkiekkourallaan vain Tapparassa, jota edusti kaikkiaan kymmenen kauden ajan ja oli voittamassa kolmea Suomen mestaruutta ja yhteensä seitsemää SM-mitalia. Jo ensimmäisellä pelikaudellaan 1957-58 hän oli joukkueen paras maalintekijä, ja pelaajauransa lopetettuaan hän oli seurahistorian paras maalintekijä yhteensä 102 pääsarjatason osumallaan. Hän toimi myös Tapparan kapteenina kaudella 1966-67.

Tapparan liukas laitahyökkääjä herätti ihailua seurarajojen ulkopuolellakin. Hänen sähäkkää luisteluaan ja 1950-luvulla peleissä käyttämäänsä pipomallia yritettiin matkia pihapeleissä ympäri maan. Sarjapelien lisäksi hän tuli tunnetuksi koko maassa edustaessaan Suomea kahdesti olympialaissa (1960 ja 1964) sekä neljä kertaa MM-kisoissa (1959, 1961, 1962 ja 1963). Yhteensä hän pelasi 88 A-maaottelua, joissa teki 27 maalia.

Seistamo valittiin mestaruussarjan All-Stars -kentälliseen vuonna 1962. Sarjan herrasmiespelaajan palkinnolla hänet palkittiin vuonna 1958. Vuonna 1985 hänet aateloitiin Suomen Jääkiekkoleijonaksi numerolla 42. Tapparan avatessa oman Hall of Famensa Seistamo oli itseoikeutetusti mukana ensimmäisessä nimeämisessä numerolla 14.

Armoitetun maalintekijän pelaajauran värikkäin tarina taitaa kuitenkin olla maalinteon estämisessä. Annetaan lainauksen Helsingin Sanomista 10.1.1962 kertoa lisää:

"Kellon näyttäessä 18.30 pääsi puolestaan TK-V:n Nikkilä läpi ja Numminen joutui vetämään häneltä jalat alta. Seurasi rangaistuslaukaus. Maalivahti Virtanen luisteli tällöin ulos ja hänen tilalleen asettui Seistamo. Laukausta puolestaan ryhtyi suorittamaan Heino Pulli. Miehet lähtivät samanaikaisesti liikkeelle ja Pullin ampuma kiekko osui Seistamon säärisuojuksiin ja tilanne oli pelastettu. Seistamo sai runsaasti suosionosoituksia teostaan."


Kunnioitamme Jounin muistoa Tapparan seuraavassa kotiottelussa Tappara - TPS perjantaina 4.2.2022 hiljaisella hetkellä ennen ottelun alkua.


Kuva 1: Jouni Seistamo
Kuva 2: Esko "Sulppi" Luostarinen - Jouni Seistamo - Kalevi Numminen
Kuva 3: Esko Kaonpää - Teuvo Peltola - Jouni Seistamo
Kuva 4: Jouni Seistamo

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su