Tapparan tukisäätiö sai ensimmäisen lahjoituksen

Tappara ry:n ja Tamhockey Oy:n, aiemmin syksyllä perustama tukisäätiö on saanut ensimmäisen lahjoituksensa, kun pitkän linjan tapparalainen ja Tamhockey Oy:n osakas Jussi Kopra lahjoitti 25 000 euroa säätiölle.

Innokkaana jääkiekkomiehenä tunnettu Kopra aloitti itse pelaamisen Tapparan junioreissa 1960-luvun lopussa, mistä siirtyi myöhemmin Peltolammin Lämärien ykkösketjuun. Peltolammin Lämäri on kolmen kaverin Jussi Kopra, Raimo Mansikkaoja ja Kari Lautamäen perustama seura. Oikeana laitahyökkääjänä pelannut Kopra tunnettiin innokkaana maalintekijänä. Tapparan pelejä Jussi Kopra on seurannut aktiivisesti Hakametsässä nuoruudestaan saakka, mutta myös muiden paikkakuntien jäähallit on tullut tutuiksi vierasotteluita seuratessa paikan päällä.

Jussi Kopra muutti nykyiseen kotipaikkaansa Floridaan myytyään yrityksensä vuonna 2010. Amerikansuomalainen Kopra käy seuraamassa Florida Panthersin pelejä ja erityisesti Aleksander Barkovin otteita Panthersin kotihallissa FLA Live Arenassa. Barkov ja Koprahan ovat myös yhtiökumppaneita, koska kuuluvat molemmat Tamhockey Oy:n omistajiin.

Jussi Kopralle on ollut aina tärkeää, että lapsilla ja nuorilla on joku harrastus, minkä parissa saa viettää vapaa-aikaa ja voi luoda kaveruussuhteita. Lisäksi Kopra on huomannut työelämässä toimiessaan, kuinka hyvät lähtökohdat hän on saanut lapsuudessaan joukkueurheilun kautta. Sinnikkyys, rehtiys, yhteisöllisyys ja vuorovaikutustaidot muun muassa kasvoivat joukkuekavereiden kanssa harrastettaessa jääkiekkoa.

Tapparan tukisäätiöllä on vastuullinen tehtävä Tapparan ja kumppaniseurojen junioritoiminnan tukemisessa, Kopra toteaa. Säätiön tehtävänä on kerätä varallisuutta ja huolehtia siitä vastuullisesti. Säätiö jakaa kertyneistä tuotoista avustuksia tarpeellisiin, valitsemiinsa kohteisiin. Jussi Kopra kannustaa kaikkia tapparalaisia liittymään mukaan tukijoukkoihin.

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su