Tukisäätiöltä lahjoitus junioreiden luistelutaidon kehittämiseen

Tappara tukisäätiön lahjoituksella palkataan luisteluvalmentaja U9-U14-ikäisille.

Vuonna 2022 perustettu Tappara tukisäätiö sr on tehnyt lahjoituksen Tapparan ja sen pirkanmaalaisten yhteistyöseurojen junioreiden luistelutaidon kehittämiseksi. Lahjoitus mahdollistaa luisteluvalmentajan palkkaamisen U9-U14-ikäisten junioreiden toimintaan.

Kokemusten mukaan junioreiden luistelutaidon kehityksessä yksi oppimisen herkkyysvaihe on 8-10-vuotiailla, jolloin tekniikan ja terän käytön opetuksella voidaan saada hyviä tuloksia. Alkavalla kaudella luistelun tekniikka- ja taitovalmennusta on tarjolla myös tätä vanhemmille junioreille. Perustyö luistelun ja muiden ominaisuuksien kehittämisessä tehdään edelleen joukkueen omissa harjoituksissa ja omatoimisesti vapaa-ajalla. Taitovalmennus toteutetaan erillisinä harjoituksina ja luisteluklinikoina.

Tappara tukisäätiö kiittää lämpimästi kaikkia yksittäisiä henkilöitä ja yrityksiä, jotka ovat lahjoituksillaan mahdollistamassa juniorijääkiekkotoiminnan kehittämistä.

Säätiön toiminnasta ja kerättyjen varojen käyttötarkoituksesta löydät lisätietoja alta.

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su