fbpx

Katse taas CHL-menestykseen

Otteluraportin tarjoaa:
Frisk Asker
Tappara
ti 8.10. klo 19:30

Liigassa Tappara on puskenut eteenpäin kuin juna, mutta alkuviikosta katse käännetään Champions Hockey Leaguen suuntaan. Siellä jatkopaikan varmistamiseksi tarvitaan voittoja norjalaisesta Frisk Askerista. Tiistaina pelataan Norjassa.

Norjan mestari Frisk Asker on jo ulkona CHL:n A-lohkon jatkopaikkakamppailusta, sillä se ei ole neljästä pelistään saanut pistettäkään. Sen sijaan Tappara on hyvin kisassa mukana, joskin lievällä takamatkalla vielä, sillä se pelasi keskieurooppalaisten KAC Klagenfurtin ja EHC Biel-Biennen kanssa pelit ristiin, kun taas nuo kaksi kumpikin ottivat täyden potkin Frisk Askerilta. Tapparan täytyy siis päästä norjalaisten suhteen samaan pistepottiin, kun taas Klagenfurt ja Biel pelaavat keskenään ja syövät toisiltaan pisteitä. Näin kahden jäljellä olevan pelin jälkeen Tappara voi vielä vaikka voittaa koko lohkon ja ainakin menisi kakkossijalta jatkoon.

Frisk Askerin CHL-taival ei siis ole ollut ruusuinen, sillä se on neljän pelin jälkeen ilman pisteitä ja Tapparaa vastaan sillä on enää kiusantekijän rooli. Klagenfurtia vastaan norjalaiset eivät tehneet maaliakaan (0-3 ja 0-4), mutta Bielin kanssa oli tiukkaa (1-2 ja 2-3). Sen maalit CHL:ssä ovat tehneet Mikkel Christiansen, Nicolay Andresen ja KalPastakin tuttu kanukki Alex Lavoie. Ykkösvahti Nicklas Dahlberg on pelannut kolme peliä, toinen veskari Henrik Fayen-Vestavik yhden.

Kotimaansa sarjassa Frisk Asker on ollut kuin Tappara: ei yhtään tappiota! Seitsemässä pelissään sillä ei ole edes yhtään pistemenetystä, vaan se on ottanut putkeen seitsemän suoraa voittoa maalierolla 24-11. Maaleilla se ei ole juhlinut ihan samalla lailla kuin Tappara, joten sen paras pistemies on Norjan Get-ligaenissa vasta yhdeksäntenä: ruotsalaisella Hampus Gustafssonilla on 5+4=9. Lavoie on myös samassa pistemäärässä maalit ja syötöt toisinpäin, ja seuraavina tehomiehinä ovat olleet Anders Bastiansen ja Mikael Dokken. Myös kotimaan liigassa ruotsalainen Dahlberg on pelannut kuusi seitsemästä pelistä.


Charles Bertrand on ollut CHL-peleissä Tapparan paras maalintekijä neljällä osumallaan.

– Frisk Asker on voittanut kaikki sarjapelinsä, joten itseluottamus on kunnossa ja meillä on haasteellinen joukkue vastassa. CHL:ssä he ovat tehneet vastahyökkäyksillä tehneet pelejä tiukaksi. Voi olla, että kiekko on paljon meillä, mutta peli kertoo sitten sen asian, Tapparan päävalmentaja Jukka Rautakorpi kertoo odotuksista.

– Kaiken näköistä voi sattua ja kaikkea on vastassa aina, kun näissä peleissä ollaan vieraskentillä. On hieman toisenlaista odotettavissa kuin kotoisessa liigassa, jossa on tietyt odotusarvot sekä lainalaisuudet ja joukkueet tunnetaan hyvin.

Tappara lähtee Norjan reissuunsa pitkän voittoputken tuomalla itseluottamuksella. Liigassa se on voittanut kaikki kymmenen peliään, ja kun mukaan lasketaan viimeiset CHL-pelitkin, niin kirvesrintojen voittoputki on jo peräti 12 ottelun mittainen.

Nuo kaksi CHL-voittoa tulivat Hakametsässä KAC Klagenfurtista 8-3 ja EHC Biel-Biennestä 1-0. Vieraissa Tappara hävisi molemmille, Klagenfurtille 2-3 ja Bielille 0-1.

Tehomiehinä Tapparalla CHL-peleissä häärivät Tyler Morley (1+5), Charles Bertrand (4+0) ja Kristian Kuusela (1+3), jotka kaikki ovat jatkaneet tehovirettään myös kotimaan sarjassa. Liiga-peleissä yli piste-per-peli -tahtiin ovat tuon kolmikon lisäksi yltäneet myös Niko Ojamäki, Jere Karjalainen, Anton Levtchi ja Valtteri Kemiläinen. Maalivahdeista Christian Heljanko voitti Michael Garteigin pelatuissa CHL-peleissä 3-1 ja Liigassa on menty suunnilleen samalla tavalla pelattujen pelien määrän ollessa nyt Heljangon eduksi 6-4.

Jarkko Malinen ei ole Tapparasta päässyt vielä avaamaan kauttaan tosipelien merkeissä. Toni Utunen pelasi kaikki neljä CHL-peliä, mutta on ollut sen jälkeen sivussa. Olavi Vauhkonen pelasi CHL-pelit ja kaksi Liiga-peliäkin ennen kuin joutui sivuun. Matkalle Askeriin ovat lähteneet myös toistaiseksi vain A-nuorissa pelannut Kasper Simontaival ja KooVeessa pelannut Hugo Haš, joten valmennuksella on lisävaihtoehtoja kokoonpanovalinnan suhteen.

Ottelu Norjassa alkaa huomenna tiistaina Suomen aikaa klo 19.30 ja sen näyttää Suomessa C More.

Kuva: Saana Hakala