Playoffit käyntiin – Tapparalle avausvoitto

Perjantai 22.3. VS.

0 - 0
()

Tappara – Lukko 3-2 (1-2, 2-0, 0-0)

Neljännesfinaalit avattiin perjantaina Hakametsässä Tapparan ja Lukon kesken. Voittotilinsä ensimmäisessä ottelussa sai auki Tappara, joka otti kotivoiton ja samalla ensimmäinen kiinnityksen neljään voittoon ja jatkopaikkaan maalein 3-2.

Tapparan kevään ensimmäisen playoff-maalin teki Jarkko Malinen. Pudotuspelimaalitilinsä avasivat myös Jere Karjalainen ja Valtteri Kemiläinen. Playoff-avauksen maalivahtivalinta Tapparalla oli Christian Heljanko.

Peli lähti käyntiin Tapparan merkeissä. Se hallitsi avauserän ensimmäistä varttia, kun Lukko lisäksi otti kaksi erilaista pelinviivytysrangaistusta. Niistä jälkimmäisen aikana Teemu Suhonen laukoi viivalta, ja kiekko muutti suuntaa Malisesta ohjautuen maaliin ohi Lassi Lehtisen. Erän loppu meni kuitenkin vieraille ja ennen kaikkea Arttu Ilomäelle, joka teki kaksi maalia ja vei Lukon tauolle johtoasemassa. Ensimmäisen Ilomäki teki reboundista, toisen harhautuksen ja rystynoston jälkeen.

Toisessa erässä jäähytasapainokin kääntyi niin, että Tappara sai useamman kakkosen, mutta erän ainoan ylivoimamaalin se kuitenkin teki, kun Karjalainen tasoitti tarkalla one-timerilla erän puolivälissä. Samaan vauhtiin alle kaksi minuuttia myöhemmin kotijoukkue otti uudelleen johdon, kun Kemiläinen löysi saman kolon Lehtisen mailakäden puolelta kuin Karjalainen aiemmin. Erän lopussa Lukko sai kaksi peräkkäistä ylivoimaa, mutta Heljangon torjuntojen johdolla Tappara kesti.

Lähes puoliväliin pelattiin kolmatta erää ennen kuin kiekko saatiin seuraavan kerran maaliin. Sen toimitti sinne Niko Ojamäki, mutta samaan aikaan Tuukka Mäntylä oli lanannut maalivahdin kumoon, eikä kukaan ihmetellyt tai purnannut, kun osumaa ei hyväksytty. Tappara pelasi erässä hyvää johtoasemapelaamista pääasiassa hyökkäysalueellaan, eikä Lukko päässyt hakemaan maalia. Viimeisellä minuuttilla maalivahdin ulos vedettyyään Lukko sortui vielä jäähyyn ja kiri jäi täysin piippuun. Heljanko torjui erässä vain kaksi kertaa.

Tapparalle siis sarjan ensimmäinen voitto. Kolme vielä tarvitaan.

Sarja jatkuu heti huomenna lauantaina Raumalla toisella ottelulla. Varmuudella pelataan vielä ainakin Hakametsässä maanantaina ja Raumalla keskiviikkona. Maanantain kolmas ottelu alkaa klo 18.30, mutta Meijoun Playoffs-teltta aukeaa silloinkin jo kaksi tuntia ennen peliä Happy Hourin merkeissä. Hanki liput otteluun Ticketmasterista.

Kuvat: Saana Hakala


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su