17.02.2023 16:15
Tappara on koko kauden kovimman paikkansa edessä lauantaina, kun joukkue kohtaa armottomassa CHL-finaalissa Luleå HF:n. Ottelu pelataan Luulajassa, mutta yksiosaisessa finaalissa kotietua ei ole. Vain voitto on riittävän hyvä suoritus, jonka molemmat joukkueet tiedostavat.
Luleå pelaa parhaillaan neljättä kauttaan Mestarien Liigassa. Ruotsalaisjoukkue voitti vuonna 2015 uudistetun CHL:n ensimmäisen mestaruuden kaatamalla Frölundan kotikentällään maalein 4–2. Kahdeksan vuoden takaisesta joukkueesta ainoastaan maalivahti Joel Lassinantti edustaa edelleen Luleåta, ja hän on samalla joukkueen ainoa CHL-mestari.
Ruotsin pääsarjassa SHL:ssä Luleån kausi on ollut todella haastava. Joukkue majailee parhaillaan sarjataulukon kymmenennellä sijalla, eikä sijan säilyttäminen ole millään lailla varmaa. Edellisen kerran ruotsalaiset ovat pelanneet torstaina, jolloin Leksands IF haki mukaansa 3–4 -vierasvoiton Coop Norrbotten Arenalta.
Luleån CHL-kauden paras pistemies on ollut suomalaishyökkääjä Juhani Tyrväinen kymmenen ottelun pisteillä 4+9=13.
Luleåssa pelaa peräti kuusi suomalaista jääkiekkoilijaa, joihin tutustumme seuraavaksi.
Tammikuussa 36 vuotta täyttänyt Leo Komarov on selvästi nimekkäin suomalainen Luleåssa. Kovasta pelityylistään tunnettu laitahyökkääjä edusti yhdeksän NHL-kautensa aikana Toronto Maple Leafsia ja New York Islandersia yhteensä 491 ottelussa, joissa syntyi 170 tehopistettä. Parhaalla kaudellaan 2015-16 hän pääsi jopa esiintymään tähdistöottelussa. Komarov muistetaan myös Leijonista, jossa hän oli voittamassa ikimuistoista maailmanmestaruutta keväällä 2011. Helmikuussa 2022 hänen kaulaansa ripustettiin myös olympiakulta.
Entisen NHL-puolustaja Julius Hongan ura ei koskaan lähtenyt kunnolla lentoon Pohjois-Amerikassa. Hyökkäystaidoistaan tunnettu pakkitähti pelasi Dallas Starsin riveissä kolmen kauden aikana 87 ottelua tehden 13 tehopistettä. SHL:ssä tehoja on kuitenkin syntynyt varsin mukavasti, josta kertoo sarjan puolustajien pistepörssin kymmenes sija.
Kaukalossa Tyrväinen muistetaan uransa alkuajoilta kovista otteistaan, mutta viime vuosina keskushyökkääjästä on tullut todellinen pistenikkari. Kuluva kausi tosin on ollut vaikeampi, sillä 41 ottelussa tehopisteitä on syntynyt vasta 6+8=14. CHL:ssä jälki on puolestaan ollut tuhoisaa, sillä Tyrväinen johtaa Luleån sisäistä pistepörssiä kymmenen ottelun hurjalla saldolla 4+9=13.
Uransa jo lopettaneen maalivahti Tuukka Raskin hyökkääjänä pelaava pikkuveli Joonas muistetaan Tapparan kannattajien keskuudessa erityisesti HIFK:n paidasta keväällä 2016, jolloin hän oli suuressa roolissa johtamassa helsinkiläisiä hopeamitaleille kirvesrintojen voitettua Suomen mestaruuden. Raskin pistetuotanto on pudonnut viime vuosina, mutta hän on edelleen vaarallinen hyökkääjä.
Entinen maajoukkuesentteri Tomi Sallinen siirtyi Luleån riveihin kesken kauden Tsekin Extraligan HC Kometa Brnosta. 26 ruotsalaisjoukkueen paidassa pelattua ottelua ovat tuoneet pistetilille vasta kolme syöttöä, mutta 34-vuotias hyökkääjä tuo aimo annoksen isojen pelien kokemusta joukkueen pukukoppiin.
Vasta 20-vuotias Olli Nikupeteri ei kuulu Suomi-kiekon tunnetuimpiin nimiin. Nuori laitahyökkääjä siirtyi jo kauden 2018-19 jälkeen Luleån junioreihin, eikä tuolloin alkanut matka ole vielä päättynyt.
Tappara on pelannut CHL:ssä yhtäjaksoisesti vuoden 2014 uudelleenlanseerauksesta lähtien. Samaan ovat pystyneet ainoastaan neljästi sarjan mestaruuden voittanut Frölunda sekä semifinaalivaiheessa kaatunut EV Zug. Tästä huolimatta kirvesrinnat etenivät vasta viime kaudella ensimmäisen kerran neljännesfinaalivaiheeseen, ja satumainen matka päättyi vasta kirvelevään finaalitappioon Röglelle, joka kaatui kuluvan kauden neljännesfinaaleissa kahden ottelun yhteistuloksella 7–4.
Kirvesrinnat sijoittuvat parhaillaan Liigan sarjataulukossa toiselle sijalle 51 ottelusta kerätyillä 32 voitolla ja 95 sarjapisteellä. Kuluvalla viikolla sinioranssit ovat voittaneet ensin SaiPan Nokia Arenalla murskaluvuin 8–0, ja torstaina sarjajohtaja Lukko kaatui kotikentällään tiukasti lukemin 1–2. Finaalia edeltävät ottelut ovat sujuneet erittäin hyvin, mutta suunta täytyy pitää samana myös kauden kovimmassa paikassa.
Tapparan CHL-kauden paras pistemies on ollut laitahyökkääjä Niko Ojamäki 12 ottelun tehoilla 7+5=12.
CHL-kauden huipentava finaaliottelu käynnistyy kello 17:20 Suomen aikaa (16:20 Ruotsin aikaa). Tampereen Tavara-asemalla järjestetään ottelun virallinen kisastudio, lisätietoja tapahtumasta löydät täältä! CMore näyttää ottelun suorana kotikatsomoihin.
18.02.2023 20:25
Tappara on CHL:n mestari vuosimallia 2023! Kirvesrinnat kaatoivat Luleå HF:n dramaattisessa finaaliottelussa maalein 2–3. Christian Heljanko palkittiin sekä ottelun että koko kauden arvokkaimpana pelaajana. Finaalin maaleista vastasivat Kristian Tanus, Niko Ojamäki sekä ottelun voittomaalin iskenyt Jori Lehterä.
Tapparan lataus otteluun onnistui täydellisesti, josta finaalin avauserä kertoi selvää kieltään. Kirvesrinnat olivat jokaisessa pelitilanteessa erittäin aggressiivisia, eikä Luleå pystynyt vastaamaan korkealle asetettuun rimaan. Tunnetta riitti ensimmäisen kaksikymmenminuuttisen aikana, joka näkyi erityisesti ottelun ensiminuuteilla. Christian Heljanko torjui avauserässä viisi kertaa, toisessa päädyssä Matteus Ward joutui venymään yhdeksään torjuntaan.
Sinioranssit pääsivät pelaamaan ottelun ensimmäistä ylivoimaa jo toisella peliminuutilla Juhani Tyrväisen kampitettua Veli-Matti Savinaisen. Vain 21 sekunnin jälkeen pakkopeli oli ohi, kun Kristian Tanus räväytti finaaliottelun ensimmäisen täysosuman laukomalla ranteella kiekon Wardin selän taakse. Osuma oli Tanuksen CHL-kauden toinen. Maksim Matushkin ja Anton Levtchi saalistivat syöttöpisteet huipputärkeään maaliin.
Avausosumasta ehti kulua ainoastaan 14 sekuntia, kun Petteri Puhakka passitettiin rangaistusaitioon Jack Connollyn estämisestä. Luleån ylivoima ei kuitenkaan kestänyt 38 sekuntia kauempaa Brendan Shinniminin otettua kaksiminuuttisen Joni Tuulolaan kohdistuneesta poikittaisesta mailasta. Tasavajaakin päättyi ennen aikojaan Kristian Kuuselan jouduttua istumaan kaksiminuuttista huitomisesta. Alivoima sujui erittäin hyvin, eivätkä isännät päässeet maalintekoon.
Kirvesrinnat huudattivat tuhatpäistä kannattajakuntaansa seitsemännen peliminuutin käynnistyttyä. Kiekko pomppi Niko Ojamäen lapaan, josta maalitykki latasi terävän rannelaukauksen suoraan Luleån maaliin. Osuma oli Ojamäen CHL-kauden kahdeksas. Ben Thomas ja Juuso Ikonen palkittiin syöttöpisteillä toiseen maaliin.
Ensimmäinen erätauko alkoi Tapparan 0–2 -johdossa.
Luleå sai erätauolla peliään kuntoon, ja toinen erä oli huomattavasti ensimmäistä tasaisempi. Tappara joutui pelaamaan aavistuksen puolustavammin, josta ei kuitenkaan ollut joukkueelle suurta haittaa. Kun tilaisuus hyökkäämiseen avautui, yritykset maalintekoon olivat jälleen vaarallisia. Christian Heljanko otti toisessa erässä kiinni yhdeksän kiekkoa, Matteus Wardille torjuntoja kertyi seitsemän.
Juuri ennen 27. peliminuutin käynnistymistä Luleå pääsi pelaamaan ottelun ensimmäistä täyttä ylivoimaansa, kun Waltteri Merelän maila osui Jesper Sellgrenin kasvoihin. Sinioranssien alivoima oli kuitenkin raudanlujaa, eikä kotijoukkue päässyt lähellekkään kavennusta.
Alivoiman jälkeen Tappara paransi peliään selvästi puolustavan alun jälkeen. Kirvesrinnat saivat aikaan vahvoja jaksoja Luleån kenttäpäätyyn, mutta ruotsalaiset olivat terävöittäneet puolustamistaan selvästi avauserästä, jonka vuoksi tilanteet eivät olleet aivan yhtä hyviä kuin avauserässä.
Erän lopulla isännät saivat jälleen otteen hyökkäyspelaamisestaan, mutta tälläkään kertaa Tapparan puolustus ei taipunut. Joukkue sai vetoja kohti maalia, mutta Christian Heljanko pelasi todella vahvasti ottaen kiinni kaikki kotijoukkueen yritykset.
CHL-kauden viimeiseen erään siirryttiin Tapparan johtaessa ottelua edelleen maalein 0–2.
Luleå pisti pystyyn hurjan esityksen päätöserässä. Ensimmäistä kertaa ottelun aikana Tappara joutui ruotsalaisjoukkueen mankeliin, eikä selviytyminen kovassa paineessa ollut helppoa. Erä kuitenkin alkoi kirvesrintojen kannalta vahvasti.
Tasan minuuttia päätöserän avauskiekonpudotuksesta kiekko löysi tiensä kolmatta kertaa kotijoukkueen maaliin. Jori Lehterä epäonnistui syöttöyrityksessään, ja peliväline painui Luleån ykkössentteri Linus Fröbergin luistimen kautta verkkoon. Osuma oli Lehterän CHL-kauden kolmas. Kristian Tanus ja Veli-Matti Savinainen saalistivat syötöt illan kolmanteen täysosumaan.
Luleån paineistus alkoi 48. peliminuutilla, kun Valtteri Kemiläinen joutui istumaan kaksiminuuttista Jack Connollyn huitomisesta. Sinioranssien alivoima oli kuitenkin raudanlujaa, eikä kotijoukkue saanut aikaan ainuttakaan laadukasta maalipaikkaa.
Hetkeä myöhemmin tunteet kuumenivat Tappara-maalin edustalla. Tilanteesta tuomittiin Maksim Matushkinille ja Joonas Raskille kaksiminuuttiset väkivaltaisuudesta. Tasavajaalla ei kuitenkaan pelattu kauaa.
Ajassa 51:19 Luleå käytti aikalisänsä, ja samassa ajassa Matteus Ward jätti maalinsa isäntien ryhtyessä viimeiseen ponnistukseensa. Tapparan tilanne vaikeutui entisestään, kun Jori Lehterä joutui istumaan kaksiminuuttista Isac Brännströmin kampittamisesta. Kuudella kolmea vastaan pelatessa kotijoukkue teki finaalin avausmaalinsa Erik Gustafssonin lauottua suoraan Linus Fröbergin syötöstä kiekon maaliin.
Tasan minuuttia Gustafssonin osuman jälkeen Philip Granath ja Niklas Olausson joutuivat istumaan 2+2 minuutin rangaistuksia väkivaltaisuuksista. Tasavajaata ei tälläkään kertaa pelattu loppuun saakka, sillä Geoff Platt lähti kaksikon seuraksi jäähylle Einar Emanuelssoniin kohdistuneesta väkivaltaisuudesta. Vajaan minuutin kuluttua Casimir Jürgens joutui rangaistusaitioon Linus Fröbergin huitomisesta, ja vain yhdeksän sekuntia myöhemmin Ward jätti jälleen maalinsa.
Luleå onnistui ohittamaan maagista finaalia pelanneen Heljangon toistamiseen ajassa 57:50, kun Juhani Tyrväinen siirsi Fröbergin laukoman paluukiekon rystyllä maalin kattoon. Isännät taistelivat hurjasti lisämaaleista ottelun viimeiseen sekuntiin saakka, mutta tämä ei enää onnistunut.
Tappara on CHL:n mestari vuosimallia 2023! Luleå kaatui äärimmäisen dramaattisessa finaalissa loppulukemin 2–3.
Christian Heljanko palkittiin sekä finaaliottelun että koko CHL-kauden arvokkaimpana pelaajana!
Kiitämme kaikkia kannattajiamme teidän upeasta tuestanne matkalla CHL:n mestaruuteen!
Tapparan kausi ei kuitenkaan ole vielä ohi. Liiga-ottelut jatkuvat tulevana keskiviikkona 22. helmikuuta, kun tuoreet mestarit saavat Nokia Arenalla vastaansa Helsingin HIFK:n. Ottelu käynnistyy kello 18:30, areenan ovet avautuvat yleisölle puolitoista tuntia aiemmin kello 17:00. Liput kaikkiin Tapparan kotiotteluihin hankit kätevästi Tapparan verkkokaupasta sekä joukkueen toimistolta osoitteesta Kansikatu 1 T3.