Tuoreena nimenä Tapparaan siirtynyt Niclas Almari on ehtinyt kokea urallaan paljon. 28-vuotias puolustaja vietti edelliset neljä ja puoli kautta Rauman Lukossa, jota ennen hän kolkutteli NHL:n portteja Pittsburgh Penguinsin organisaatiossa sekä juhli Suomen mestaruutta HPK:ssa. Kattavassa haastattelussa käydään läpi muun muassa Almarin tähänastista uraa sekä kesän kuulumisia.

Almari aloitti jääkiekkouransa Kirkkonummen Salamoissa. Nuoren miehenalun ensimmäinen haave oli tulla huippuluokan maalivahdiksi, mutta lopulta isä vihelsi pelin poikki. Huonosti hänellä ei kuitenkaan ole mennyt puolustajanakaan, jona Almari on kiekkoillut läpi uransa.

–Olin pienenä aika isokokoinen. Sitä vanhemmatkin aina nauroivat, että ei ollut minkään näköisiä viitteitä siitä, että minusta tulee näin hyvä luistelija, mitä nyt olen. Siihen aikaan olin aika kömpelö poika. Olen lätkässä pelannut aina pakkina, mutta haaveilin veskarin urasta. Iskä kuitenkin sanoi, että varusteet maksavat liikaa, joten pysyin pakkina, Almari kertoo.

Nuoruuden parhaita kiekkomuistoja olivat erityisesti pelimatkat Ruotsiin. Salamoista hän sai lisäksi elinikäisiä ystäviä, joista kaksi toimi heinäkuussa hänen bestmaneinaan Almarin mentyä naimisiin.

–Kyllä varmaan jotkin risteilyt ja turnaukset Ruotsissa. Meillä oli aika hauska porukka Kirkkonummen Salamoissa, niin siellä tuli aina kikateltua koko viikko. Parhaita reissuja olivat juuri ne Ruotsin reissut. Pelikavereista Karanpään Ilmari ja Tuomolan Ossi pääsivät pelaamaan ihan Mestiksessä asti, ja kummatkin olivat minun bestmanejani. Huttusen Heikki pääsi pelaamaan Liigassa HPK:ssa.

Ensimmäistä kertaa Almarin mieleen hiipi ajatus ammattikiekkoilijan urasta, kun hänet valittiin 15-vuotiaana Huippu-Pohjola -leirille. Tuolloin hän edusti synnyinkaupunkinsa Espoon silloista seuraa Bluesia.

–Taisin olla noin 14-15 vuotias, kun pääsin ensimmäisiin juniorimaajoukkuetapahtumiin. 15-vuotiaana, kun minut valittiin Huippu-Pohjolaan, niin silloin syntyi sellainen haave, että tästä voisi ehkä tullakin jotain, Almari muistelee.

Kun Bluesin Liiga-taival tuli päätökseensä keväällä 2016, Almari siirsi talenttipankkinsa Hämeenlinnaan ja HPK:n peliasuun. Kolmea vuotta myöhemmin 21-vuotias puolustaja pääsi kutsumaan itseään Suomen mestariksi, kun hämeenlinnalaiset kaatoivat Oulun Kärpät Liigan finaaleiden seitsemännessä ottelussa vieraskentällä. Almari kuvaa mestaruutta yllätykselliseksi ja ikimuistoiseksi.

–Oli tosiaan kaikille yllätys, ja varmaan meillekin sitten loppupeleissä. Olihan se ihan mahtavaa, kun tuollaisella Liigan mittakaavassa pienellä paikkakunnalla voittaa mestaruuden. Viimeisen finaalipelin jälkeen lensimme Oulusta Tampereelle, ja siitä otimme bussin Hämeenlinnaan. Olimme joskus kahden jälkeen yöllä Hämeenlinnan torilla, ja siellä oli edelleen tuhansia ihmisiä. Sitä näkyä ei kyllä ikinä unohda, puolustaja tunnelmoi.

Nuorukainen karisti Hämeenlinnan pölyt jaloistaan heti seuraavana kesänä, kun edessä oli siirto hänet vuonna 2016 NHL:ään varanneen Pittsburgh Penguinsin organisaatioon. Pohjois-Amerikan pelitapa pääsi kuitenkin yllättämään hänet, ja tuolloin rapakon takana pelattiin todellista hurlumhei-jääkiekkoa.

–Silloin, kun lähdin HPK:sta Yhdysvaltoihin, niin Suomessa pelattiin suhteellisen hidasta jääkiekkoa. Oli paljon träppiä vastaan pelaamista, mikä on ihan päinvastoin, kuin nykyään. Siellä pelattiin silloin aika nopeasti, joka tuli itselleni vähän silmille. Kaukalon koko muuttui aika radikaalisti, jolloin tilanteet tulivat eteen paljon nopeammin kuin Liigassa. Ehkä siinä olivat itselläni ne suurimmat haasteet, ettei aina pystynyt yrittämään mitään näyttäviä ratkaisuja, olisi pitänyt keksiä jotain tylympää peliä. Veli-Matti Vittasmäen tapaan vain ulos alueelta, mutta luonne ei antanut siihen periksi. Yritin aina jotain pikkukikkaa. Se oli iso opetus siellä. Ehkä se yllätti, miten nopeasti joku maalitilanne pääsi syntymään kiekonriistosta tai -menetyksestä. Siitä saattoi mennä vain sekunti tai kaksi, niin kiekko oli jo maalin perukoilla, Almari kuvailee.

Kummasta hän sitten piti enemmän: vauhdikkaasta ja tapahtumarikkaasta pelistä, vai hieman hitaammasta ja varmemmasta kiekkoilusta?

–Nythän se on vaihtunut vähän toisinpäin, että NHL:ssä pelataan varsinkin playoffseissa ilmeisesti paljon träppiä vastaan. Suomessa sitten taas mennään ihan hulluna päästä päähän. Tykkään tosi paljon siitä, mihin suomalainen jääkiekko on menossa!

Lopulta taalaliigan ovet pysyivät kuitenkin suljettuina. Almari kertoo, että hän ei ollut aivan valmis Yhdysvalloissa odottaneeseen kilpailuasetelmaan.

–En ehkä pystynyt sopeutumaan niin nopeasti siihen jenkkityyliin ja pelityyliin. Kilpailu oli tietysti äärimmäisen kovaa, ja kun itse olin viitoskierroksella varattu pelaaja, niin en saanut ihan mitään kultalippua NHL:ään. Piti oikeasti tehdä vähän töitäkin sen eteen. Ehkä se kilpailu oli sitten itselleni vähän liian kovaa. Jälkikäteen olen miettinyt, että ehkä olisi kannattanut pysyä vielä Suomessa vuosi tai kaksi, ja lähteä vähän myöhemmin ja kypsempänä sinne kokeilemaan. Olin silloin ehkä vähän liian nuori ja naiivi.

Jälkimmäinen kahdesta vuodesta Pittsburghin organisaatiossa osoittautui Almarille erittäin haasteelliseksi. Peliaikaa ei tuntunut löytyvän seuran AHL-joukkueesta, ja lopulta hän pelasi muutaman ottelun myös alemmalla sarjatasolla ECHL:ssä. Tällöin hän alkoi pohtia tosissaan paluuta kotimaan kamaralle.

–Tulin silloin peliajan perässä takaisin Suomeen. Toinen täysi vuoteni Yhdysvalloissa oli vähän haastava, kun kilpailu pelipaikoista oli äärimmäisen kovaa. Itse lähdin hakemaan peliaikaa ECHL:stä, jossa olin pari viikonloppua ja pelasin muutaman pelin. Pelaaminen oli kivaa, mutta sitten kun palasin AHL:ään, enkä päässyt pelaamaan, niin tuli vain sellainen olo, että täältä on pakko päästä pois pelaamaan jonnekin. Siitä ei sitten menty montaa päivää eteenpäin, kun oli Raumalle sopimus tehtynä. Pakkasimme puolison kanssa kimpsut ja kampsut, ja palasimme Suomeen, Almari kertoo.

Uusi koti löytyi hallitsevan Suomen mestarin riveistä, kun Almari siirtyi Rauman Lukkoon.

–Muutama muukin suomalainen seura oli silloin tarjottimella, mutta Lukossa kiehtoi se, että siellä oli juuri voitettu mestaruus, siellä on hyvissä voimissa oleva seura ja saumat menestyä. Kun puhuimme Kalle Sahlstedtin kanssa puhelimessa, niin olin sen jälkeen ihan myyty. Sen jälkeen en edes ajatellut muita seuroja kuin Lukkoa.

Rauma ja Satakunta kohtelivat Almaria ja hänen puolisoaan hyvin. Rauma on Suomen 29. suurin kaupunki, Liiga-paikkakunnista selvästi pienin, mutta tämä ei haitannut pääkaupunkiseudun kasvattia.

–Kyllähän me siellä neljä vuotta viihdyimme, ja viihdyimme todella hyvin. Meillä oli siellä kiva asunto ja omat kalusteet. Puoliso sai sieltä myös hyvän työn. Kyllä Rauma kohteli meitä todella hyvin. Pelaajan näkövinkkelistä se on tietysti Suomen pienin paikkakunta, missä pelataan Liigaa, mutta siellä on kaikki, mitä ihminen tarvitsee. Meillä oli sairaan kiva porukka siellä neljän vuoden ajan, joka oli varmaan suurin syy, minkä takia olimme siellä neljän vuoden ajan, Almari tunnelmoi.

Puolustaja viihtyi selkeästi Raumalla, mutta tämän lisäksi hänen pelaamisensa parani huimasti neljän vuoden jakson aikana. Erityisesti kahdella viime kaudella jälki on ollut paikoin tyrmäävää, ja kaudella 2024-25 hän voitti Liigan tehotilaston lukemalla +38 sekä sijoittui neljänneksi sarjan parhaan puolustajan äänestyksessä. Millaiset asiat nostivat Almarin pelaamisen uudelle tasolle?

–Varmaan sellainen tasaisuuteen keskittyminen. Sain lisäksi paljon apuja henkiseltä valmentajalta, jolta sain hyviä neuvoja huonojen pelien ja epäonnistumisten nollaamiseen. Kaikille tulee kuitenkin huonoja pelejä, mutta sitten se, että miten nopeasti pystyy nollaamaan kiivaassa tahdissa huonommat pelit, niin siihen sain ehkä suurimmat avut sieltä. Fysiikkani kehittyi hurjasti eteenpäin varsinkin parin ensimmäisen vuoden aikana, joka auttaa palautumisessa pelien välissä, puolustaja toteaa.

Todella vakuuttavista tehopisteistään hän kiittää osaksi tuuria.

–Varmaan hirveä säkä kanssa. Välillä tuntui, ettei minun tarvinnut tehdä juuri mitään pisteiden eteen. Varsinkin silloin kaudella 2024-25 naureskelimme välillä jätkien kanssa bussissa, että kun olimme hävinneet KooKoolle 8–3, niin itselläni oli pisteet 0+3. Ja niistäkin kaksi oli jotain rännisyöttöjä. Se nauratti jätkiä, ja välillä tietty itseänikin. Sitten kun tehoja tuli, niin sitä myötä uskallus yrittämiseenkin kasvoi, ja sitä myötä onnistumisia tuli lisää. Se oli sellainen positiivinen lumipalloefekti. Sahlstedtin Kalle sanoi jollain kaudella, kun tuskailin pisteiden kanssa, että pitkän kauden aikana ne onnistumiset menevät aika lailla tasan. Yhdessä kohtaa voi antaa jonkun huippupassin kaverille takatolpille tai antaa syötön läpiajoon, eikä maalia tule. Sitten yhtäkkiä ne rännisyötöt ja kakkossyötöt alkavat tuottaa tehoja.

Lukko ei hyvistä runkosarjoistaan huolimatta pystynyt nousemaan mitalikantaan Almarin edustaessa seuraa. Parhaimmillaan joukkue ylsi pronssiotteluun kaudella 2024-25, mutta loppusijoitus sarjassa jäi lopulta neljänneksi.

–Varmaan paras sauma voittaa oli juuri runkosarjavoiton jälkeen kaudella 2024-25. Ainahan playoffseissa on loukkaantumisia, mutta meillä tuntui että niitä oli todella paljon kärkijätkillä, eikä mitään pikkuvammoja. Puudutuspiikkiä laitettiin tosi moneen pelaajaan. Sen näki siitä pelaamisesta kanssa, että emme olleet terveenä. Mutta sekin on tietysti kaksipiippuinen juttu, kun niitä vammoja on kaikilla. Ikinä ei tiedä, kuinka paljon toisella puolella tarvitaan jääpusseja ja puudutuspiikkejä. Omasta mielestäni se oli merkittävin syy siihen, miksi emme voittaneet. Mutta kyllä silloin SaiPaa vastaan ja tänäkin vuonna tuntui siltä, että eväät vain loppuivat hyökkäyspelaamisessa. En itsekään tiedä niitä pieniä nyansseja, että miksi emme pystyneet voittamaan. Ehkä olisimme tarvinneet vähän enemmän tuuria, pelaaja pohtii.

Hänelle jäi pettymyksiin päättyneistä playoffs-keväistä huolimatta hyviäkin muistoja Raumalta. Erityisesti yksi maali nostattaa Almarilla edelleen kylmiä väreitä.

–Kyllä varmaan se runkosarjan voitto. Se oli makea hetki, kun se meni aika viime metreille. Se oli siistiä, kun se tuli vielä täydellä Kivikylän Areenalla. Pienempänä juttuna mieleen jäi vuoden 2025 välierissä Karson Kuhlmanin jatkoaikaratkaisu SaiPaa vastaan. Oli hienoa, miten se halli räjähti huutoon siinä, ja siitä hetkestä menee edelleen kylmät väreet, kun sitä ajattelee.

Almari on tulevalla kaudella uuden edessä ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, kun hän siirtyy puolustamaan Tapparan takalinjoille. Siirto sinioransseihin sisälsi kuitenkin mutkia, jotka oli vedettävä suoriksi omien hyvien suoritusten kautta.

–Katselimme aika pitkään joukkueita ja pelipaikkaa ulkomailta, kun alla oli kaksi aika vahvaa kautta. Sieltä ei sitten tullut tarjouksia. Olimme käyneet viime kesänä agenttien kanssa kahvilla ja miettineet, että jos ei ulkomaille, niin mitä sitten Suomessa voisi olla. Sitten listasin seurat, jotka itseäni kiinnostivat, ja Tappara oli yksi niistä. Jesper Mattilalla oli optio jatkaa, ja Tapparasta soitettiin, että jos Mattila lähtee, niin voisi olla tilaa. Sitten Jepu ei lähtenytkään, ja siinä kohtaa se oli itselleni pettymys, kun olisin halunnut tulla Tapparaan. Sitten oli vähän aikaa hiljaista, mutta vähän aikaa sen jälkeen taisi olla ihan hyvä peli Tapparaa vastaan, ja seuraavalla viikolla taisi tulla soitto agentille, että Tappara haluaisi tehdä kanssani sopimuksen. Sen jälkeen asiat menivät todella nopeasti, ja nyt olen ihan intoa piukassa. Tapparassa on niin vahva kulttuuri, ja nytkin, kun olen ehtinyt jo vähän aikaa olla jätkien kanssa hallilla, niin ei ole ihme, että organisaatio voittaa vuodesta toiseen, Almari avaa siirtonsa taustoja.

Kiinnostusta pelaajaan löytyi myös muualta, mutta Tapparan tarjoama kokonaisuus oli hänelle itselleen paras vaihtoehto.

–Muutama muukin joukkue osoitti kiinnostusta. Oli sillä lailla mielenkiintoisia, mutta muut eivät kuitenkaan tarjonneet niin hyvää kokonaisuutta, kuin mitä Tapparalta saimme. Ulkomailta on ollut kiinnostusta monta vuotta, mutta en ole saanut sieltä konkreettista sopimustarjousta. Se on ollut vähän sellaista ärsyttävää kisuttelua minun suuntaani. Suomesta taisin saada kolme tai neljä sopimustarjousta.

Tappara saa Almarista hyvin liikkuvan ja varmaotteisen puolustajan. Pelillinen esikuvakin on jo valmiiksi katsottuna.

–Kokonaisvaltaisen, pystyn pelaamaan missä tahansa roolissa. Ylivoimaa, alivoimaa tai mitä vain tarvitaan. Olen pystynyt pelaamaan urallani enemmän tai vähemmän mitä tahansa roolia. Olen hyvä luistelija, ja pidän itseäni kaikkeni voittamisen eteen tekevänä pelaajana. Aika peloton olen myös, tykkään syödä kiekkoja. Ehkä sellainen kuin Veli-Matti Vittasmäki. Olen aina tykännyt seurata hänen otteitaan, ja olen yrittänyt vähän mallata peliäni hänen mukaansa.

Lähdetäänkö Almarista tekemään uutta Vittasmäkeä?

–Toivottavasti! vastaus kuuluu kuin viivatykin suusta.

Pelaajan kauden henkilökohtaisiin tavoitteisiin lukeutuu Suomen maajoukkue, jossa Almari kiekkoili viimeksi kaudella 2024-25.

–Haluan näyttää tapparalaisille, että pystyn pelaamaan hyvässä roolissa, ja myös ottamaan sellaisen joukkueessa. Sen jälkeen maajoukkue kiinnostaisi, kun sitä olen kerran jo päässyt maistamaan. Maajoukkueeseen paluu on ehkä suurin tavoitteeni ensi kaudella. Siinä taitavat olla nuo henkilökohtaiset tavoitteet.

Almari näkee Tapparan tulevan kauden joukkueen kauttaaltaan vahvana, ja lisäksi hän on erittäin innoissaan päästessään harjoittamaan ammattiaan Kari Jalosen valmennuksessa.

–On se kyllä vahva, paperilla ei ainakaan näy minkäänlaisia heikkouksia. Laaja materiaali, ja kärki on todella terävä. En ainakaan itse pysty nimeämään ainakaan paperilta yhtään heikkoutta. Paljon on myös kilpailua, joka on erinomainen asia.

–On kyllä todella vakuuttava tiimi ihan fysiikkakoutseista lähtien. Uskomattoman asiantuntevaa, ja kaikki pienetkin nyanssit on otettu huomioon. Itse asiassa Tiilikaisen Matti on itselleni tuttu jo Hämeenlinnasta. Olen aina tykännyt hänestä tosi paljon. Jalosen ja Fredrik Norrenan kanssa kun ehdimme palaveeraamaan, niin on ihan kuin lähtisin pelaamaan taas ensimmäistä kautta. Intoa piukassa, puolustaja hehkuttaa.

Kuluva kesä on ollut Almarille poikkeuksellisen merkittävä ja rakkaudentäyteinen, sillä hän ja hänen puolisonsa Camilla purjehtivat avioliiton satamaan heinäkuun alussa. Mukaan on mahtunut häämatkan lisäksi rentoutumista, harjoittelua ja harrasteita.

–Menimme puolisoni kanssa naimisiin lauantaina 4. heinäkuuta. Viime viikon torstaina palasimme kotiin Italiasta häämatkalta. Siellä sai otettua vähän happea treenaamisesta. Kuitenkin kun huhtikuun alusta asti on treenannut, niin siihen kohtaan tuli hyvä pikku tauko. Kroppa on taas todella hyvässä kunnossa, ja olen ehtinyt vähän pelaamaan golfiakin. Hyvältä näyttää!