Keskiviikko 29.01 KLO 18:30

VS.

1 - 2
1-2, 0-0, 0-0
6025

Ovet auki klo 17:00

Kolmen ottelun viikko käyntiin kotikentällä - Tappara vastaan Jukurit keskiviikkona

Tappara aloittaa keskiviikkona kolmen ottelun viikkonsa Nokia Arenalla, jossa sinioranssit mittelevät tärkeistä pisteistä Jukurien kanssa. Joukkueet kohtaavat toisensa kolmannen kerran tällä kaudella.

Tapparan tärkeä kolmen ottelun viikko käynnistyy keskiviikkona Nokia Arenalla sinioranssien ottaessa mittaa Mikkelin Jukureista. Joukkueiden kauden kaksi ensimmäistä kohtaamista ovat tuoneet kirvesrinnoille täydet kuusi pistettä, ensin loppulukemilla 5–3 ja tämän jälkeen maalein 2–4.

Jukurit päättävät kautensa mitä suurimmalla todennäköisyydellä Liigan playouteissa. Mikkeliläiset pitävät hallussaan sarjataulukon 16:tta sijaa 44 ottelusta kerätyillä 13 voitolla ja 36 sarjapisteellä. Joukkue vaeltaa parhaillaan kahdeksan ottelun mittaisessa tappioputkessa, joten trendi ei ole mikkeliläisten puolella. Jukurit tarvitsevat jokaisen otettavissa olevan pisteen, mikäli joukkue mielii välttää sarjakarsinnat. Vieläkö ihmenousu on mahdollinen?

Jukurien kultakypärää kantaa kanadalaissentteri Peter Abbandonato 41 ottelun pisteillä 11+21=32.

Tappara suuntaa katseensa kohti runkosarjan päätösneljännestä kysymysmerkkien ympäröimänä. Kirvesrinnat kärsivät tappiot molemmissa viime viikon otteluissaan Ilvestä ja HPK:ta vastaan jatkoajalla, mutta joukkueen pelissä ei ollut etenkään paikallisottelussa moitittavaa. Tietynlainen särmä on kuitenkin ollut hukassa jo pidempään, jonka vuoksi sinioranssit eivät ole pystyneet kääntämään tiukkoja vääntöjä edukseen. Samanlaisin ottein neljän ottelun mittaiseksi venynyt tappioputki on katkaistavissa hyvinkin pian, kenties jo keskiviikkona.

Tappara pitää hallussaan sarjataulukon seitsemättä sijaa, johon oikeuttavat 45 ottelusta kasatut 23 voittoa ja 70 sarjapistettä. Matkaa suoraan playoffs-paikkaan on viisi pistettä.

Tapparan kultakypäränä luistelee taiturihyökkääjä Kristian Tanus 45 ottelun tehoilla 14+25=39.

Kiekko putoaa Nokia Arenan jäähän kello 18:30, areenan ovet avautuvat yleisölle puolitoista tuntia aiemmin kello 17:00. Liput kaikkiin Tapparan kotiotteluihin hankit kätevästi Tapparan verkkokaupasta, joukkueen toimistolta osoitteesta Kansikatu 1 T3 sekä Tappara Shopin kivijalkamyymälästä osoitteesta Kansikatu 1 LT3.

Kokoonpanot

Tappara

1. KENTTÄ

#9 Quenneville, John
#62 Mattila, Julius
#27 Tanus, Kristian
#28 Leskinen, Otto
#15 Andersson, Jonathan

2. KENTTÄ

#91 Puhakka, Petteri
#20 Keskinen, Oiva
#17 Halloran, Nicholas
#5 Brickley, Daniel
#65 Sustr, Andrej

3. KENTTÄ

#19 Savinainen, Veli-Matti
#11 Räsänen, Aapeli
#78 Rautiainen, Benjamin
#63 Tuulola, Joni
#21 Matinmikko, Aleksi

4. KENTTÄ

#22 Kempe, Mario
#42 Rauhala, Otto
#92 Mustonen, Aleksi
#6 Rafkin, Ruben

MAALIVAHDIT

#23 Kohonen, Paavo
#77 Metsola, Juha

Jukurit

1. KENTTÄ

#67 Haatanen, Aleks
#52 Hynninen, Topias
#10 Olsen, Thomas
#60 Lundgren, Niclas
#58 Johansson, Kim

2. KENTTÄ

#77 Tracey, Brayden
#98 Abbandonato, Peter
#7 Ellis, Max
#3 Arola, Juuso
#17 Ervasti, Kalle

3. KENTTÄ

#82 Ruuttu, Alexander
#76 Hämäläinen, Sakke
#15 Tammela, Jeremi
#23 Korkka, Onni
#71 Romppanen, Niilo

4. KENTTÄ

#27 Berardinelli, Alex
#18 Sandvik, Viljam
#34 Immonen, Severi
#4 Koskela, Valtteri

MAALIVAHDIT

#36 Ruusu, Markus
#1 Kolehmainen, Ville

Ottelun tilastot

1. erä
#42 Otto Rauhala 1-0
#5 Daniel Brickley, #0 Mario Kempe
4:04
6:22
#89 Jeremi Tammela 1-1
#77 Brayden Tracey, #98 Peter Abbandonato
#62 Julius Mattila 2 min pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon 9:35
16:04
#34 Severi Immonen 1-2
#71 Niilo Romppanen, #27 Alex Berardinelli
2. erä
24:32 #76 Sakke Hämäläinen 2 min kiinnipitäminen
3. erä
44:14 #58 Kim Johansson 2 min pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon
#0 John Quenneville 2 min kampitus 45:59
48:58 #71 Niilo Romppanen 2 min kiinnipitäminen
Maalivahdit
#23 Paavo Kohonen 5+2+3=10
#36 Markus Ruusu 6+8+11=25
Rangaistukset
2 x 2 min = 4 min 3 x 2 min = 6 min
Yleisömäärä
6025

Ottelukooste

Lehdistötilaisuus

Vaikeat ajat jatkuivat keskiviikkona - Jukurit haki pisteet Nokia Arenasta maalein 1–2

Tappara kärsi keskiviikkona viikon avauspelissään viidennen perättäisen tappionsa, kun Jukurit onnistui hakemaan Nokia Arenalta mukaansa 1–2 -voiton. Kirvesrintojen ainoan maalin iski kapteeni Otto Rauhala.

Tapparan erittäin vaikea ajanjakso sai jatkoa keskiviikkona, kun sarjajumbo Jukurit haki Nokia Arenalta mukaansa täyden pistepotin lopputuloksella 1–2. Kirvesrinnoilla oli ottelussa suuria haasteita ratkaisutehokkuutensa kanssa, eikä laukauksilla pystytty luomaan riittävän suurta painetta vierailijoille. Joukkueen ainoasta maalista vastasi avauserässä kapteeni Otto Rauhala​​​​​​​.


Ottelun avauserä oli tasainen, mutta kahtiajakoinen. Tappara tuli sisään peliin erittäin hyvällä ilmeellä, ja sinioranssit onnistuivat horjuttamaan Jukurien pelaamista vahvalla kamppailullaan ja varmoilla otteillaan kiekollisena. Mikkeliläiset kuitenkin pystyivät parantamaan pelaamistaan erän edetessä, jolloin kirvesrinnat joutuivat tarkentamaan puolustuspeliään. Paavo Kohonen torjui avauserässä viisi laukausta, toisessa päässä Markus Ruusu otti kiinni kuusi vetoa.

Tappara onnistui iskemään keskiviikkoillan ensimmäisen maalin ajassa 4:04. Kiekko pelattiin vahvan päätypelin jälkeen maalin edustalle Otto Rauhalalle, josta kapteeni siirsi pelivälineen Ruusun selän taakse. Osuma oli Rauhalan kauden 11:s. Daniel Brickley ja Mario Kempe saalistivat syöttöpisteet illan avausosumaan.

Kirvesrinnat saivat pelata johtoasemassa vain hieman yli kahden minuutin ajan, Jukurien tasoitettua lukemat ajassa 6:22. Brayden Tracey antoi B-pisteeltä tarkan syötön keskikaistaa nousseelle Jeremi Tammelalle, joka venytti maaliverkkoja suoraan passista lähteneellä laukauksellaan.

Ottelun ensimmäinen rangaistus puhallettiin erän puolivälissä Tapparalle Julius Mattilan nostettua kiekon omalta alueelta suoraan katsomoon. Vieraat onnistuimat luomaan vahvan paineen sinioranssien puolustuspäähän erikoistilanteen aikana, mutta mikkeliläiset eivät onnistuneet ottamaan johtoasemaa haltuunsa.

Jukurit pystyivät parantamaan otteitaan reilusti ylivoimapelin jälkeen. Joukkue hyökkäsi suoraviivaisesti sinioranssien alueelle, eikä Tappara ollut aivan valmiina vastaanottamaan vieraiden luomia tilanteita. Omissa vietetty aika pysyi kuitenkin maltillisena, sillä mikkeliläisten kiekollinen pelaaminen ei ollut parhaasta päästä. Nopeat purut pitivät huolen siitä, etteivät vieraat saaneet aikaan toista maaliaan.

Pelikello pysähtyi aikaan 16:04, kun Jukurit siirtyivät ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. Kiekko jäi pomppimaan Niilo Romppasen nousun jälkeen maalin edustalle, josta Severi Immonen onnistui veivaamaan kiekon Kohosen ohi verkkoihin.

Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin Jukurien 1–2 -johdossa.


Tappara pelasi erinomaisesti hyökkäyspäässä ottelun toisessa erässä. Kirvesrinnat pystyivät hyödyntämään hyvin hyökkäyksen lyhyen vaihtomatkan, joka pakotti Jukurit pitkiin puolustusjaksoihin omalla alueellaan. Mikkeliläisten yritykset jäivät vähiin, mutta joukkue oli tilaisuuksissaan laadukas. Paavo Kohonen otti toisessa erässä kiinni kaksi laukausta, Markus Ruusulle torjuntoja kirjattiin kahdeksan kappaletta.

Sinioranssit pääsivät kokeilemaan ottelun ensimmäistä ylivoimaansa 24. peliminuutilla, kun Sakke Hämäläinen lähti istumaan kaksiminuuttista kiinnipitämisestä. Tappara onnistui pitämään kiekon Jukurien puolustuspäädyssä lähes koko erikoistilanteen ajan, mutta maalia ei syntynyt.

Kirvesrinnat pitivät kiekkoa erinomaisesti hallussaan, mutta pelaamisessa oli tästäkin huolimatta haasteita. Joukkue ei onnistunut olemaan aivan terävimmillään ratkaisevissa tilanteissa, jonka vuoksi laukaukset kohti vierasmaalia eivät olleet parhaasta päästä. Hyvissäkin tilanteissa kiekko poltteli pelaajien lavoissa, ja samalla Jukurit puolustivat omaa nuottaansa erittäin uhrautuvasti.

Erän jälkimmäisellä puoliskolla paine vieraiden puolustusalueella kasvoi entistäkin kovemmaksi. Tapparan laukausyrityksissä alkoi näkyä kaivattua terävyyttä, mutta vetoja ei saatu aikaiseksi aivan parhailta maalipaikoilta. Jukureilla oli täysi työ puolustaa omaa maaliaan, mutta mikkeliläiset onnistuivat tehtävässään katkomalla todella kovalla prosentilla sinioranssien syöttöjä ratkaisevilla hetkillä.

Toisessa erässä ei nähty maaleja, ja erätaukoa lähdettiin viettämään 40 minuutin jälkeen Jukurien 1–2 -johdossa.


Tappara lähti päätöserän maalijahtiin todella maltillisin ottein. Sinioranssit pelasivat varsin vahvasti, mutta toisesta erästä tutut vaikeudet ratkaisupaikoissa eivät olleet katketa. Jukurit puolustivat maaliaan erittäin väkevästi, joka vaikeutti vielä lisää kirvesrintojen maalintekoa.

Jukureille tuomittiin ottelun toinen rangaistus 44. peliminuutilla, kun Kim Johansson nosti kiekon epäonnisesti katsomon puolelle. Tappara ei saanut ylivoimaisena aikaan aivan parasta suoritettaan, eikä mikkeliläisillä ollut vaikeuksia pitää maaliaan puhtaana.

Kirvesrinnoille puhallettiin illan toinen jäähy hetkeä ennen ylivoiman päättymistä John Quennevillen kampitettua hyökkäykseen lähdössä olleen Juuso Arolan. Sinioranssit pelasivat alivoimaisena erinomaisesti, eivätkä vieraat kyenneet lisäämään johtoaan.

Tappara sai uuden mahdollisuuden iskeä kiekon verkkoon ylivoimaisena minuuttia Quennevillen vapautumisen jälkeen, kun Niilo Romppanen otti kaksiminuuttisen Benjamin Rautiaiseen kohdistuneesta kiinnipitämisestä. Tälläkin kertaa Jukurien puolustus oli liian kova pala ohitettavaksi, eikä kiekko päätynyt maaliin.

Sinioranssien loppukiri käynnistyi toden teolla vasta päätöserän viimeisten minuuttien aikana. Ratkaisuhalukkuus nousi aivan uudelle tasolle, ja toinen toistaan vaarallisempia laukauksia alkoi syntyä kohti mikkeliläismaalia. Markus Ruusu joutui venymään kiekkosateessa äärimmilleen, mutta kuin ihmeen kaupalla vieraat selvittivät tilanteen ilman takaiskua.

Tappara käytti aikalisänsä ajassa 58:18, ja Paavo Kohonen jätti maalinsa samalla kellonlyömällä joukkueen lähdettyä metsästämään tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla. Kirvesrintojen paras tilaisuus tasoitukseen syntyi, kun Nick Halloran kumautti kiekon suoraan syötöstä lähteneellä vedolla kohti maalia, mutta Ruusu venytti itsensä todelliseen ihmepelastukseen estäen maalinteon. Tämän lähemmäksi tasoitusta sinioranssit eivät päässeet.

Jukurit voitti ottelun lopulta maalein 1–2.

Tappara pelaa seuraavan ottelunsa ylihuomenna perjantaina 31. tammikuuta, kun joukkue kohtaa viikon toisessa kotipelissään Vaasan Sportin. Ottelu käynnistyy kello 18:30, areenan ovet avautuvat yleisölle puolitoista tuntia aiemmin kello 17:00. Liput kaikkiin Tapparan kotiotteluihin hankit kätevästi Tapparan verkkokaupasta, joukkueen toimistolta osoitteesta Kansikatu 1 T3 sekä Tappara Shopin kivijalkamyymälästä osoitteesta Kansikatu 1 LT3.