Växjö putosi jatkosta - Tappara ensi kertaa CHL:n historiassa kahdeksan parhaan joukkoon!

Tappara otti tiistain CHL-ottelusta huipputärkeän voiton ruotsalaisesta Växjö Lakersista ja eteni ensimmäistä kertaa historiassaan CHL:n kahdeksan parhaan joukkoon. Ottelun voittomaalin iski päätöserässä Anton Levtchi.

Tappara kaatoi tiistain CHL:n pudotuspeliottelussa ruotsalaisen Växjö Lakersin ja eteni ensimmäistä kertaa historiassaan CHL:n kahdeksan parhaan joukkoon. Ruotsalaiset johtivat ottelua vielä kolmannen erän alussa, mutta päätöserän kolme osumaa ratkaisivat pelin kirvesrinnoille. Anton Levtchi iski kamppailun voittomaalin kolmannessa erässä.

Ottelu alkoi Hakametsässä varsin passiivisesti, mutta hyvin pian kumpikin joukkue alkoi pelata aggressiivisemmin hyökkäyspäähän. Tappara oli kentällä hieman paremmalla ilmeellä, josta kertoivat pitkät hyökkäysalueen pyöritykset ja hyvä puolustuspelaaminen omalla alueella. Odotetusti aivan parhaita maalipaikkoja ei päästy kuolemanottelun ensihetkillä näkemään. Tuomarilinja oli erittäin sallivalla tuulella, eikä avauserässä puhallettu ainuttakaan rangaistusta.

Lopulta maalittoman erän sankareiksi jäivät maalivahdit. Christian Heljanko torjui maalillaan viisi kiekkoa, Växjön veräjää vartioinut, Suomenkin kaukaloista tuttu latvialaisvahti Jānis Kalniņš puolestaan yhden enemmän.

Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin tilanteessa 0-0.

Toisessa erässä jatkettiin siitä, mihin ensimmäisessä jäätiin. Kumpikin joukkue pelasi tiukkaa puolustuspeliä, joka sopi hyvin pelin kuvaan. Växjö oli hyökkäyspäässä hieman Tapparaa terävämpi. Christian Heljanko torjui erässä kymmenen kertaa, toisessa päässä Jānis Kalniņš koppasi puolestaan kahdeksan kiekkoa.

Puolentoista minuutin pelin jälkeen vieraille puhallettiin illan ensimmäinen jäähy Hugo Gustafssonin otettua hyökkäysalueella kampituskakkosen. Tappara sai ylivoimalla huippupaikkoja maalintekoon, mutta pelaaminen oli yleisesti ottaen huolimatonta. Maalia ei syntynyt.

Ajassa 27:41 ottelussa nähtiin avausosuma. Växjön pitkän hyökkäysalueen pyörityksen päätteeksi puolustaja Hardy Häman Aktell laukoi kiekon tarkasti ranteella aivan ylänurkkaan. Osuma siirsi vieraat yhteismaaleissa 3-2 -johtoon.

Kolme minuuttia maalin jälkeen ruotsalaiset joutuivat toistamiseen alivoimalle, kun tällä kertaa joukkueen kapteeni Erik Josefsson kampitti niin ikään hyökkäyspäässä Otso Rantakarin. Minuutin ylivoimapelaamisen jälkeen Växjön verkossa kolisi. Kristian Kuusela jätti kiekon viivassa Kyle Platzerille, joka kiskoi kiekon sydämensä kyllyydestä verkkoihin. Osuma oli Platzerin kauden toinen tämän kauden CHL:ssä. Kuuselan lisäksi myös rangaistuksen hankkinut Rantakari palkittiin syötöllä.

Erän lopulla Tappara otti illan ensimmäisen jäähynsä, kun Sami Moilanen komennettiin kaksiminuuttiselle kampituksesta. Vieraat käyttivät tilaisuutensa hyväkseen. Ylivoiman loppuhetkillä joukkueen paras pistemies Olle Lycksell ampui kiekon suoraan syötöstä Heljangon selän taakse.

Växjö johti ottelua kahden erän jälkeen maalein 1-2 ja ottelusarjaa maalein 3-4.

Tappara lähti kolmanteen erään tasoitusosuma mielessään. Joukkue vyörytti hyvin peliä ruotsalaispäätyyn, mutta parhaat ratkaisut jäivät puuttumaan. Växjö puolestaan puolusti maalin johtoaan vimmatusti.

Erä alkoi joukkueiden samanaikaisella jäähyllä, kun Glenn Gustafssonille ja Santtu Kinnuselle tuomittiin kaksiminuuttiset väkivaltaisuudesta. Tasavajaalla pelaaminen ei kuitenkaan tuonut etua kumpaankaan päähän.

Ajassa 43:59 Tappara löi lukemat tasoihin. Joni Tuulola laukoi viivasta ja matkalla kiekko pomppasi Patrik Virran kautta maaliin. Osuma oli Virran CHL-kauden kolmas. Tuulolan lisäksi myös Kristian Kuusela kasvatti syöttötiliään.

Vajaata kahta minuuttia myöhemmin Hakametsä räjähti huutomyrskyyn. Nopean hyökkäyksen päätteeksi Anton Levtchi tykitti kiekon suoraan Casimir Jürgensin syötöstä verkon perukoille ja vei Tapparan 3-2 -johtoon. Osuma oli Levtchin kauden kolmas CHL:ssä. Jürgensin lisäksi myös Waltteri Merelä palkittiin syötöllä.

Tämän jälkeen alkoi Växjön hurja kiriminen. Joukkue ei kuitenkaan pelannut kovasti paineistaen tai aggressiivisesti vaan pyrki rakentamaan peliä kiekollisena. Christian Heljanko otti maalillaan useita huikeita koppeja.

Tunteet alkoivat erän lopulla kuumentua, kun Waltteri Merelälle ja Glenn Gustafssonille tuomittiin samanaikaiset väkivaltaisuusrangaistukset. Tässä kohtaa Växjö alkoi pelata kovemmalla paineella, mutta Tappara onnistui pitämään oman alueensa puhtaana.

Ajassa 57:47 Växjö sai huipputilaisuuden lukemien tasoittamiselle, kun Waltteri Merelä otti suoraan jäähynsä jälkeen kaksi minuuttia koukkaamisesta. Samalla kellonlyömällä ruotsalaiset käyttivät aikalisänsä ja ottivat kuudennen kenttäpelaajan käyttöön.

Tappara pelasi uhrautuvasti kahden miehen alivoimalla. Ruotsalaisten ylivoimaa ehti kulua vajaa minuutti, kun Veli-Matti Vittasmäki heitti kiekon omalta alueelta tyhjään maaliin ja löi viimeisen naulan Växjön arkkuun. Kapteeni Otto Rauhalalle merkittiin syöttöpiste viimeiseen osumaan.

Tappara voitti ottelun lopulta maalein 4-2 ja eteni ensimmäistä kertaa CHL-historiassaan kahdeksan parhaan joukkoon kahden ottelun yhteismaalein 6-4. Puolivälierien vastustaja ja seuraavien pelien ajankohta tiedotetaan myöhemmin.

Tappara pelaa seuraavan kerran tulevana perjantaina, kun joukkue matkustaa Porin Ässien vieraaksi. Ottelu alkaa kello 18:30. Liput tapahtumaan myy Ticketmaster.

Lauantaina luvassa ovat Hakametsän viimeiset tanssit. Legendaarisen kotipyhätön viimeiseen Liiga-otteluun vieraaksi saapuu HPK Hämeenlinnasta. Ottelu alkaa kello 17:00. Liput tapahtumaan ovat myynnissä nyt Tapparan verkkokaupassa, osoitteessa Lippu.fi ja Tapparan toimistolla osoitteessa Kissanmaankatu 9.

Artikkeli: Valtteri Lähtinen

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su