Tampereen Kannen areenan nimeksi UROS LIVE

Kotimainen teknologia-alan yritys UROS aloittaa Tampereen Kannen Areenan pääyhteistyökumppanina

UROS ja Tampereen Kannen Areena julkistivat tänään 10 vuotta kestävän yhteistyösopimuksen, jonka myötä areenan nimeksi tulee UROS LIVE.

UROS LIVE valmistuu aivan kaupungin ydinkeskustaan vuonna 2021. Suomen tuleva ykkösareena tarjoaa huikeat puitteet maailmanluokan konserteille, konferensseille, messuille, sekä urheilu- ja show-tapahtumille. UROS LIVEstä tulee lisäksi Tampereen liigajoukkueiden Tapparan ja Ilveksen kotiareena sekä vuoden 2022 jääkiekon MM-kisojen päänäyttämö.

Hotelli, kasino ja areena kattavine palveluineen muodostavat ainutlaatuisen kokonaisuuden, luoden uudenlaista synergiaa toimijoille ja vierailijoille areenan digitaalisen ekosysteemin avulla.

– Areenan nimeäminen UROS LIVEksi tuntui brändillemme sopivalta etenkin, kun tutustuimme rakennushankkeeseen ja sen takana toimivaan ydintiimiin. Jaamme heidän kanssaan samanlaisen, kunnianhimoisen vision ja halun tehdä uutta. Olen tästä yhteistyöstä todella iloinen, UROS-konsernin toimitusjohtaja Jerry Raatikainen sanoo.


Kuvassa Ilveksen toimitusjohtaja Risto Jalo, Tapparan toimitusjohtaja Mika Aro ja Tamhockey Oy:n hallituksen puheenjohtaja Heikki Penttilä.

Osapuolet uskovat yhteistyön siivittävän tapahtumaliiketoiminnan uuteen digitalisaation aikakauteen ja siihen, että UROS LIVE ottaa paikkansa Suomen lisäksi myös Euroopan ykkösareenana. Uroksen kehittämien ratkaisuiden ja palveluiden avulla areenan toimijat ja sidosryhmät pääsevät sekä luomaan että kokemaan uudenlaisia elämyksiä.

– Parhaat yhteistyöt syntyvät silloin, kun kumppani luo lisäarvoa sekä vierailijoillemme että toimijoillemme. Sen lisäksi, että areena nimetään UROS LIVEksi, odotamme innolla Uroksen kanssa työskentelyä ja sitä että rakennamme heidän kanssaan areenan palveluista yhtenäisen digitaalisen ekosysteemin, areenan toimitusjohtaja Marko Hurme kertoo.

UROS LIVEstä tulee Euroopan ensimmäinen kaupungin ydinkeskustassa sijaitseva areena, kehittäen Tampereen ja Pirkanmaan vetovoimaa.

– Uusi Areena on merkittävä virstanpylväs Tampereelle ja meille tamperelaisille. UROS LIVE antaa mahdollisuuden ympärivuotiseen suurtapahtumien järjestämiseen. Tampere tähtää Pohjoismaiden johtavaksi elämys- ja tapahtumakaupungiksi, painottaa Tampereen Kaupungin Pormestari Lauri Lyly.


UROS on vuonna 2011 perustettu suomalainen teknologia-alan yritys. Yritys tuottaa älykkäitä yhteys-ja kokonaisratkaisuja eri toimialoille. Oulussa pääkonttoriaan pitävä yhtiö on noussut maailmalla arvostetuksi kumppaniksi teknologiajäteille kuten Qualcommille ja Motorolalle sekä suurille teleoperaattoreille kuten AT&T:lle ja China Telecomille. Kevään 2020 aikana UROS avaa Ouluun uuden 5G & IoT Innovation Centerin, jonka julkistus herätti syksyllä laajaa huomiota ja Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump mainitsi sen Valkoisessa Talossa pitämässään lehdistötilaisuudessa. Uroksen perustaja ja omistaja Jyrki Hallikainen on tunnettu yrittäjä ja mobiilialan pioneeri.


UROS LIVE on ensimmäinen kaupungin ydinkeskustaan nouseva elämysareena Euroopassa. UROS LIVEn urheilu-, viihde- ja kongressitarjonnasta vastaavat Suomen johtavat toimijat. Hotellitoiminnasta vastaa Lapland Hotels ja ravintolatarjonnan takaa löytyvät muun muassa NoHo Partners, Hartwall ja RedBull. Viihteen lippulaivana toimii Veikkauksen kasino. Lisäksi Tapparan ja Ilveksen kotipelit muodostavat tärkeän osan tapahtumista. Lipunmyynnistä kaikkiin tapahtumiin vastaa Lippupiste. UROS LIVE valmistuu loppuvuodesta 2021 ja areenalle mahtuu jopa yli 15.000 katsojaa. Tampereen kansi areenan omistavat LähiTapiola, OP, Ilmarinen, SRV sekä Tampereen Kaupunki.

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su