TAPPARA UUSIUTUI TÄYSIN, SILTI TULOS OLI TUTTU MUTTA LISÄKSI MYÖS TÄYNNÄ LÄTKÄROMANTIIKKAA: TRIPLA TÄYTEEN ELI KOLMAS PERÄKKÄINEN MESTARUUS – ”ON TÄMÄ AIKAMOINEN DYNASTIA.”

Tappara voitti nyt jo kolmannen peräkkäisen Suomen mestaruutensa. Se oli pystynyt samanlaiseen triplaan vuosina 1986-1988, ja siitä tuli nyt SM-liigahistorian toinen tupla-triplaan kyennyt seura, kun TPS oli aiemmin onnistunut kolmessa peräkkäisessä mestaruudessa 1989-1991 ja 1999-2001. Tapparan seurahistoriaan kuuluu lisäksi vanhan mestaruussarjan aikainen tripla 1953-1955, jonka voitti TBK juuri ennen kuin vaihtoi jääkiekkojaostonsa nimeksi Tapparan.

Oman spesialiteettinsa tähän triplaan antaa se, että kaikki kolme mestaruutta ovat ratkenneet uudessa kotiareenassa täyden kotikatsomon edessä. Nokia Arenassa on pelattu jääkiekkoa kolmella kaudella ja liigakiekon osalta ne ovat kaikki päättyneet Tapparan mestaruusjuhlintaan.

Tapparan ja TBK:n yhteisessä historiassa on nyt peräti 20 mestaruutta, eniten Suomessa. Pelkästään SM-liigan 48-vuotisen historian aikana Tappara on voittanut mestaruuksia 13, kolme enemmän kuin toisena oleva TPS. Mestarijoukkueena kirvesrinnat luonnollisesti kasvattivat omaa ennätystään pelaamalla nyt jo 11:nnen kerran peräkkäin mitalipeleissä – saldona viisi mestaruutta, neljä hopeaa, yksi pronssi ja yksi nelossija.

Kolmannen peräkkäisen mestaruuden voittaminen tapahtui vielä täysin poikkeuksellisella tavalla. Kahden mestaruuden jälkeen Tappara vaihtoi vanhat pitkäaikaiset kuvionsa uuteen ulkomaalaisen valmentajaan, joka toi mukanaan uusia toimintatapoja ja koko lailla perusteellisesti erilaisen pelityylinkin. Muutos lanseerattiin ainakin epävirallisesti termillä ”Tappara 2.0” kuin kyseessä olisi nyt uusi versio vanhasta Tapparasta. Jättimäisestä muutoksesta ja monien edelliskauden mestaruusjoukkueen pelaajien maisemanvaihdoksesta huolimatta menestystarina jatkui.

Yleisesti Liiga itsessään jatkoi edellisvuosien malliin 15 joukkueen sarjana, joista 10 pääsi pudotuspeleihin eikä kukaan pudonnut, mutta tällä haavaa se jäisi viimeiseksi kerraksi näin. Ainakin joukkuemäärä oli jälleen kerran nousemassa seuraavaksi kaudeksi.

Rikard Grönborg ensimmäinen ulkomaalainen liigavalmentaja 14 vuoteen

Edelläkin mainitusta muutoksesta johtuen Tappara lähti kauteen yllään enemmän kysymysmerkkejä kuin pitkään aikaan. Vuodesta 2012 lähtien sen päävalmentajana oli toiminut joko Jukka Rautakorpi tai Jussi Tapola, jotka olivat toimineet pitkään myös samassa valmennustiimissä, joten heidän ja samalla joukkueen pelifilosofia oli yli kymmenen vuotta ollut suurin piirtein samanlainen – kaiken lisäksi vielä menestyksekäs. Nyt se pitkä jatkumo katkaistiin ja lähdettiin uudistumaan.

Jo edelliskauden alkaessa sen kauden jälkeen tapahtuva valmennusmuutos oli tiedossa, ja uuden valmentajanimen kartoitusta tehtiin niin Tapparassa kuin spekuloivassa mediassakin. Vaihtoehtoja ja nimiehdotuksia oli monia, mutta jo lokakuussa 2022 esiin nousi Sveitsissä valmentanut ruotsalainen Rikard Grönborg, jonka meriittilistaan kuului mm. kaksi Ruotsille valmennettua maailmanmestaruutta. Puolen vuoden spekuloinnin jälkeen Tappara pääsi toukokuun alussa vahvistamaan Grönborgin kolmevuotisen sopimuksen. Grönborg oli ensimmäinen ulkomaalaisvalmentaja Suomessa 14 vuoteen. Tapparan puikoissa ulkomaalainen oli ollut vain kerran, kun venäläinen Boris Majorov oli valmentanut kirvesrintoja reilun kauden ajan 1993-94. Grönborgin valmennusryhmään jäi muutama tekijä edellisvuosien menestysjoukosta, mutta apuvalmentajaksi liittyi myös organisaatiolle aiemminkin tuttu Juha Juujärvi.

Uuden valmennuksen myötä Tapparassa oli halu ja aikomus pelata nopeammin, suoraviivaisemmin, aktiivisemmin ja aggressiivisemmin – tosin on huomattava, että sen edelliskausien mestaruudet eivät todellakaan olleet tulleet passiivisella peruuttelulla nekään. Lopulta muutos oli ehkä kaikkein eniten mielikuvissa. Edes huippumenestyvä seura ei voi urautua tekemään asioita aina samalla tavalla, vaan uudistumista tarvitaan.

Petri Kontiolan paluu kauden suuryllätys

Tuplamestaruuskauden jälkeen Tappara oli menettänyt tukun kärkipelaajiaan: Jori Lehterä, Niko Ojamäki, Mikael Seppälä, Waltteri Merelä, Patrik Virta, Kristian Kuusela, Maksim Matushkin ja jatkoerän mestaruusmaalin iskenyt Marcus Davidsson olivat kaikki kovia johtajia ja tehomiehiä, mutta jo nimeltä mainittujen lisäksi runkorosterista muualle siirtyi kuusi muutakin pelaajaa. Uuden ja yhtä laadukkaan joukkueen rakentamisessa oli kova työ.

Hyökkäykseen haettiin kärkeä ulkomailta: kokenut Ruotsissa tehoillut Carter Camper, Ilveksessä pelannut Nicholas Baptiste ja SaiPassa käväissyt Nick Halloran tulivat Tapparaan kevään ja kesän aikana. Kotimaan kaukaloista joukkueeseen liittyivät KooKoon Heikki Liedes ja Lukon Otto Somppi. Nuori tšekkiläinen Radek Mužík tuli kärkkymään pelipaikkaa try-outin kautta. Puolustukseen palasi NHL-yritykseltä Otto Leskinen, jonka lisäksi mukaan tuli KooKoon Oskari Manninen. Mahdollisuutta tarjottiin try-outilla myös ruotsalaiselle Mattias Bäckmanille, joka oli erilaisten vammojen ja vaivojen takia ollut koko edelliskauden pelaamatta ja sitä edeltävinä neljänä kautenakin pystynyt pelaamaan vain satunnaisesti.

Maalivahtiosastolla ykkösvahti Christian Heljanko jatkoi, mutta kakkosvahdin kanssa oli säätöä. Vilho Heikkinen oli loukkaantunut kesken edelliskauden, jolloin hänet oli korvannut Niko Hovinen. Heikkinen ei kuntoutunut vielä tämänkään kauden alkuun, joten Tappara lainasi syksyn ajaksi Mestiksen IPK:sta Eetu Randelinin. Tämän hyvät peliotteet ja Heikkisen jatkunut epäonni toivat Randelinille lopulta koko kauden pestin kirvesrintojen mukana Liigassa.

Tuttuun tapaan myös pelikauden aikana tapahtui pelaajamuutoksia. Try-outilla olleet Bäckman ja Mužík saivat lähteä jo muutaman liigapelin jälkeen. Jo syyskuun aikana joukkueeseen liittyi yhdysvaltalaispakki Luke Witkowski, ja marraskuussa tuli vielä toinenkin pakki, Ruotsissa alkukauden pelannut Olli Juolevi. Näiden myötä taas Oskari Mannisen rooli pieneni, ja hän halusi vaihtaa seuraa ja siirtyikin joulun jälkeen HIFK:hon. Pari viikkoa myöhemmin Tappara korvasi hänet ruotsalaisella Tobias Ekbergillä.

Tapparan hyökkäyksessä oli paljon loukkaantumisia. Kristian Tanus pääsi aloittamaan kautensa kunnolla vasta vuodenvaihteessa. Veli-Matti Savinainen oli poissa useita kuukausia saamansa polvitaklauksen vuoksi. Lisäksi Topi Rönni joutui siviilipuolella vaikeuksiin raiskaussyytösten kanssa, siirrettiin aluksi sivuun joukkueesta, pelasi välillä satunnaisia otteluita, kunnes runkosarjan lopussa sai ehdollisen vankeustuomion, jonka jälkeen hänen sopimuksensa purettiin. Joulukuun maaotteluturnauksen aikaan hyökkäyksen rivejä paikattiin lainaamalla kahteen peliin Kärpistä Jesse Koskenkorva ja KalPasta jo edelliskaudella lainavälähdyksellä käynyt Konsta Kapanen. Tammikuussa lähes samalla oven avauksella puolustaja Ekbergin kanssa hyökkäysosaston levennykseksi tuli vielä yhdysvaltalainen Taylor Matson.

Kauden siirtopommi oli kuitenkin Petri Kontiolan paluu Tappara-paitaan ennätyksellisen 16 kauden poissaolon jälkeen. Kontiola ja Tappara olivat flirttailleet keskenään muutamia vuosia, mutta lopulta Tappara oli sulkenut oven, ja Kontiola oli päätynyt pelaamaan kaikista mahdollisista joukkueista Ilvekseen. Ilveksessä hän myös kertoi peliuransa loppuneen edelliskauden jälkeen. Mutta elämäntapamuutoksen jälkeen seuraavana syksynä pelaaminen alkoi kiinnostaa uudelleen, ja kaikkien yllätykseksi pelipaikka löytyikin Tapparasta. Kontiola aloitti kautensa marraskuun maaottelutauon jälkeen.

Champions Hockey League yksittäinen floppaus

Hävityn Tampere Cupin jälkeen kilpailullinen pelikausi alkoi jo tuttuun tyyliin Mestarien liigalla eli CHL:llä. Sarjaa oli uudistettu jättämällä alkulohkot pois. Niiden tilalla pelattiin kuuden ottelun runkosarja, johon vastustajat määräytyivät tietyn maa- ja joukkuerankingin mukaisella matematiikalla. Näin saatiin kuusi eri vastustajaa, kolme kotona ja kolme vieraissa. Tapparalle osui ensimmäistä kertaa hiukan eksoottisempia vastustajia, Aalborg Pirates Tanskasta ja Belfast Giants Isosta-Britanniasta, mutta myös kovat vastustajat Sveitsistä, Ruotsista ja Saksasta.

CHL oli tehnyt myös kokeiluluontoisia sääntömuutoksia, joita ei vielä muissa sarjoissa tai IIHF:n sääntökirjoissa nähty. Näitä olivat mm. kahden minuutin jäähyjen istuminen loppuun saakka, vaikka vastustaja tekisi maalin ylivoimalla – sen sijaan alivoimalla tehty maali lopetti oman joukkueen jäähyn kesken. Lisäksi siirretyn rangaistuksen aikana tehty maali ei kumonnut jäähyä, vaan se laitettiin silti voimaan. Muutosten tarkoitus oli lisätä hyökkäyspeliä ja maaleja, mutta todellista vaikutusta niillä ei kauden aikana tuntunut olevan.

Ison muutoksen tiellä olleelle Tapparalle CHL tuli tällä kertaa yksinkertaisesti liian nopeasti, kun uudet kuviot olivat vielä hakusessa ja pari avainpelaajaa kapteeni Otto Rauhalasta lähtien vielä sivussa. Kolme ensimmäistä ottelua tosin toivat voitot, mutta pisteen hukkaaminen Aalborgille vieraissa ja Adler Mannheimille kotona olivat takaiskuja, kun kovimmat vastukset olivat tulossa vasta myöhemmin. Ne kolme viimeistä, Skellefteå Ruotsista sekä Rapperswil-Jona ja Biel-Bienne Sveitsistä, kaikki kaatoivat kirvesrinnat. Viimeisessä runkosarjaottelussa Tappara olisi tarvinnut voiton Biel-Biennestä, mutta hävisi kolmella maalilla.

Ainoa kolmen pisteen voitto kuudessa CHL-pelissä tuli Belfastista, mutta koko sarjassa Tappara jäi jopa senkin taakse. Kun 16 parasta meni playoffeihin, Belfast oli sijalla 17 pisteen sijan 18 Tapparaa edellä. Tappara oli edennyt kaikilla aiemmilla CHL-kausilla pudotuspeleihin, mutta nyt, hallitsevana Euroopan mestarina, se putosi niistä ensimmäistä kertaa.

Uudet ulkomaalaishankinnat olivat Champions Hockey Leaguen kovimpia kirvesrintoja: Nick Halloran keräsi tehot 4+4, Carter Camper 3+5 ja Nicholas Baptiste 4+3, kaikki kuudessa ottelussa. Neljään tehtyyn maaliin ylsi myös Petteri Puhakka.

CHL:n mestaruus meni ensimmäistä kertaa Pohjoismaiden ulkopuolelle, kun mestariksi kruunattiin sveitsiläinen Genève-Servette.

Liigassa vauhtiin ensipotkuista lähtien

Kotimaan liigaan Tappara lähti yhtenä suosikeista, mutta ei suurimpana suosikkina. Sen edelle rankattiin yleisesti niin HIFK kuin Ilveskin, ja myös Pelicansin ja Kärppien nähtiin vahvistuneen. Tapparan joukkueen ja valmennuksen kokonaisvaltaisen muutoksen uskottiin olevan niin suuri, että sille odotettiin vaikeaa alkukautta ja sitten vaiheittaista parantamista kohti kevättä. Pudotuspeleihin mennessä sen uskottiin olevan taas vahva.

Toisin kävi. Tappara syöksyi sarjakärkeen heti ensimmäisistä peleistä lähtien ja käytännössä piti paikkansa läpi kauden. Kovien kansainvälisten odotusten takia Tapparalle oli jätetty runkosarjassa moneen vaiheeseen pelitilaa CHL-playoffeille, joita Tappara ei pelannutkaan, joten tauot osoittautuivat turhiksi. Niiden vuoksi Tappara kulki pitkiä aikoja monta pelattua ottelua Ilvestä ja monia muitakin liigajoukkueita perässä, ja vaikka sen pistekeskiarvo pysyi ykkösenä, niin absoluuttisissa pisteissä se oli välillä kakkossijallakin neljä tai välillä jopa viisikin ottelua kärkeä vähemmän pelanneena.

Jo runkosarjan toisessa ottelussa kirvesrinnat antoivat esimakua siitä, mitä puolen vuoden päässä vielä olevissa playoffeissakin nähtäisiin. Se oli HIFK:ta vastaan pelillisesti vahvasti alakynnessä ja häviämässä, kunnes kuin salamana kirkkaalta taivaalta se tasoitti ja teki vielä viimeisellä minuutilla voittomaalinkin.

Jouluun mennessä Tappara oli pelannut 31 ottelua, joista oli hävinnyt vain kuusi – niistä kolme peräkkäin lokakuun lopussa. Joulua viettämään se lähti viisi pistettä Ilveksen edellä yhden pelin vähemmän pelanneena. Mutta joulun jälkeen kirvesrinnat ajautuivat lamaan, jossa se seuraavista 11 ottelustaan voitti vain kolme. Se pystyi raapimaan tappioistaan kuitenkin neljä tasapelipistettä, mutta joka tapauksessa tammikuun lopussa se oli jo seitsemän pistettä Ilveksen takana, tosin nyt myös neljä ottelua vähemmän pelanneena. Samalla Jukurit oli noussut mukaan taisteluun runkosarjan ykköspaikasta.

Tappara toipui lamastaan, ja kauden viimeiset 18 ottelua toivat peräti 15 voittoa. Runkosarjan voitosta käytiin loppuun saakka kamppailua tamperelaisten kesken. Tappara olisi voittanut runkosarjan helposti, jos se olisi pärjännyt paremmin paikallisotteluissa, joiden voitot Ilves vei 5-1 ja sarjapisteet 14-4. Toisaalta Ilves olisi vienyt runkosarjan, ellei se olisi takellellut raskaasti kotikaukalossaan ollen Liigan kuudenneksi huonoin kotijoukkue. Tappara oli Liigan paras kotijoukkue ja kakkonen vieraspeleissä, joissa Ilves puolestaan teki Liigan uuden piste-ennätyksen.

Kolmas peräkkäinen runkosarjan voitto

Aivan runkosarjan loppumetreillä Ilves otti kauden viidennen paikallispelivoittonsa ja nousi Tapparan kanssa tasapisteisiin. Sillä oli jäljellä kuitenkin enää yksi ottelu ja Tapparalla kaksi. Ilves voitti viimeisen pelinsä, joten runkosarjan voittokamppailu ratkesi vasta Tapparan viimeisessä ottelussa. Tappara voitti viimeisissä peleissään ensin Kärpät ja sitten HPK:n, ja kuittasi runkosarjan voiton kolmen pisteen erolla.

Runkosarjan voitto oli kirvesrinnoille kolmas peräkkäinen. Vaikka se oli hallinnut kotimaista kiekkoa myös SM-liigan alkuvuosina 1975-1988 ja pelannut sillä aikavälillä kymmenen kertaa finaaleissa, niin koskaan aiemmin se ei ollut kyennyt olemaan runkosarjan ykkönen kolmea kertaa peräkkäin.

Viimeiseen runkosarjaotteluun HPK:ta vastaan Tappara lähti 197 maalia tehneenä. 200 maalin rajan rikkominen oli toiveissa ja lopulta reilut kolme minuuttia ennen runkosarjan loppumista kauden 200:s maali syntyikin erikoisesti ja onnekkaasti. Otto Sompin laukauksen jälkeen kiekko jäi HPK-maalivahti Sami Rajaniemen taakse pelattavaksi pariksi sekunniksi, kunnes maalivahti liikkuessaan itse potkaisi sen omaan maaliinsa. Tappara oli viimeksi yltänyt 200 tehtyyn maaliin yhden kaudella 1988-89.

Maalintekoon liittyviä erikoisuuksia oli pari muutakin: Tappara teki oman ennätyksensä laukomalla kiekon 17 kertaa tyhjään maaliin vastustajan hakiessa lopussa kavennusta tai tasoitusta. Lisäksi Tappara ei jäänyt yhdessäkään ottelussa ilman tehtyä maalia, mihin se oli kyennyt viimeksi kaudella 1995-96 ja ylipäätään ainoastaan kuudesti aiemmin SM-liigan 48 kauden aikana.

Mainittakoon spesiaalina vielä maaliskuun alussa pelattu vierasottelu Turussa, jonne Tappara Fan Clubin megamatkalle ja muita reittejä pitkin matkusti jopa kaksikin tuhatta Tappara-fania todistamaan suosikkijoukkueensa komeaa 4-0 -voittoa TPS:stä. Anton Levtchin upea läpiajomaali jäi varmasti mieleen kaikille paikalla olijoille.

Eniten tehtyjä maaleja ja tasaisesti jakautuneena

Runkosarjan maalijakautumassa erikoista oli se, että vaikka Tappara teki eniten maaleja koko Liigassa, joukkueen parhaat maalintekijät mahtuivat hädin tuskin 20 parhaan liigamaalarin joukkoon. Esimerkiksi toiseksi eniten maaleja tehneessä Ilveksessä oli viisi yli 20 maalin miestä, kun Tapparassa ei ollut yhtään. Tämähän luonnollisesti tarkoitti sitä, että maalit jakautuivat harvinaisen tasaisesti joukkueen sisällä. Useimmin osuivat Levtchi ja Halloran, 19 kertaa, ja sen jälkeen Liedes 18, Puhakka ja Camper 17.

Kirvesrintojen pistepörssin selvä ykkönen oli Levtchi 57 pisteellään, mikä riitti viidenteen sijaan Liigan pistepörssissä. Camper keräsi 49 pistettä ja Halloran 43. Pakkien pisteykkönen oli Valtteri Kemiläinen 36 tehopisteellä, joista yhdeksän oli maaleja.

Kauden yllättävin pelaajatarina oli U20-mestarijoukkueesta liigajoukkueeseen aivan puun takaa noussut ja siitä vakuuttavasti pelipaikan ottanut Oiva Keskinen. Kauden ensimmäisissä peleissä hän kenties sai tilaisuutensa muiden loukkaantumisepäonnen kautta, mutta siihen tuuri loppuikin ja loppu oli osaamista. Keskinen teki ensimmäisen liigamaalinsa ensimmäisen ottelunsa ensimmäisessä vaihdossa ehdittyään olla kentällä hädin tuskin puoli minuuttia. Lokakuun 20. päivä SaiPaa vastaan hän ohitti Erkki Lehtosen Tapparan tulokasennätyksissä kerättyään peräti neljä syöttöpistettä yhteen otteluun. Lopulta hänen runkosarjatehonsa olivat 7+20=27.

Liigauransa ensimmäiset maalit Keskisen lisäksi iskivät Oskari Luoto ja Benjamin Rautiainen, joista jälkimmäinen oli mukana vain kolmessa liigaottelussa. Suurin tehotasonsa nostaja edelliskaudesta oli norjalainen Philip Granath, jonka debyyttikauden 14 tehopistettä tuplaantuivat toisella kaudella lukemiin 11+17=28. Televisiokommentaattorin tontilta kesken kauden Tapparaan liittynyt 39-vuotias Petri Kontiola keräsi 22 tehopistettä pelaamissaan 30 ottelussa.

Hattutemppuja runkosarjassa kirvesrinnat iskivät kaksi. Petteri Puhakka osui kolmesti SaiPaa vastaan äsken mainitussa Keskisen tulokassyöttöennätyspelissä. Nick Halloran puolestaan iski kolme maalia ja vielä syötti kaksi lisää marraskuun alussa Lukkoa vastaan, kun Tappara voitti 6-3. Erikoisinta Halloranin viiden tehopisteen illassa oli se fakta, että hän teki sen vaikka sai vähiten peliaikaa kaikista Tappara-pelaajista, vain 10 ja puoli minuuttia.

Maalivahdeista Heljanko pelasi valtaosan, kolmanneksi eniten koko Liigassa, 50 starttia. Hänen torjuntaprosenttinsa alhaisuutta oli arvosteltu edelliskaudella, jolloin siihen oli selvästi vaikuttanut Tapparan puolustuksellisesti tarkasta pelityylistä ja hyvyydestä johtunut vastustajan laukausten vähyys, mutta nyt Tapparan pelityyli oli muuttunut ja Heljangon torjuntaprosenttikin kohosi peräti kaksi ja puoli prosenttiyksikköä. Vilho Heikkistä tuuraamaan tullut Eetu Randelin sai 10 aloitettua ottelua ja muutaman vaihdosta kentälle tulon päälle.

Puolivälierien ja välierien vastustajat nousivat ”säälipleijareista”

Runkosarjan voittajana Tapparan puolivälierävastus tuli taas pudotuspelien 1. kierroksen kautta. Ensimmäisellä kierroksella runkosarjan yhdeksänneksi sijoittunut TPS pudotti sijaa ylempänä olleen Lukon ja tuli kirvesrintojen vastustajaksi.

Ykkösen ja yhdeksikön kohtaaminen ei ollut niin selkeä kuin alkuasetelmista olisi voinut kuvitella, vaan TPS laittoi pitkään Tapparan koville vahvalla karvausluistelulla ja kamppailupelaamisella. Avausottelua TPS hallitsi, mutta Tappara iski tehokkaasti ja lopun tyhjillä maaleilla voitti 4-1. Toisessa pelissä Turussa TPS:n pelillinen yliote toi sarjan tasoittavan voiton maalein 4-2. Kolmas peli oli Tapparan paras siihen asti, ja Christian Heljangon nollapeli kruunasi selvän voiton. Taas TPS kuittasi kotihallissaan, nyt jatkoerässä reilun 11 minuutin pelaamisen jälkeen. Sarjan ollessa voitoissa 2-2 Tappara laittoi ison vaihteen päälle, otti kotivoiton 5-2 ja sai ensimmäisen katkopaikan kuudenteen otteluun Turkuun. TPS näytti jo vievän sarjaa seitsemänteen peliin, mutta varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla Anton Levtchi täydensi hattutemppunsa ja mentiin jatkoerään. Sen kolmannella minuutilla Kristian Tanus ohjasi Valtteri Kemiläisen laukauksen maaliin ja Tappara jatkoi välieriin.

Vielä ilman molaria tehtyä maalia erikoisempi osuma Levtchin hattutempussa oli kolmannen eräm alussa syntynyt toinen maali. Levtchi oli ensin joutunut väärin jäähylle korkeasta mailasta, vaikka TPS:n Petrus Palmu löi omalla mailallaan itseään kasvoihin. Tappara kesti alivoimansa, ja suoraan jäähyltä päästessään Levtchi syötettiin läpiajoon iskemään maali. Väärän jäähyn antanut tuomari sai kuulla vielä kunniansa maalintekijän poistuessa vaihtoon.

Välieriin tiensä oli raivannut KalPa, joka oli runkosarjassa sijoittunut vasta seitsemänneksi ja tuli siis mitalipeleihin ns. säälipleijarien kautta. Sääliä kuopiolaiset eivät olleet tunteneet, kun he romuttivat kauden suurimpiin ennakkosuosikkeihin kuuluneen Ilveksen haaveet puolivälierissä viidessä ottelussa. Samalla romuttuivat jo kolmannen kerran peräkkäin haaveet etukäteen arvioiden hyvinkin mahdollisista tamperelaisfinaaleista.

Tämänkin sarjan alussa Tappara oli ainakin näennäisesti lievästi alakynnessä, mutta pelasi tuloksellisesti. Ensimmäinen ottelu meni jatkoerään, jossa Tobias Ekberg laukoi aikuisuransa ensimmäisen playoff-maalin, kun lisäaikaa oli pelattu 16 minuuttia. Tappara voitti myös Kuopiossa pelatun toisen ottelun – siitä lisää kohta – mutta KalPa pystyi kaventamaan sarjaa omalla vierasvoitollaan kolmannessa pelissä. Tappara sai vielä tasoitusta hakiessaan kiekon maaliin muutama sekunti ennen loppusummeria, mutta osuma hylättiin maalivahdin häirintänä. Sen jälkeen kirvesrinnat löysivät taas loppusarjaan oikeanlaisen menon voittaen kaksi seuraavaa ottelua yhteismaalein 7-1. Kapteeni Otto Rauhala sai sinetöidä kolmannen peräkkäisen finaalipaikan tyhjiin muutama sekunti ennen loppua.

Kuopiossa pelattu toinen osaottelu on ihan oman tarinansa arvoinen, sillä Tappara teki siinä luultavasti pitkän ja menestyksekkään pudotuspelihistoriansa komeimman nousin. Kotijoukkue KalPa oli pitkään vahva ja näytti menevän voittoon johtaessaan kahden erän jälkeen jo 4-1. Mutta kolmannessa erässä Tappara iski neljä maalia ja nousi vierasvoittoon vielä varsinaisen peliajan puitteissa lukemin 5-4. Levtchi kavensi onnekkaasti neljän minuutin pelin jälkeen, mutta todellinen hulabaloo nähtiin erän viiden viimeisen minuutin aikana, kun kirvesrinnat löivät reiluun kahteen minuuttiin kolme osumaa. Kolmen maalin spurtissa Rauhala kavensi läpiajosta lukemiksi 3-4, kun pelaamatta oli neljä minuuttia ja 38 sekuntia. Vain 37 sekuntia myöhemmin Nick Halloran laukoi hyökkäyspään aloitusvoiton jälkeen pelin tasoihin. Neljän ketjun vaihtokierron seuraavalla vuorollaan reilut puolitoista minuuttia myöhemmin Halloran voitti kirikiekon hyökkäysalueelle ja vapautti Oiva Keskisen nokikkain maalivahti Stefanos Lekkasin kanssa: kiekko längistä sisään ja Tappara oli johdossa. Noin kaksi ja puoli minuuttia myöhemmin johto oli vaihtunut voitoksi. Kolmen maalin takaa-ajoasemasta maalin voittoon yhdessä erässä!

Finaalisarjassa poikkeuksellisen härski maalivahdin yliajo

Toista kertaa peräkkäin Tapparan vastustajana finaaleissa oli Pelicans, joka kaatui tänäkin vuonna voitoin 4-1. Kolmivuotisen dominanssinsa aikana kirvesrinnat ovat voittaneet yhdeksän playoff-sarjaa keskimäärin juuri niillä voittonumeroilla 4-1. Edelliskaudella yksi sarja päättyi suoraan neljässä ottelussa ja tämän kevään puolivälierissä TPS ainoana joukkueena kykeni kahteen voittoon sarjassa.

Finaalisarjan alkua odoteltiin välierien jälkeen peräti kahdeksan päivää. Tappara tuli tauolta terävämpänä, teki ensimmäisessä pelissä jo avauserään kaksi maalia ja voitti 3-1. Pelicansin ainoa maali oli vieläpä viimeisten sekuntien kavennus, josta ei ollut uhkaa kirvesrintojen voitolle. Kaksi päivää myöhemmin Lahdessa Tappara karkasi taas kolmen maalin johtoon ennen kuin Pelicans kavensi. Nyt lahtelaiset nousivat maalin päähän vajaat viisi minuuttia ennen loppua, mutta tulos 3-2 Tapparalle piti.

Vuosi sitten vastaavassa vaiheessa Tappara oli lepsuillut kolmannessa ottelussa kotihallissaan ja hävinnyt selvästi. Nyt se pelasi tämänkin pelin hyvin, mutta Pelicans onnistui pitämään numerot tasaisina Tapparan hakiessa johtomaalia.

Kymmenen minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua ottelun ollessa tasan 1-1 nähtiin koko finaalisarjan erikoisin ja puhuttavin episodi, kun tähän otteluun mukaan kokoonpanoon nostettu pari vuotta aiemmin Tapparasta Lahteen siirtynyt puolustaja Saku Salminen ryntäsi päätykiekkonsa perään aina Tappara-maalin taakse ja yrittämättäkään väistää ajoi päin kiekkoa pelaamaan mennyttä Christian Heljankoa. Salminen lensi viiden minuutin jäähyn myötä ulos pelistä ja sai myöhemmin neljän ottelun pelikiellon. Heljanko ei loukkaantunut ja pystyi jatkamaan peliä ja finaalisarjaa. Poikkeuksellisen härski maalivahdin ulosajo herätti puheita ihan tarkoituksellisesta yrityksestä poistaa Tapparan huippumaalivahti pelistä, mutta tällaisiin asioihin ei tietenkään juuri koskaan saada todisteita puoleen eikä toiseen.

Tappara ei onnistunut viiden minuutin ylivoimalla, joten mentiin jatkoerään. Nyt kirvesrinnat hukkasivat oman peliotteensa ja Pelicans jahtasi voitto-osumaa selvästi hanakammin. Mentiin toiseen jatkoerään saakka, kunnes kokonaisajassa 84:40 Pelicansin Patrik Carlsson iski kiekon maaliin, ja Pelicans puolitti Tapparan sarjajohdon voittoihin 2-1.

Levtchin hattutempulla taas huima nousu voittoon oudosta tuomaritulkinnasta huolimatta

Lahdessa pelattu neljäs peli ratkaisi mestaruuden, vaikka sen jälkeen vielä yksi ottelu pitikin pelata. Juuri sarjatilannetta kaventaneella kotijoukkue Pelicansilla oli mahdollisuus tasoittaa ja tehdä koko sarjan kulusta ihan toisenlainen, mutta se ei onnistunut siinä.

Pelicans aloitti myrskynä. Se teki johtomaalin jo 49 sekunnin jälkeen ja iski kiekon toisenkin kerran Heljangon selän taakse alle puoli minuuttia myöhemmin, mutta Tappara haastoi tilanteen videotarkistukseen. Pelicans-pelaajan nähtiin häirinneen Heljangon torjuntatyöskentelyä ja se maali hylättiin. Ensimmäiselle erätauolle mentiin kuitenkin kotijoukkueen kahden maalin johdossa. Samassa 2-0-tilanteessa lähdettiin vielä kolmanteenkin erään.

Nelospelin kolmannessa erässä nähtiin sitten todellinen Anton Levtchi Show. Tapparan kultakypärä kavensi pelin erän viidennellä minuutilla Otto Sompin mainiosta syötöstä. Kuusi minuuttia myöhemmin Levtchi pamautti tasoituksen ylivoimalla, nyt Kristian Tanuksen mahtipassista. Ja viisi minuuttia edellisen jälkeen Levtchi vei Tapparan jo johtoon illan kolmannella osumallaan, taas Sompin hienosta lättysyötöstä.

Levtchin hattutemppu rakentui 11 minuutissa ja 23 sekunnissa ja se oli nopein finaalihattutemppu Liigan historiassa – tosin finaaleissa hattutemppuun ei ole kyettykään kuin nyt vasta 11 kertaa. Samalla Levtchistä tuli liigahistorian toinen pelaaja, joka on kyennyt tekemään kaksi hattutemppua saman playoff-kevään aikana – edellinen oli sama mies, jolta Levtchi vei nopeusennätyksenkin, kirvesrintojen Jukka Alkula vuodelta 1977.

Levtchin hattutemppu ei vielä riittänyt ottelun voittoon. Viimeisellä minuutilla ilman maalivahtia pelaten Pelicans tasoitti, kun Aleks Haatanen osui toisen kerran tässä pelissä. Tätäkin maalia edelsi selkeä maalivahdin häirintä, jossa Heljanko oli jo kaadettu ennen kuin laukaus lähti, mutta nyt Liigan tuomaritoiminnasta loppui kantti hylätä toinen kotijoukkueen maali samaan peliin näin ratkaisevassa paikassa. Hyvin väljästi sääntöjä tulkiten ja venyttäen maalivahdin häirinnän syylliseksi katsottiin Tappara-puolustaja Veli-Matti Vittasmäki, joka pelitilanteen mukana kääntyessään samalla liikutti jalkojensa välissä ollutta Pelicansin Lars Bryggmanin mailaa, jolloin se kaatoi Heljangon. Maali hyväksyttiin ja mentiin taas jatkoerään.

Tappara sai jonkin tason hyvityksen nopeasti jatkoerässä. Valtteri Kemiläinen löi korkean purkukiekon, johon kurottaessaan Pelicansin Lubos Horky kaatui kontaktissa Otto Sompin kanssa, ja tilanne aukesi Tapparan vastaiskuksi. Nicholas Baptiste laukoi Veli-Matti Savinaisen liikkuvan maskin takaa voittomaalin, kun jatkoerää oli pelattu vain 48 sekuntia.

Viimeinen finaali läpihuutojuttu

Viides finaali oli jouduttu siirtämään lauantaipäivältä sunnuntaiksi Nokia Arenan aiemman konserttivarauksen takia. Se ei haitannut, sillä areena täyttyi ihmisten tullessa todistamaan kolmatta peräkkäistä mestaruuden ratkeamista Tapparalle sen omassa kotikaukalossa. Eivätkä ihmiset joutuneet pettymään.

Viidennen finaalin avausmaali nähtiin vasta ottelun puolivälin jälkeen, kun Heikki Liedes paukautti kiekon maalivahti Niklas Kokon hanskapuolen alanurkkaan. Kolmannen erän alussa Tapparan ylivoima onnistui taas, kun Petri Kontiola pisti lämärillä poikittaissyötön, josta Levtchi niittasi kiekon puolityhjään verkkoon. Jo tässä vaiheessa kaikki näytti Tapparan kannalta hyvältä, mutta jääkiekko on nopea ja yllätyksellinen peli. Viimeisetkin yllätysmahdollisuudet kuitenkin sulivat vajaat kaksi minuuttia ennen loppua, kun Philip Granath katkaisi Pelicans-syötön ja purjehti kentän läpi viimeistelemään loppunumerot 3-0 tyhjään maaliin vain kahdeksan sekuntia sen jälkeen, kun maalivahti oli tehnyt tilaa lisähyökkääjälle.

Nollapeliin pudotuspelinsä huipentanut Christian Heljanko valittiin ansaitusti playoffien parhaaksi pelaajaksi. Playoffien paras pistemies ja maalintekijä oli kirvesrintojen Anton Levtchi, joka teki tehot 9+5=14 – siitä huolimatta, että vietti välieräsarjan lopussa ja finaalisarjan alussa kuuden ottelun pisteettömänkin putken. Puolitoista vaikeaa kautta elänyt kapteeni Otto Rauhala oli hänkin loistava tehoin 6+6=12.

Tapparan kolmanneksi tehokkain pistemies oli runkosarjassa pitkästä polvivammasta kärsinyt Veli-Matti Savinainen, joka voitti nyt viidennen Suomen mestaruutensa Tapparassa viidennellä Tappara-kaudellaan. Kun mukaan otetaan hänen vuonna 2013 Ässissä voittamansa mestaruus, Savinainen on voittanut Suomen mestaruuden kuudella edellisellä kaudella Liigassa pelatessaan. Finaalisarjan ensimmäisen ja toisen ottelun maaleillaan Savinainen myös venytti pelkissä finaalipeleissä tehtyjen maalien putkekseen viisi peräkkäistä ottelua, mikä on uusi Liigan ennätys.

Kaikista suurin jääkiekkoromanttinen juttu oli kuitenkin Petri Kontiolan 21-vuotisen ammattilaisuran huipentuminen ensimmäiseen missään miesten sarjassa voitettuun mestaruuteen. Hän oli jo ehtinyt lopettaa uransa ilman isoa voittoa ja siirtyä kaukalon ulkopuolelle tv-kommentaattoriksi, kunnes palo kaukaloon palasi. Samaan aikaan Tapparassakin olivat asiat muuttuneet sen verran, että Kontiolalle löytyi joukkueesta pelipaikka. Kymmenen tehopistettä joukkueen viidenneksi tehokkaimpana pelaajana todisti, että ”eläkeläinen” täytti paikkansa hienosti. Kultamitali kaulassa oli nyt hyvä lopettaa ihan oikeasti.

Muitakin menetyksiä mestarijoukkue oli kokemassa, mutta jatkuvassa rakentamisessa Tapparan menestysjoukkueet ovat muutenkin olleet. Edelliskauden pelaajamenetyksiäkin oli pidetty valtavina, mutta silti uuden mestarijoukkueen rakentaminen onnistui. Nyt lähtökuopissa olivat lopettavan Kontiolan lisäksi ainakin Levtchi, Heljanko sekä takalinjojen tukipilaripari Veli-Matti Vittasmäki – Valtteri Kemiläinen.

Mutta moni mestari myös teki jatkosopimuksen. Uuden systeemin opettelukausi toi jo mestaruuden, mutta voiko se poikia jopa entistä kehittyneemmän joukkueen seuraavalle kaudelle? Neljää peräkkäistä mestaruutta Suomessa ei ole voittanut kukaan.