Kausikertomus 1993-94



PRONSSIMITALI KARKASI JATKOAJALLA

12 joukkueen SM-liigassa pelattiin välisarjoineen 48 ottelun runkosarja. Playoffeihin pääsi kahdeksan joukkuetta ja sarjan viimeiseksi jäänyt joutui karsintoihin.

Tappara oli saanut valmentajakseen Jokereista pois heitetyn Boris Majorovin, jolla olikin halu näyttää pystyvänsä hyviin saavutuksiin hieman heikommallakin materiaalilla. Tappara selvisi niukasti pudotuspeleihin seitsemäntenä joukkueena, ja heti playoffien aluksi se monien yllätykseksi pudotti puolivälierissä runkosarjan kakkosen Ässät.

Järvinen, Jutila ja Ojanen olivat tuttuja nimiä pistekärjessä.

Mikko Peltolalle kausi jäi viimeiseksi Tapparassa.

Makeammaksi playoff-sarjan voiton teki vielä se, että Tappara oli menettänyt kahden ottelun johtonsa sarjassa; Ässien päästyä vauhtiin viidennen ottelun Porissa piti olla enää muodollisuus porilaisten marssille eteenpäin. Mutta Tappara nosti vielä kerran päänsä, ja kun Pauli Järvinen vajaat kolme minuuttia ennen ottelun loppua nosti kiekon keskialueelta tyhjään maaliin ja muutti lukemiksi Tapparalle 4-1, porilaisyleisö purki pettymyksensä pullosateella jäälle ja ottelu piti keskeyttää jään puhdistuksen ajaksi.

Välierissä Tappara piti runkosarjan voittanutta Turun Palloseuraakin tiukilla johtaen jokaista ottelua vielä kolmannen erän alussa, mutta lopulta laajemmalla materiaalilla jyrännyt TPS vei sarjavoiton otteluin 3-1.

Kunniakas kausi päättyi epäonnisesti Raumalla Lukon voitettua pronssimitalit jatkoajalla, kun Janne Ojanen ensin oli tasoittanut pelin varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla.

Reijo Ruotsalainen pelasi loppukauden kirvesrinnoissa.

Jari Halme teki paluun joukkueeseen kesken kauden.

TPS:llä oli mahdollisuus ensimmäisenä joukkueena ikinä voittaa neljäs peräkkäinen mestaruus, mutta Jokerit löi sen finaalisarjassa voitoin 3-1.

Kauden tehokkaimmat kirvesrinnat olivat puolustajan paikalta joukkueen pistepörssin 49 tehopisteellä voittanut Timo Jutila ja samoihin 13+36 lukemiin yltänyt Pauli Järvinen. Tehokas oli myös kesken kauden NHL:stä palannut Janne Ojanen, jonka 22 osumaa oli eniten joukkueessa. Pudotuspeleissä Jiří Kučera jätti Tappara-yleisölle tehokkaat jäähyväiset lukemilla 7+5=12. Myös Arto Kulmala vertyi pleijareihin ja tykitti niissä seitsemän osumaa.

Maalivahti Jari Halme aloitti kauden ykkösdivisioonan Hermeksessä, mutta Jaromír Šindelin haparoitua hänet nostettiin takaisin liigajoukkueeseen, jossa “Hilppa” nappasikin ykkösvahdin paikan itselleen. Iso pelaajanimi kauden aikana oli myös kuusi viimeistä runkosarjaottelua ja playoffit Tappara-paidassa pelannut legendaarinen Reijo Ruotsalainen.

Runkosarjan 36. ottelu.

Videokooste kaudesta 1993-94.


SM-liiga 1993-94
OT VO TA TM-PM PI
1.  TPS 48 34 0 14 227-124 68
2.  Ässät 48 25 7 16 185-148 57
3.  Jokerit 48 26 4 18 181-131 56
4.  Lukko 48 26 4 18 165-142 56
5.  JyPHT 48 26 4 18 157-135 56
6.  Ilves 48 21 9 18 153-144 51
7.  Tappara 48 23 5 20 175-175 51
8.  HIFK 48 23 4 21 167-161 50

9.  HPK 48 23 3 22 167-160 49
10.  KalPa 48 16 5 27 143-170 37
11.  K-Espoo 48 13 5 30 138-197 31

12.  Reipas 48 6 2 40 119-280 14
Pudotuspelit 1994
Puolivälierät: TPS-HIFK 3-0
Ässät-Tappara 2-3
Jokerit-Ilves 3-1
Lukko-JyPHT 3-1

Välierät: TPS-Tappara 3-1
Jokerit-Lukko 3-1

Pronssiottelu: Lukko-Tappara 1-0

Finaalit: TPS-Jokerit 1-3

Ottelut runkosarjassa
1. Tappara-Ässät 0-6
2. KalPa-Tappara 1-4
3. Tappara-Reipas 7-1
4. Tappara-Ilves 2-2
5. HIFK-Tappara 5-7
6. Tappara-Lukko 3-7
7. HPK-Tappara 5-1
8. JyPHT-Tappara 3-2 ja
9. Tappara-KEspoo 5-5
10. Tappara-Jokerit 7-4
11. TPS-Tappara 1-3
12. Tappara-HPK 4-3
13. Ilves-Tappara 2-4
14. Ässät-Tappara 3-3
15. Tappara-HIFK 1-2
16. Reipas-Tappara 6-5
17. Tappara-KalPa 4-5
18. Ilves-Tappara 4-1
19. Lukko-Tappara 1-6
20. Tappara-HPK 5-8
21. KEspoo-Tappara 2-3
22. Tappara-JyPHT 2-8
23. Tappara-TPS 6-4
24. Jokerit-Tappara 2-4
-
25. Tappara-Ilves 2-3
26. HPK-Tappara 3-0
27. Tappara-Ässät 4-3
28. KalPa-Tappara 3-9
29. Tappara-Reipas 5-2
30. Tappara-Lukko 5-2
31. HIFK-Tappara 5-2
32. Tappara-Ilves 3-6
33. Tappara-KEspoo 5-2
34. JyPHT-Tappara 5-4
35. HPK-Tappara 8-0
36. Tappara-Jokerit 5-1
37. TPS-Tappara 4-1
38. Ässät-Tappara 4-4
39. Tappara-HIFK 5-4
40. Reipas-Tappara 4-7
41. Tappara-KalPa 4-3
42. Ilves-Tappara 2-2
43. KEspoo-Tappara 6-5
44. Lukko-Tappara 3-4
45. Tappara-HPK 4-3 ja
46. Tappara-JyPHT 1-2
47. Jokerit-Tappara 5-1
48. Tappara-TPS 4-2
Ottelut pudotuspeleissä
Puolivälierät:
Ässät-Tappara 3-4
Tappara-Ässät 5-2
Ässät-Tappara 7-4
Tappara-Ässät 4-5
Ässät-Tappara 1-4
Välierät:
TPS-Tappara 6-4
Tappara-TPS 3-1
TPS-Tappara 6-3
Tappara-TPS 2-4
Pronssiottelu:
Lukko-Tappara 3-2 ja

Pelaajat runkosarjassa
Timo Jutila 48 13+36=49 30 -2
Pauli Järvinen 48 13+36=49 32 -6
Janne Ojanen 39 22+24=46 24 +6
Jiří Kučera 47 16+26=42 37 +4
Kari Heikkinen 48 21+18=39 20 +6
Ari Haanpää 42 21+13=34 72 +8
Pekka Laksola 48 9+24=33 32 +13
Mikko Peltola 48 15+  8=23 22 -10
Arto Kulmala 44 9+12=21 18 +1
Markus Oijennus 47 9+12=21 4 -7
Veli-Pekka Kautonen 37 5+  7=12 63 -14
Jari Grönstrand 46 5+  6=11 34 +3
Janne Grönvall 47 2+  9=11 54 +16
Samuli Rautio 47 5+  4=  9 6 -9
Reijo Ruotsalainen 6 2+  4=  6 2 -1
Petri Aaltonen 25 2+  4=  6 12 +1
Petri Kalteva 44 3+  2=  5 62 -19
Tommi Pohja 15 1+  4=  5 2 -9
Kari Kanervo 14 1+  3=  4 10 -1
Tero Toivola 23 0+  4=  4 8 -4
Tommi Haapsaari 39 0+  4=  4 20 -21
Teemu Numminen 41 1+  2=  3 4 -8
Jari Halme 15 0+  1=  1 2 -
Jani Niininen 1 0+  0=  0 0 -
Marko Toivola 1 0+  0=  0 0 0
Jukka-Tuomas Koukkari 3 0+  0=  0 - 0
Juha Helminen 6 0+  0=  0 0 -
Timo Hankela 29 0+  0=  0 0 -
Tero Karjalainen 1 0+  0=  0 0 -1
Mika Ritoniemi 12 0+  0=  0 0 -1
Mikko Konttila 3 0+  0=  0 2 0
Jaromír Šindel 42 0+  0=  0 22 -
Jaromír Šindel 33 3,54 88,62 %
Jari Halme 15 3,54 88,52 %
Timo Hankela 4 84,21 %
Pelaajat pudotuspeleissä
Jiří Kučera 10 7+5=12 4 +5
Janne Ojanen 10 2+9=11 2 +3
Pauli Järvinen 10 5+5=10 6 +3
Ari Haanpää 10 3+6=  9 6 +1
Arto Kulmala 10 7+0=  7 0 +2
Pekka Laksola 10 2+5=  7 8 +7
Timo Jutila 10 2+5=  7 12 -2
Mikko Peltola 10 5+1=  6 10 -9
Kari Heikkinen 10 1+5=  6 8 +2
Markus Oijennus 5 0+4=  4 2 -4
Janne Grönvall 10 0+4=  4 31 +5
Reijo Ruotsalainen 10 1+2=  3 4 -8
Kari Kanervo 10 0+3=  3 6 -8
Tommi Haapsaari 10 0+1=  1 4 -3
Veli-Pekka Kautonen 2 0+0=  0 0 0
Teemu Numminen 5 0+0=  0 0 0
Jari Halme 10 0+0=  0 0 -
Mika Ritoniemi 10 0+0=  0 0 0
Jaromír Šindel 10 0+0=  0 0 -
Petri Kalteva 10 0+0=  0 0 -1
Samuli Rautio 9 0+0=  0 4 -2
Jari Grönstrand 10 0+0=  0 12 -4
Jari Halme 9 3,36 90,71 %
Jaromír Šindel 1 7,05 82,93 %

Tampere Cupin ottelut
Tappara-München 4-3
Tappara-Frölunda 2-5
Luulaja-Tappara 5-4 vl
Tappara-TPS 3-5 Sijat 5-6
Harjoitusottelut
Lukko-Tappara 4-3
Tappara-TPS 5-2
Tappara-HPK 6-2
Tappara-Zürich 4-3
KooKoo-Tappara 4-4
HPK-Tappara 1-5
Tappara-Björklöven 3-5
-
Tappara-JyPHT 7-4
Reipas-Tappara 1-1
Tappara-Ilves 6-4
IkVi-Tappara 5-4
FoPS-Tappara 2-5
Tappara-Lada Togliatti 3-4
IkVi-Tappara 1-4


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su