Blood

Valokuva: Miikka Jääskeläinen

Yksi kauden 2018-19 isoista tarinoista oli yhdysvaltalaisen Ben Bloodin siirtyminen Tapparaan Ison-Britannian EIHL-liigasta marraskuun alussa. Ennen Cardiff Devilsiin siirtymistään Blood oli pelannut Suomessa kaksi kautta Pelicansissa ja kauden Ässissä ja profiloitunut katsojien silmissä täysin holtittomaksi jäähyilijäksi. Kaudella 2017-18 Ässissä hän voittikin Liigan jäähykuninkuuden 207 rangaistusminuutillaan.

Tapparaan hänet oli kuitenkin hommattu pelaamaan eikä riehumaan: Blood otti paikan joukkueen eniten pelaavana puolustajana, raatoi alivoimat ja teki sivussa myös kovat tehot puolustajalle, joka ei ole mukana ylivoimakentällisissä: 4 maalia, 14 syöttöpistettä ja yhteensä 18 tehopistettä olivat kaikki miehen omia ennätyksiä. Keskimääräisistä yhden kauden jäähyminuuteistaan hän kuori pois heti sata ja muutamia kymmeniä vielä päällekin päätyen maltilliseen 42 minuuttiin.

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su