Haanpää

Ari Haanpää oli Mikko Mäkelän ohessa toinen junnulupaus, josta Tappara sai lujasti näpeilleen 1980-luvun alussa, kun pojat siirtyivät vielä juniori-ikäisinä kaikista mahdollisista joukkueista Ilvekseen. Kumpikin kävi kuitenkin lopettamassa liigauransa kirvesrinnoissa. Ilveksen, NHL:n, Lukon ja JyPHT:n jälkeen Haanpää tuli Tapparaan kaudeksi 1993-94 ja pelasi kolme kautta ennen kuin siirtyi Keski-Euroopan kaukaloihin. Tapparassa "Haamu" teki kolmessa kaudessa 46 runkosarjamaalia. 2000-luvulla hän toimi myös Tapparan A-nuorten valmentajana.

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su