Kankaanperä

Valokuva: Mika Kylmäniemi

Markus Kankaanperä tuli Tapparaan kaudeksi 2012-13 ja nousi jo lokakuussa SM-liigan historian eniten jäähyjä keränneeksi pelaajaksi. No, pohjatyö oli kuitenkin tehty vuosien aikana JYPissä, HPK:ssa, Jokereissa ja HIFK:ssa. Reilu kymmenen vuotta aiemmin muuten Toni Mäkiaho oli tehnyt saman tempun käytyään silloin pokkaamassa kaikkien aikojen jäähykuninkuuden vasta muutaman Tappara-paidassa pelatun pelin jälkeen.

Lokakuun SaiPa-pelin jälkeen Kankaanperällä oli koossa 1403 jäähyminuuttia, yksi enemmän kuin aiemmalla ykkösellä Pasi Peltosella. Kauden jälkeen niitä tietysti oli enemmän ja urahan jatkui vielä siitäkin. Omituinen pointti kuitenkin oli se, että Tappara-kausi 2012-13 oli ensimmäinen kerta, kun "Hodo" voitti kauden jäähykuninkuuden. Siihen tarvittiin 166 rangaistusminuuttia, joista kuvassa otetaan kaksi vasemmalla suoralla Bluesin Tommi Huhtalan leukaperiin.

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su