Kausikertomus 1970-71
KUUSI SEKUNTIA EROTTI ENSIMMÄISESTÄ MITALISIJASTA SEITSEMÄÄN VUOTEEN |
Ensimmäistä kertaa suomalaisessa jääkiekossa pelattiin varsinainen jatkosarja, kun 12 joukkueen kaksinkertaisen alkusarjan jälkeen kuusi parasta pelasi toisiaan vastaan vielä toisen kaksinkertaisen sarjan. Pääsarjan kahdestatoista joukkueesta kolme tuli Helsingistä, kolme Tampereelta ja kolme Turusta. Kaikki helsinkiläiset selvisivät jatkosarjaan, Tampereelta mukaan mahtui kaksi, mutta turkulaisista ei yksikään yltänyt jatkoon.
Tappara oli ison muutoksen alkupolulla, kun liikemies Mikko J. Westerberg oli hankkinut seuran edustusjoukkueen toiminnan pyöritettäväkseen. Hän toi mukana rehellisen puoliammattilaisuuden ensimmäiset askeleet koko kotimaiseen jääkiekkoon, ja Tappara aloitti myös systemaattisen ja paljon aiempaa kovemman harjoittelun. Päävalmentajaksi Westerberg oli nimittänyt hiljattain peliuransa lopettaneen Kalevi Nummisen, joka hankki valmennusoppia mm. Suomen yleisurheilulta ja Neuvostoliitolta. Tarkemmin Westerbergin käynnistämästä Tapparan noususta artikkelissa näillä historiasivuilla >>Lue tästä.
Tapparan sijoitus oli lopulta neljäs, vain yhden pisteen päässä pronssimitalista. Ja se pronssi karkasi näpeistä katkeralla tavalla: Kauden viimeisessä ottelussa Tapparalle olisi riittänyt tasapelipiste varmistamaan pronssimitalit maalieron turvin. Viimeinen ottelu käytiin Porissa jo mestaruuden varmistanutta Ässiä vastaan ja alku näytti huonolta, kun porilaiset karkasivat jo 4-1 -johtoon. Tappara kuitenkin taisteli tilanteen tasoihin ja näytti nappaavan muutaman vuoden tauon jälkeen taas SM-mitalin…mutta vain kuusi sekuntia ennen loppua Ässät iskikin voittomaalin, ja samalla oman ottelunsa voittanut HIFK nousi takaa Tapparan ohi pronssille.
Viimeisen kerran pelattiin myös Suomen Cup-mestaruudesta. Tapparan tie oli lyhyt. Se voitti ensimmäisellä kierroksella sarjaporrasta alempana olleen HPK:n 8-3, mutta karahti toisella kierroksella toiselle alasarjajoukkueelle, Mäntän KiePolle 4-6.
Seppo I. Mäkinen oli Tapparan paras pistemies ja maalintekijä 23 maalillaan 32 pelissä – Seppo I. nimenomaan, koska Mäkisiähän Tapparassa riitti. Seppo Ilmari oli siis ykköstehomies, Kari ja Pekka puolustivat ja Pekan veli Seppo Sakari taas oli kolmosvahtina.
Jukka Alkula pelasi ensimmäisen Tappara-kautensa tultuaan joukkueeseen Kokkolan ja Vaasan kautta. Antti Leppänen oli ollut ongelmissa edellisen Tappara-johdon kanssa, mutta uuden johtoryhmän myötä Leppä palasi tolppien väliin pidettyään jo yhden kokonaisen välivuodenkin.
SM-sarja 1970-71 |
|||||||
OT | VO | TA | HÄ | TM-PM | PI | ||
1. | Ässät | 32 | 22 | 4 | 6 | 140- 88 | 48 |
2. | Jokerit | 32 | 20 | 3 | 9 | 145- 97 | 42 |
3. | HIFK | 32 | 19 | 2 | 11 | 145- 97 | 40 |
4. | Tappara | 32 | 17 | 5 | 10 | 157- 94 | 39 |
5. | HJK | 32 | 16 | 4 | 12 | 147-119 | 36 |
6. | Ilves | 32 | 15 | 6 | 11 | 135-114 | 36 |
|
|||||||
7. | TuTo | 22 | 9 | 2 | 11 | 90-112 | 20 |
8. | KooVee | 22 | 7 | 3 | 12 | 92- 95 | 17 |
9. | TPS | 22 | 6 | 2 | 14 | 71-101 | 14 |
10. | Lukko | 22 | 6 | 1 | 15 | 75-106 | 13 |
|
|||||||
11. | SaPKo | 22 | 5 | 2 | 15 | 61-125 | 12 |
12. | Kiekko-67 | 22 | 3 | 0 | 19 | 60-176 | 6 |
Kuusi parasta joukkuetta loppusarjaan. |
Ottelut SM-sarjassa | |||
— | |||
1. | HJK-Tappara | 3-1 | |
2. | Tappara-Lukko | 5-2 | |
3. | K67-Tappara | 2-1 | |
4. | Tappara-TuTo | 5-0 | |
5. | Tappara-KooVee | 9-4 | |
6. | TPS-Tappara | 2-3 | |
7. | Tappara-SaPKo | 14-4 | |
8. | Tappara-Ässät | 4-1 | |
9. | HIFK-Tappara | 6-3 | |
10. | Ilves-Tappara | 4-6 | |
11. | Tappara-Jokerit | 5-1 |
Pelaajat SM-sarjassa |
||||
— | ||||
Seppo I. Mäkinen | 32 | 23+13=36 | 8 | |
Ilpo Kuisma | 32 | 16+19=35 | 14 | |
Pertti Koivulahti | 32 | 18+12=30 | 6 | |
Pertti Ansakorpi | 32 | 17+11=28 | 31 | |
Keijo Männistö | 31 | 18+ 7=25 | 34 | |
Jorma Siitarinen | 29 | 9+10=19 | 6 | |
Pekka Marjamäki | 32 | 11+ 7=18 | 38 | |
Jukka Alkula | 32 | 12+ 4=16 | 0 | |
Pekka Mäkinen | 29 | 9+ 6=15 | 17 | |
Antti Perttula | 30 | 7+ 4=11 | 20 | |
Mikko Mynttinen | 32 | 5+ 6=11 | 8 | |
Vesa Lehtoranta | 31 | 4+ 5= 9 | 6 | |
Raimo Suoniemi | 31 | 3+ 4= 7 | 2 | |
Juhani Saarelainen | 27 | 4+ 1= 5 | 0 | |
Risto Seesvuori | 29 | 1+ 1= 2 | 8 | |
Kari Korpela | 2 | 0+ 1= 1 | 0 | |
Asko Ahonen | 1 | 0+ 0= 0 | 0 | |
Seppo S. Mäkinen | 1 | 0+ 0= 0 | 0 | |
Antti Alenius | 2 | 0+ 0= 0 | 0 | |
Teemu Sistonen | 4 | 0+ 0= 0 | 0 | |
Kari Mäkinen | 10 | 0+ 0= 0 | 0 | |
Tuomo Rautiainen | 31 | 0+ 0= 0 | 0 | |
Antti Leppänen | 32 | 0+ 0= 0 | 0 | |
— | ||||
Antti Leppänen | 32 | 2,94 | 90,35 % |