Kausikertomus 2014-15

Kauteen lähdettiin pienin mullistuksin niin kotimaisilla kuin kansainvälisilläkin kiekkokentillä. Kotimaisen Liigan puolella pitkäaikainen kestosuosikki Jokerit oli pakannut kimpsunsa ja siirtänyt edustuskiekkotoimintansa KHL:n rahakkaampiin kaukaloihin. Tilalle Liigaan oli nostettu Vaasan Sport, joka oli edellisen kerran pelannut pääsarjaa 40 vuotta aiemmin Liigan avauskaudella 1975-76. Runkosarjassa pelattiin edelleen 60 ottelua ja playoff-tapakin pysyi entisellään.

Kansainvälisillä kentillä aiemmat pienehkön piirin epäviralliset sarjat Nordic Trophy ja European Trophy saivat virallisen jatkajan paljon laajemmalla pohjalla, kun Kansainvälinen Jääkiekkoliitto yhdessä eri maiden sarjojen kanssa pystytti 12 maan ja 44 joukkueen Champions Hockey Leaguen, CHL:n. Tappara, joka oli ollut alusta asti mukana sarjan esivaiheissa, sai perustajajäsenenä paikan uuteen liigaan kolmeksi vuodeksi, vaikka toki pelillinen menestyskin Suomen hopeajoukkueena olisi riittänyt mukaan pääsemiseen.

Tapparassa itsessäänkin oli mullistettu, kun päävalmentaja Jukka Rautakorpi erosi kesken sopimuskautensa, ja hänen kakkosmiehensä Jussi Tapola nostettiin tulokasvalmentajana päävastuuseen.

Tapparan kausi alkoi CHL:n alkusarjan peleillä samassa lohkossa norjalaisen Stavanger Oilersin, tšekkiläisen HC Oceláři Třinecin ja sveitsiläisen SC Bernin kanssa. Melkoisien vaikeuksien ja lohkon sisäisen ristiinpelaamisen jälkeen Tappara nousi niukasti lohkovoittajaksi, vaikka kävi muun muassa Tšekissä pelaamassa junnumaalivahdilla ja kokoonpanolla, jossa oli vain kolme vakiopuolustajaa Jukka Peltolan ja Kristian Kuuselan auttaessa pakkeina. Kirvesrinnat voittivat tuon vieraspelin 2-1 ja lopulta siis koko lohkon. CHL:n ensimmäisellä pudotuspelikierroksella ruotsalainen Frölunda Indians oli kuitenkin selvästi liian kova vastus. Tappara hävisi kotonaan avausottelun peräti 1-5, jolloin Ruotsissa pelattu toinen osaottelu oli pelkkä muodollisuus, kun voittaja ratkottiin yhteismaaleilla. Frölunda voitti toisen pelin 4-2 ja eteni lopulta aina CHL:n loppuotteluun saakka, jossa hävisi Luleå Hockeylle.

Liigassa Tapparan kausi alkoi vaihtelevasti. Se voitti vain kolme ensimmäisistä kymmenestä pelistään, mutta löysi sitten voittovaihteen ottaen lokakuussa peräti yhdeksän ottelun voittoputken. Voittoputkensakin aikana se kärsi kuitenkin kovista maalinteko-ongelmista ja voitti lähinnä hyvän puolustamisen ja Juha Metsolan erinomaisen maalivahtipelin ansiosta. Kun nekin alkoivat yskähdellä, joukkue joutui tappiokierteeseen, jossa valmentajanvaihtospekulaatiotkin nousivat esiin suorastaan typerryttävän voimakkaasti. Lehdet ja verkkojulkaisut olivat kilpaa tietävinään Tapparan uuden valmentajan nimen, vaikka lopulta valmentajaa ei edes vaihdettu.

Spekulaatioille oli kyllä sinänsä katetta, sillä marraskuusta joulutaukoon saakka Tappara pelasi 12 ottelua, joista voitti vain kaksi ja nekin molemmat vasta voittolaukauskilpailussa. Se ei kokonaisen kuukauden aikana (12 ottelua CHL:n Frölunda-pelit mukaan lukien) käynyt edes johtoasemassa kertaakaan. Syyskauden viimeiseen peliin lähdettäessä Tappara oli tehnyt Liigassa vähiten maaleja – sen pelikohtainen keskiarvo heilui noin kahdessa tehdyssä maalissa per peli.

Historiankirjoittajat tykkäävät etsiä pienistä asioista suuria merkityksiä, joten Tapparan kauden käännekohdaksikin voi tarjota tuota syyskauden viimeistä ottelua, joka pelattiin 13. joulukuuta Hakametsässä HIFK:ta vastaan, ja siinä erityisesti Jarkko Malisen tekemää soolomaalia. IFK meni alkuun kahden maalin johtoon, ja Tapparan tuska näytti jatkuvan. Antti Erkinjuntti kavensi vieraiden sählätessä itse omalla maalillaan, ja pian sen jälkeen Malinen purjehti kentän läpi pakit ja maalivahdin harhauttaen ja tasoitti pelin. Sen jälkeen Tappara näytti piristyvän ihan silmissä ja käväisi jopa johdossakin, vaikka lopulta voittikin vasta voittomaalikisassa, jonka ratkaisi myös Malinen.

Joulutauon jälkeen Tappara tuli heti ensimmäiseen peliin ihan uudella ilmeellä ja voitti Lappeenrannassa selvästi. Vuoden 2015 puolella Liigassa nähtiin erikoisen iloinen Tappara, joka pyssytti maaleja hurjalla tahdilla ja niiden myötä myös voitti pelejä yhtä hurjalla tahdilla. Harvinaisen selkeästi kausi voidaan jakaa kahteen osaan: syyskauden 31 ottelua ja joulutauon jälkeiset 29 ottelua. Tauolle lähdettäessä Tappara oli taulukossa sijalla 10 ja tehnyt vain 63 maalia. Tauon jälkeisissä peleissä Tappara oli Liigan paras joukkue ja iski maalejakin peräti 92. Kokonaisuudessaan Tappara sijoittui runkosarjassa taas toiselle sijalle Kärppien jälkeen yhdeksän pistettä sen perässä ja kolme pistettä Lukkoa edellä.

Runkosarjan yksittäiseksi kohokohdaksi voidaan nostaa kotipeli JYPiä vastaan helmikuun 17. päivä. Kova vastus kaatui Hakametsässä peräti 7-1 Olli Palolan paukuttaessa kauden toisen hattutemppunsa. Myös mestari-Kärppien kaataminen kolme kertaa peräkkäin herätti lupauksia jatkopelejä ajatellen.

Pudotuspeleissä Tappara sai puolivälieriin vastaan 1. kierrokselta jatkoon päässeen HIFK:n. Tappara voitti kaksi ensimmäistä peliä, vaikkei syystä tai toisesta pelannutkaan runkosarjan lopun tasollaan. Pelilliset ongelmat realisoituivat kahdessa seuraavassa pelissä, kun HIFK nousi sarjassa tasoihin kahdella ylivoimaisella voitollaan 4-1 ja 5-1. Tappara sai koottua rivinsä ja otettua kotonaan kolmannen voiton niukasti 2-1. Kuudennessa pelissä Helsingissä IFK meni ylivoimamaaleilla jo 3-1 -johtoon ja näytti karkaavan päästessään yhä jatkuvasti pelaamaan ylivoimaa, pitkiä aikoja jopa kahden miehen ylivoimalla. Tappara kuitenkin kesti, nousi ahdinkonsa jälkeen pikamaaleilla tasoihin ja pääsi Metsolan huikeilla torjunnoilla jatkoerään. Ratkaisijaksi nousi Antti Erkinjuntti, jonka osuma jää aikakirjoihin erikoisuutensa vuoksi: maali syntyi aikaan 74:23, sen tekijä oli #74 Erkinjuntti ja syöttäjä #23 Aleksi Elorinne.

Välierissä Tappara kohtasi jo kolmantena keväänä peräkkäin Rauman Lukon. Kaksi vuotta aiemmin pelit olivat olleet läpihuutojuttu, mutta edelliskeväänä Lukko oli venyttänyt sarjan seitsemään peliin. Tänä vuonna Lukko oli vielä lähempänä voittoa, sillä Tapparan avausvoiton jälkeen Lukko voitti kolme kertaa peräkkäin – kahdesti kotonaan jatkoerissä – ja oli jo yhden voiton päässä finaaleista. Neljännessä pelissä Juha Metsola oli joutunut runsaan 10 minuutin pelin ja kolmen takaiskun jälkeen vaihtoon, mutta viidennessä pelissä Metsola torjui kaiken, kun Tappara voitti 2-0. Kuudennessa pelissä Raumalla Tapparan selvä kolmen maalin johto suli viime minuuteilla yhden maalin voitoksi, mutta se riitti seitsemänteen ja ratkaisevaan peliin. Toisena vuonna peräkkäin Tappara vei tuon ratkaisun Hakametsässä, nyt maalein 4-2, ja eteni finaaleihin kolmantena vuonna peräkkäin.

Vastaansa Tappara sai finaaleissa taas Kärpät. Edelliskeväänä Kärpät oli marssinut finaaleihin lähes vapaataipaleella ja oli sarjassa selvästi tuoreempi kuin useamman ottelun enemmän pelannut Tappara. Tällä kertaa joukkueet tulivat mestaruuspeleihin kuitenkin täsmälleen samalla kaavalla yhtä monta ottelua pelanneena. Kärpätkin oli joutunut välierissä seitsemän pelin sarjaan.

Tappara voitti ensimmäisen finaalin Teemu Aallon tekemällä jatkoerämaalilla 3-2. Kärpät kuitenkin vei kolme seuraavaa peliä – kaikki maalein 3-2 ja kaksi niistä jatkoerissä Tampereella. Neljännen finaalin jatkoerässä ruuhkasta ilmaan ja korkeassa kaaressa maalivahdin yli lentänyt ratkaisuosuma toi Kärpille mestaruuden katkolle kotihalliinsa. Tappara ei luovuttanut, vaan voitti Oulussa maalein 4-3 villin viiden maalin kolmannen erän jälkeen. Voittomaaliksi jäi Stephen Dixonin sutaisema länkikiekko. Kuudes peli Hakametsässä meni taas jatkoerään, jo neljännen kerran kuudessa finaalipelissä. Ratkaisijaksi nousi nyt Tapparan Masi Marjamäki, joka tuli Jukka Peltolan laukauksen reboundiin juuri oikeaan aikaan ja siirsi mestaruuden ratkaisemisen taas seitsemänteen peliin.

Seitsemäs ottelu jätti mestaruuden tänäkin vuonna Kärpille Ouluun – ja tälläkin kertaa vasta jatkoerässä. Tapparan taival finaaleihin oli uskomattoman hieno, mutta kruunu jäi saamatta jo kolmantena peräkkäisenä finaalikeväänä. Kahtena vuonna peräkkäin mestaruuden häviäminen seitsemännen finaalin jatkoerässä on sanoinkuvaamattoman raastavaa. Jatkoerään mentiin lukemissa 1-1, kun Olli Palola oli ylivoimalla tasoittanut pelin kolmannessa erässä. Ensimmäinen jatkoerä oli maaliton, mutta heti toisen jatkoerän alussa Kärppien 17-vuotias Sebastian Aho unohtui Tappara-pakiston taakse ja hän ratkaisi läpiajosta mestaruuden oululaisille.

Olli Palola voitti Liigan maalikuninkuuden toisena vuonna peräkkäin; temppu, jossa oli onnistuttu edellisen kerran 1960-luvun lopussa. Palola teki runkosarjassa 29 maalia ja oli samalla Tapparan tehokkain pelaaja yhteensä 49 tehopisteellä. Kristian Kuusela jäi kolmen pisteen päähän. Kolmanneksi tehokkain oli 35 tehopisteen puolustaja Teemu Aalto. Huomattavan kohennuksen henkilökohtaisiin saldoihinsa teki Jarkko Malinen, joka nakutti 16 maalia ja yhteensä 31 pistettä, 12 enemmän kuin edelliskaudella. Joukkueen uuden kapteenin Jukka Peltolan kausisaldo 9+14=23 on hänelle varsin normaali, mutta tapa, jolla siihen päästiin, ei ollut tavanomainen: Tammikuun lopussa 46 ottelun jälkeen hän oli tehnyt vasta yhden maalin ja syöttänyt seitsemän, mutta kauden viimeset 13 peliä toivat tilille peräti 8+7 pistettä lisää!

Pudotuspeleissä Tapparan tehokkain pelaaja oli Pekka Jormakka (8+10=18) Kuuselan yltäessä samaan pistemäärään vähemmillä maaleilla. Palola oli playoffeissakin Liigan paras maalintekijä 11 osumallaan.

Ulkomaalaisosastolla Josh Green jatkoi toisen vuotensa Tapparassa, ja hänen kautensa meni Peltolan – ja oikeastaan koko Tapparan – lailla varsin kaksijakoisesti. Green teki ensimmäisen maalinsa vasta tammikuussa ja ylipäätään keräsi tehoistaan (9+14) kaikki maalinsa ja syöttöpisteistäkin yhdeksän vasta uuden vuoden puolella. Kesällä hankituista pelaajista puolustaja David Kolomatis pelasi loistavan CHL:n ollen Tapparan paras pistemies kahdeksassa pelissä lukemin 4+4. Liigassa hän keräsi puoleen kauteen 1+11 ja istui jälkimmäisen puoliskon popcorn-osastolla varamiehenä. Ranskalainen Teddy Da Costa ei päässyt valmennuksen suosioon ja siirtyi kesken kauden Pelicansiin. Kesken kauden Tapparaan hankittiin entinen Ässien tehomies Stephen Dixon, joka loukkaantumisista kärsineenä ei päässyt tehovireeseen ensimmäisellä Tappara-kaudellaan. Tuukka Mäntylän häivyttyä marraskuussa KHL:ään tilalle tuli Norjasta Alexander Bonsaksen, ja myöhemmin vielä Pohjois-Amerikasta ruotsalainen Henrik Tömmernes, jotka molemmat olivat erinomaisia hankintoja takalinjoille.

Muita pelaajatarinoita olivat Masi Marjamäen paluu kaukaloihin lähes kahden kokonaisen kauden sivussa olon jälkeen ja Aleksi Elorinteen nousu Mestiksestä try-outin kautta finaalijoukkueen luottopakiksi. Myös vasta 16-vuotias hyökkääjälupaus Patrik Laine kävi jo nuuhkimassa Liiga-joukkueen ilmapiiriä tehden CHL:ssä yhden maalin ja saaden Liigassa yhden syöttöpisteen.

Kauden paras Tappara-pelaaja oli maalivahti Juha Metsola, jonka huikea kausi palkittiin kauden jälkeen valinnalla Liigan parhaaksi maalivahdiksi ja nimityksellä All Stars -kentälliseen, johon pääsi myös maalikuningas Olli Palola. Kauden jälkeen kumpikin siirtyi KHL:ään, kuten teki myös Pekka Jormakka. Paikattavaa seuraavalle kaudelle riitti, sillä lähtijöiden listassa olivat myös Josh Green, Antti Erkinjuntti, Jarkko Malinen ja Masi Marjamäki.