Kausikertomus 1956-57



MITALIPUTKI JATKUI, TAAS KUITENKIN VAIN PRONSSIA

Sarjaa pelattiin kahdessa viiden joukkueen lohkossa, kaksinkertainen sarja kummassakin. Kaksi ottelua ennen lohkovaiheen loppua Tappara oli vasta kolmantena neljä pistettä kärjestä, kun se oli hävinnyt TPS:lle ja HPK:lle. Turkulaisten finaalipaikka näytti varmalta, mutta sen tappio HPK:lle tarjosi Tapparalle vielä sauman viimeiselle kierrokselle. Tappara voittikin Turussa peräti 8-2 ja päätyi tasapisteisiin TPS:n kanssa. Finaalipaikka ratkaistiin uusintaottelulla TPS:n paremman maalieron takia Turussa kaksi päivää edellisen keskinäisen kohtaamisen jälkeen. Kova lumisade käänsi joukkueiden voimasuhteet uudelleen päälaelleen, ja TPS pelasi itsensä finaaliin voittamalla nyt vielä suuremmin lukemin 8-1.

Tampereella oli päästy ensimmäistä kertaa ikinä pelaamaan kausi tekojääradalla, mutta mm. Helsingissä pelattiin edelleen luonnonjäällä eivätkä säät suosineet. Tapparan matkapelejä B-lohkon helsinkiläisiä HJK:ta ja Karhu-Kissoja vastaan siirrettiin kumpaakin. Karhu-Kissoilla meni todella hankalaksi, kun myös heidän pelinsä jo paikan päälle ehtinyttä TPS:ää vastaan peruutettiin kelvottoman jään takia, ja kun K-Kissat ei suostunut hakeutumaan toiseen kaukaloon pelaamaan, se tuomittiin lopulta hävinneeksi luovutuksella. Vain muutama päivä tuon luovutustuomion jälkeen Tappara tuli Helsinkiin pelaamaan kertaalleen jo siirrettyä peliä, eikä Kissojen kotikentällä Hesperiassa voitu tälläkään kertaa pelata. Nyt joukkueet ja yleisö kärrättiin busseilla Kallioon, jossa peli saatiin pelattua. Tappara voitti ja samalla Karhu-Kissojen putoaminen SM-sarjasta varmistui.

Vilskettä vaihtoaistiossa.

Teuvo Takala tekee maalin Cup-finaalissa TP-V:tä vastaan

Tapparan oli siis tyytyminen pronssipeleihin toisen lohkon kakkoseksi sijoittunutta Hämeenlinnan Tarmoa vastaan. Pronssipelejä pelattaisiin kaksi ja niiden yhteismaalit ratkaisisivat. Ensimmäisen pelin Tappara voitti Hämeenlinnassa 6-1, joten toiseen osaotteluun oli helppo lähteä. Tarmo vei sen 3-1, mutta pronssimitalit jäivät silti Tapparalle.

Mestaruuden voitti Ilves, joka ei hävinnyt kaudella peliäkään. Hopeaa sai Tapparan uusinnassa pudottanut TPS.

Kirvesrintojen paras maalintekijä ja pistemies oli Aulis Hirvonen, joka teki 15 pistettä, joista kahdeksan oli maaleja. Koko sarjan parhaat maalintekijät Ilveksen Jorma Salmi ja Jymyn Eino Pollari osuivat 15 kertaa.

Matti Haapaniemi tuli tällä kaudella mukaan Tapparan ryhmään. Kauden jälkeen vakuutusepäselvyyksistä kärsinyt puolustaja Matti Lampainen loikkasi paikallisvastustaja Ilveksen riveihin ja teki samalla tilaa nuorelle Kallu Nummiselle.

Suomen mestaruus karkasi, mutta piirinmestariksi ja Suomen Cup-mestariksi Tappara kirjattiin. Piirinmestaruuden lopullisesti ratkaiseessa ottelussa TK-V kaatui peräti 11-0. Cupissa Tappara raivasi tiensä finaaliin kaatamalla mm. Jyväskylän Pallon 15-1, tamperelaisen Ilves-Kissat 12-0 ja tiukemmassa matsissa TK-V:n 4-3. Tuo viimeisin peli olikin hankala, sillä kirvesrintojen maajoukkuetähdet Esko Niemi, Erkki Hytönen, Yrjö Hakala, Matti Lampainen ja Esko Luostarinen olivat samaan aikaan pelaamassa MM-kisoissa! Finaalissa Tappara sai vastaansa maakuntasarjan mestarin TP-V:n, kaksi sarjaporrasta alempana pelanneen tamperelaisjoukkueen. Finaalipeli oli vähän läpihuutojuttu, kun Teuvo Takala, Erkki Hytönen ja Seppo Liitsola kukin kahdella maalillaan tahdittivat Tapparan 8-0 -voittoon.

Ilves oli Suomen mestari, Tappara Cupin ja piirin mestari, mutta kevätauringon pehmittäessä jo uutta tekojäätäkin oikein kunnolla pelattiin näiden kahden kilpailijan kesken vielä epävirallisesta Tampereen mestaruudesta. Tappara vei senkin tittelin voittamalla 4-2. Joukkueet kohtasivat toisensa neljästi kauden aikana ja kirvesrinnat voittivat ne kaikki. SM-sarjassa voimia ei päästy mittelemään.


SM-sarja 1956-57
LOHKO A OT VO TA TM-PM PI
1. Ilves 8 8 0 0 53-19 16
2.  Tarmo 8 4 0 4 34-31 8
3.  Jymy 8 3 1 4 45-33 7
4.  Vesa 8 3 0 5 29-61 6

5.  TK-V 8 1 1 6 22-39 3


LOHKO B OT VO TA TM-PM PI
1.  TPS 8 6 0 2 40-22 12
2.  Tappara 8 6 0 2 33-19 12
3.  HPK 8 5 1 2 29-26 11
4.  HJK 8 1 1 6 21-34 3

5.  Karhu-Kissat 8 1 0 7 10-32 2
Ottelut SM-sarjassa
1. Tappara-TPS 2-4
2. HJK-Tappara 2-3
3. HPK-Tappara 1-6
4. Tappara-K-Kissat 6-1
5. Tappara-HPK 0-3
6. K-Kissat-Tappara 2-3
7. Tappara-HJK 5-4
8. TPS-Tappara 2-8
Uusintaottelu
TPS-Tappara 8-1
Pronssiottelut 1957
Tarmo-Tappara 1-6
Tappara-Tarmo 1-3

Pelaajat alkusarja + pronssiottelut
Aulis Hirvonen 10 8+7=15 4
Erkki Hytönen 10 7+2=  9 8
Esko Luostarinen 10 6+2=  8 2
Teuvo Takala 10 5+3=  8 4
Matti Lampainen 10 4+4=  8 0
Seppo Liitsola 10 4+2=  6 8
Yrjö Hakala 9 4+0=  4 4
Matti Rintakoski 10 1+3=  4 18
Rauno Malm 10 1+0=  1 0
Simo Liimatainen 10 0+1=  1 2
Hannu Avola 1 0+0=  0 0
Arimo Mäkinen 1 0+0=  0 0
Pekka Lahti 5 0+0=  0 0
Esko Niemi 7 0+0=  0 0
Markku Pussinen 8 0+0=  0 0
Matti Haapaniemi 10 0+0=  0 0
Esko Niemi 7 2,29
Markku Pussinen 3 2,67


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su