Kausikertomus 1957-58

Tappara voitti oman lohkonsa mestaruussarjassa viiden pisteen erolla seuraavaan. Kahdeksan ottelua sisältäneessä perussarjassa finaalipaikka varmistui neljän voiton jälkeen käytännössä jo viidennessä ottelussa tasapelillä HPK:ta vastaan. Sen jälkeen kolmesta pelistä tarvittiin enää yksi piste varmistamaan lohkovoitto ihan matemaattisestikin. Niistä peleist Tappara voitti kaksi, mutta kärsi myös yllätyksenä tappion lohkon viimeiseksi jääneelle Kokkolan Jymy-Kiekolle.

Mestaruuteen tarvittiin kaksi voittoa toisen lohkon voittajasta, joka oli ei-niin-yllättävästi Ilves. Tampere sai siis ensimmäistä kertaa nähtäväkseen paikallisfinaalit. Tappara vei ensimmäisen finaalipelin maalein 6-4, mutta sitten Ilves-maalivahti Juhani Lahtinen pisti luukut kiinni eikä päästänyt kuin yhden maalin kummassakin kahdessa seuraavassa ottelussa. Tappara hävisi toisen ottelun peräti 1-7, ja voittojen ollessa tasan tarvittiin kolmas ottelu. Kaikki kolme finaalipeliä pelattiin peräkkäisinä päivinä. Kolmannessa pelissä mentiin tarkemmin ja vähämaalisemmin kuin aiemmissa, joko väsymyksen tai sitten vain kovan panoksen vuoksi. Ilves teki maalin sekä ensimmäisessä että toisessa erässä ennen kuin Esko Luostarinen onnistui kaventamaan kolmannessa erässä. Pian sen jälkeen Ilves onnistui kuitenkin maalaamaan vielä kerran. Tappara jäi hopealle. Koulukadulla oli ensimmäisessä pelissä reilut 3500 katsojaa, kahdessa viimeisessä reilut 3800.

Finaalijoukkueiden takana pronssin nappasi Tarmo, joka tasasi ensimmäisen pelin TPS:n kanssa kotonaan, mutta voitti vierasottelun.

Tappara osallistui kauden aikana taas myös vähäpätöisempiin sarjoihin. Suomen Cupissa se hyppäsi mukaan alkukierrosten jälkeen ja kävi Porissa voittamassa alasarjalaisen PPT:n peluuttamalla mm. maajoukkuemaalivahtiaan Esko Niemeä hyökkääjänä (teki pelissä kaksi maalia), mutta kun seuraavalle kierrokselle arpa heitti vastaan Kärpät Oulussa, niin Tappara antoi luovutusvoiton eikä lähtenyt matkaan ollenkaan. Viralliseksi syyksi ilmoitettiin “mm. pelaajien työesteet”. Oulussa asiaa kommentoitiin toteamalla, että jälleen kerran matka etelästä pohjoiseen osoittautui pidemmäksi kuin toisinpäin.

Hämeen piirin sarjastakin Tappara ehti jo alkukaudesta luopua, kun sarjassa olisi pelattu peräti seitsemän ottelua eli se olisi lähes tuplannut kauden pelimäärän. Parin muunkin joukkueen uhattua luopumisella piirin sarjat pistettiin uusiksi ja ykkösluokkaan jäi vain neljä joukkuetta ja kolme ottelua. Tappara voitti siinä Ilveksen ennen SM-sarjan alkua ja sen loputtua vielä hämeenlinnalaiset Tarmon ja HPK:n ja vei piirin mestaruuden.

Vaikka SM-sarjan perusosassa otteluita tosiaan tuli vain kahdeksan, niin finaalipelit, muut sarjat ja harjoitusottelut mukaan lukien Tappara pelasi jopa 30 ottelua talven aikana. Koulukadun tekojääradan valmistuminen oli mahdollistanut kauden pitenemisen molemmista päistä.

Peräti 15 SM-mitalia, joista 8 Tapparan paidassa, uransa aikana kerännyt Yrjö “Yte” Hakala oli Tapparan paras pistemies tehtyään kahdeksan ottelun alkusarjassa ja kolmessa loppuottelussa tehot 12+11. Jouni Seistamo pelasi ensimmäisen kautensa miesten joukkueessa ja teki heti eniten maaleja: 14. Myös Teuvo Takala iski yli maalin per peli, 12.

Teuvo Takala ripusti hokkarit naulaan kauden jälkeen, mutta Seistamon lisäksikin kaukaloon nousi uutta mestariainesta, kun Kalevi Numminen ja Matti Kaski vetivät ensimmäiset luistimenpiirtonsa Koulukadun jäälle miesten SM-sarjassa