Kausikertomus 1968-69



KALLU NUMMISEN VIIMEINEN KAUSI PELAAJANA

Kalevi Numminen päätti pitkän pelaajauransa Tapparassa ja vaihtoi valmennuspuolelle tämän kauden jälkeen, joka Tapparan osalta päättyi vain kahdeksanteen sijaan. Tosin erittäin tasaisessa sarjassa neljäskin sija oli vain kolmen pisteen päässä, mutta se oli laiha lohtu. Sarja pelattiin 12 joukkueen kaksinkertaisena sarjana. Mestariksi itsensä pelasi ensimmäistä kertaa HIFK, jota veti NHL-konkari Carl Brewer.

Paikallispelejä tällä kaudella riitti, sillä sarjassa nähtiin vanhojen tuttujen Ilves- ja KooVee-paikallispelien lisäksi myös sellainen erikoisuus kuin Vehmaisten Urheilijat, jolle sarjataso tuntui tosin turhan kovalta. Helpolla ei päässyt Tapparakaan niissä tärkeimmissä paikallispeleissä, sillä verivihollinen Ilves vei kirvesrintoja kahdessa keskinäisissä otteluissa peräti yhteismaalein 20-1!

Pekka Marjamäki kieputtaa IFK:ta.

Kaikki haluavat Ässien maalille. Peli kuitenkin päättyi vain 1-1.

Pertti Ansakorpi teki 10 maalia ja yhteensä 17 tehopistettä ja oli Tapparan sisäisen pistepörssin ykkösmies ennen Seppo Mäkistä ja Lauri Salomaata. Pelaajapuolella nähtiin myös kanadalainen kovanaama Leigh Bannister, joka pelasi 12 ottelua, teki 4 maalia ja keräsi peräti 56 jäähyminuuttia, keskimäärin 4,67 minuuttia per peli – eikä siihen aikaan tunnettu mitään 5+20 minuutin jäähyjä.

Jäähyosastolla tehtiin myös Suomen ennätys, kun Tappara ja SaPKo mätkivät toisiaan peräti 291 minuutin edestä Savonlinnassa. Tappara hävisi jäähyminuutit 143-148 ja ottelun 3-8. Ottelun yhteisjäähymäärä ja SaPKon joukkueena keräämä jäähymäärä ovat edelleen ennätyksiä Suomen pääsarjatasolla. Pääosin rangaistukset kasautuivat yhdestä isommasta mylläkästä, jossa vaihtoaitiot tyhjentyivät jäälle, ja ottelun erotuomarit mätkäisivät kaikille kentälle tulleille 10 minuutin rangaistuksen.

Suomen Cupissa Tappara voitti ensimmäisellä kierroksella kaksi sarjatasoa alempana olleen Porin Palloseuran 7-4 alettuaan pienen jarruttelun puolivälin 7-0 -johdon jälkeen. Toiselle kierrokselle vastaan osui nousua mestaruussarjaan tekemässä ollut Jokerit, mutta syystä tai toisesta Tappara ei matkustanut Helsinkiin vaan antoi luovutusvoiton.

Maalivahti Antti Leppänen riitautui seurajohdon kanssa kesken kauden ja jätti joukkueen. “Leppä” oli jopa aikeissa siirtyä Ilvekseen ja sarjatauon aikana oli lähellä pelata naapurin riveissä harjoituspelin, mutta se jäi tekemättä. Reilun vuoden tauon jälkeen välit Tapparaankin onneksi taas korjaantuivat.

Kallu Nummisen pelaajaura päättyi. Paljon lyhyempi oli Leigh Bannisterin aika Tappara-paidassa.

SaPKon kanssa Tappara rähisi ennätyksellisesti Savonlinnassa.


SM-sarja 1968-69
OT VO TA TM-PM PI
1.  HIFK 22 18 2 2 106-45 38
2.  Ilves 22 14 4 4 129-63 32
3.  Lukko 22 13 2 7 80-62 28

4.  Ässät 22 9 6 7 82-73 24
5.  Upon Pallo 22 10 3 9 89-69 23
6.  TuTo 22 10 3 9 70-70 23
7.  Reipas 22 10 2 10 64-74 22
8.  Tappara 22 10 1 11 73-85 21
9.  KooVee 22 9 2 11 73-85 21
10.  SaPKo 22 7 1 14 75-94 15
11.  SaiPa 22 5 4 13 59-90 14

12.  VehU 22 2 0 20 47-146 4

Ottelut SM-sarjassa
1. Upo-Tappara 0-2
2. Tappara-KooVee 4-2
3. Tappara-HIFK 2-4
4. Lukko-Tappara 5-4
5. Tappara-VehU 7-2
6. TuTo-Tappara 1-3
7. Tappara-Reipas 4-1
8. Ilves-Tappara 8-0
9. Tappara-SaiPa 7-2
10. Tappara-Ässät 1-1
11. SaPKo-Tappara 8-3
-
11. Tappara-Upo 3-2
13. KooVee-Tappara 3-2
14. Tappara-Lukko 3-5
15. HIFK-Tappara 7-2
16. Tappara-TuTo 5-2
17. VehU-Tappara 1-4
18. Reipas-Tappara 2-1
19. Tappara-Ilves 1-12
20. SaiPa-Tappara 2-5
21. Tappara-SaPKo 5-8
22. Ässät-Tappara 7-5

Pelaajat SM-sarjassa
Pertti Ansakorpi 22 10+7=17 29
Seppo I. Mäkinen 22 8+9=17 38
Lauri Salomaa 22 9+3=12 6
Pekka Marjamäki 22 4+7=11 30
Jorma Siitarinen 20 3+6=  9 0
Teemu Sistonen 21 6+2=  8 2
Jorma Oksala 18 6+2=  8 12
Ilpo Kuisma 17 4+4=  8 10
Vesa Lehtoranta 22 4+3=  7 20
Keijo Männistö 19 4+3=  7 22
Esko Kaonpää 21 3+4=  7 19
Kari Mäkinen 22 4+2=  6 30
Leigh Bannister 12 4+1=  5 56
Kalevi Numminen 22 2+3=  5 30
Risto Seesvuori 21 1+2=  3 10
Juhani Saarelainen 4 1+0=  1 0
Pertti Koivulahti 1 0+0=  0 0
Vesa Lehtonen 1 0+0=  0 0
Raine Tamminen 3 0+0=  0 0
Antti Leppänen 6 0+0=  0 0
Tuomo Rautiainen 17 0+0=  0 10
Harri Lappalainen 19 0+0=  0 10
Jarmo Grönlund 21 0+0=  0 10
Jarmo Grönlund 15 3,94 88,25 %
Antti Leppänen 6 2,33 91,72 %
Tuomo Rautiainen 3 9,13 77,78 %


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su