Liigaa pelattiin edelleen 10 joukkueen nelinkertaisena sarjana, josta 36 ottelukierroksen jälkeen kuusi parasta pääsi playoffeihin ja kaksi viimeistä joutui karsintoihin.
Runkosarja oli kolmen joukkueen kauppa TPS:n, HIFK:n ja Tapparan kisatessa voitosta. Lopulta Tapparan oli tyytyminen kolmanteen sijaan, ja sen myötä Rauno Korpi johdatti joukkonsa puolivälieriin suoran välieriin pääsyn sijaan. Runkosarjan viimeisessä ottelussa Tappara iski liigahistoriansa suurimman voiton, kun luovuttanut Lukko kaatui peräti maalein 18-2.
Runkosarjan paras maalintekijä ja pistemies oli Jorma Sevón.
Juha Nurmi laukoi playoffien 11 pelissä 10 maalia.
Puolivälierissä vastassa oli yllätysjoukkueeksi laskettava Kiekkoreipas, jonka Tappara voitti suoraan kahdessa ottelussa, jälkimmäisen tosin vasta Juha Nurmen jatkoaikamaalin jälkeen.
Välierissä HIFK voitti Tapparan ensin niukasti 4-3 Helsingissä ja sitten murskaavasti 9-2 Tampereella ja useimmat uskoivat Tapparan tien katkeavan siihen. Tapparassa siihen ei kuitenkaan uskottu, vaan huikealla taistelulla kirvesrinnat käänsivät kolme seuraavaa ottelua kaikki maalin erolla itselleen ja etenivät taas finaaleihin saaden nyt vastaansa TPS:n.
Ensimmäisen ottelun Turussa voitti Tappara maalein 4-2. Seuraavassa ottelussa nähtiinkin sitten erikoinen tapaus suomalaisessa kiekkohistoriassa, kun Hakametsän halli tyhjennettiin niin yleisöstä kuin pelaajistakin pommiuhan takia. Pommia ei löytynyt ja ottelu päästiin pelaamaan. Tappara nollasi sekä mahdollisen vaaratilanteen että TPS:n ja otti selvän 4-0 -voiton.
Välillä odotettiin pommiuhkan takia pelin alkua kakkoshallissa. Korpi, Jutila, Litma, Nurmi ja Koivulahti vakavina.
Timo Susi on tykittänyt finaalien ratkaisumaalin Hakametsässä. Etualalla riemuitsee Jari Lindgren.
Turkulaiset eivät kuitenkaan antautuneet ilman taistelua, vaan voittivat kolmannen ottelun ja siirsivät ratkaisun Tampereelle. Koko pudotuspelien ajan loistavasti pelannut ketju Timo Susi – Juha Nurmi – Jari Lindgren nousi taas ratkaisijaksi. Timo Suden kauden ensimmäiset playoff-maalit eivät olisi voineet tulla parempaan paikkaan, sillä tilanteessa 2-2 Timi pamautti illan toisen maalinsa vain minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua. Se jäi ottelun voittomaaliksi ja mestaruusjuhlat pääsivät taas kerran alkamaan Tampereella.
Nurmen 10 playoff-maalin saldo sivusi pudotuspelien aikaisempaa maaliennätystä. Runkosarjassa joukkueen paras pistemies ja maalintekijä oli Jorma Sevón 44 pisteellä ja 28 maalilla. Mestaruuden takuumiehiin kuului ilman muuta myös 1980-luvun alun paras maalivahti Hannu Kamppuri. Jari Lindgren siirtyi kauden jälkeen Jokereihin ja palasi kierrokseltaan kirvesrintoihin vasta kahdeksan vuotta myöhemmin.