Lauantai 25.9. 17:00 VS.

Kausikertomus 2009-10



JORI LEHTERÄ LOISTI, JANNE OJANEN LOPETTI KAIKKIEN AIKOJEN YKKÖSENÄ

SM-liiga pelattiin edelleen 14 joukkueen voimin 58 ottelun runkosarjalla. Edelliskaudella epäonnistuneiksi osoittautuneet ja yleisön totaalisesti hylkäämät ns. playoutit oli nyt jätetty pois ja runkosarjan viimeiseksi sijoittunut joutui suoraan karsimaan Mestiksen voittajan kanssa. Playoffit pelattiin edelleen samalla systeemillä kymmenellä joukkueella ns. Villi kortti -kierroksella aloittaen.

Tapparan suurimpia hankintoja uuteen kauteen olivat megasopimuksilla joukkueeseen liittyneet omat kasvattipakit Tuukka Mäntylä (10 vuoden sopimus) ja Pekka Saravo (6 vuoden sopimus). Valmennusvastuussa jatkoi syöpähoidoista toipunut Mikko Saarinen.

Normaalipelien lisäksi Tapparan kauteen mahtui pari erikoisen suurta tapahtumaa. Syksyllä Hakametsässä nähtiin aito NHL-joukkue, ja vähän myöhemmin Janne Ojanen teki suomalaista jääkiekkohistoriaa, joka kestää ainakin kauan, jos ei jopa ikuisesti.

SM-liigan mestariksi iski yllätysjoukkue TPS, joka kapusi titteliin runkosarjan kuudennelta sijalta rikkoen Tapparan aiemman ennätyksen. TPS piti runkosarjassa tuon kuudennen sijan niukasti ennen Tapparaa, joka jäi seitsemänneksi ja joutui aloittamaan pudotuspelit Villi kortti -kierroksesta.

Tappara kaatoi syksyllä NHL-joukkue Florida Panthersin.

Tappara kaatoi syksyllä NHL-joukkue Florida Panthersin.

Tuukka Mäntylä oli syksyn kohupelaaja.

Tuukka Mäntylä oli syksyn kohupelaaja.

KALPA KÄÄNSI PUOLIVÄLIERÄT KOLMELLA JATKOAIKAVOITOLLA

Jälkikäteen jossitellen Tapparalla oli lukuisia mahdollisuuksia nousta runkosarjassa kuuden joukkoon ja suoraan puolivälieriin, mutta siinä ei nyt onnistuttu. Akilleen kantapääksi muodostui helmikuu, joka meni joukkueelta täysin penkin alle. Joulu-tammikuussa Tappara oli ollut liigan kuumin joukkue voittaen välillä mm. 10 ottelua 13 pelin jaksossa, mutta helmikuussa se syöksyi yhtäkkiä yhdeksän ottelun tappioputkeen. Runkosarjan lopussa voittoja tuli taas seitsemän yhdeksästä ottelusta, mutta se ei riittänyt nostamaan joukkuetta kuuden sakkiin.

Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Tappara sai vastaansa suurimpana ennakkosuosikkina kauteen lähteneen Jokerit. Runkosarjassa kirvesrinnat olivat kaataneet narripaidat jokaisessa kohtaamisessa, ja vaikka Jokerit nyt yhden kotivoiton ottikin, niin Tappara meni omilla kotivoitoillaan jatkoon voitoin 2-1.

Puolivälierissä vastaan tuli runkosarjan kakkonen KalPa. Sille Tappara oli hävinnyt runkosarjassa neljä kertaa viidessä ottelussa. Tappara pisti kuopiolaiset kuitenkin erittäin koville, vaikka otteluvoittolukemat KalPalle olivat 4-2. Ensimmäisessä ottelussa Kuopiossa Tappara oli alakynnessä ja hävisi 1-4. Tampereella tilanne tasottui Tapparan voittaessa 4-2 Jonas Enlundin osuttua kahdesti. Kolmannessa ottelussa Tappara oli lähellä yllätystä, mutta KalPa voitti jatkoajalla. Kotivoittojen sarja jatkui Tampereella ja viidenteen otteluun Kuopioon lähdettiin tasavoitoin 2-2. Voittomaalista Tampereella vastasi taas Enlund.

Viidennessä pelissä Tappara haki jälleen vierasyllätystä ja aloittikin hyvin, mutta KalPa-kapteeni Sami Kapanen tasoitti ottelun pari minuuttia ennen loppua ja teki vielä jatkoajalla voittomaalinkin. Hakametsässä pelatussa kuudennessa ottelussa mentiin jo kolmannen kerran sarjassa jatkoajalle, ja kuopiolaiset onnistuivat voittamaan senkin. Kirvesrintojen kausi päättyi puolivälierien kuudennessa matsissa aikaan 71:01, kun KalPa-pakki Jussi Timonen teki jatkoaikaratkaisun.

Jori Lehterä oli liigan ylivoimainen pistepörssikuningas.

Jori Lehterä oli liigan ylivoimainen pistepörssikuningas.

Jonas Enlund jakoi liigan maalikuninkuuden.

Jonas Enlund jakoi liigan maalikuninkuuden.

JORI LEHTERÄN PISTEMÄÄRÄ TAPPARA-HISTORIAN KAIKKIEN AIKOJEN TOISEKSI KORKEIN

Kauden ykköspelaajaksi niin Tapparassa kuin koko SM-liigassa nousi keskushyökkääjä Jori Lehterä. Hän paukutti runkosarjassa peräti 69 tehopistettä (19+50) ja voitti liigan pistepörssin peräti 15 pisteen erolla ennen kakkosta. Lehterän pistemäärä oli Tapparan seurahistorian toiseksi korkein neljä pistettä Martti Jarkon kaudella 1976-77 nakuttelemaa ennätystä jäljessä. Lehterä keräsi kauden päätteeksi SM-liigalta valtavan tukun palkintoja. Hänet äänestettiin muun muassa kauden parhaaksi pelaajaksi muiden liigapelaajien äänestyksessä.

Lehterän rinnalla kukoistivat myös Jonas Enlund ja Niclas Lucenius. Kolmikossa oli kaksi 22-vuotiasta ja yksi 20-vuotias pelaaja, mutta niin vain se oli liigan tehokkain ketju. Enlund laukoi 28 maalia ja jakoi sillä koko liigan maalikuninkuuden. Lucenius puolestaan suorastaan räjähti kiekkokansan tietouteen tekemällä kaudella peräti 17+29=46 pistettä. Koko kolmikko mahtui liigan pistepörssin 11 parhaan joukkoon. Nuoret eivät jäätyneet myöskään playoffeissa: Lehterä (1+9), Lucenius (4+4) ja Enlund (4+3).

Niclas Lucenius teki vahvan läpimurron.

Niclas Lucenius teki vahvan läpimurron.

Tulokaspelaajat Joonas Koskinen ja Tomi Pekkala onnistuivat.

Tulokaspelaajat Joonas Koskinen ja Tomi Pekkala onnistuivat.

Puolustajista kauden tehokkain oli todellinen jokerikortti: 26-vuotias Juha Leimu nostettiin marraskuun lopussa ensimmäistä kertaa pelaamaan SM-liigaan Mestiksen LeKistä. Hän nappasi pari syöttöpistettä heti ensimmäisessä pelissään ja saatuaan loppukauden sopimuksen nousi kirvesrintojen pakkien pisteykköseksi lukemilla 7+17=24. Leimu teki pudotuspeleissäkin vielä viisi pistettä (3+2), mutta Harri Ilvonen oli niissä peleissä joukkueen pakkiykkönen kahdeksalla tehopisteellään (3+5).

Maalin suulla 20-vuotias Harri Säteri otti selkeän ykkösvahdin paikoin osin Mika Lehdon siviilipuolen henkilökohtaisten ongelmien takia. Säteri pelasi runkosarjassa 49 ottelua 58 mahdollisesta ja kaikki yhdeksän playoff-ottelua. Hän nousi keväällä jopa A-maajoukkuevahdiksi ja teki toukokuussa San Jose Sharksin kanssa kolmen vuoden NHL-sopimuksen.

Ulkomaalaispelaajien puolella Tappara käytti kauden aikana neljää pohjoisamerikkalaista hyökkääjää, joiden ottelumäärä yhteensäkään ei tosin yltänyt täyden kauden mittaiseksi. Syksyllä joukkueessa oli ns. artistipelaajana Lee Goren, joka teki 11 pinnaa 12 ottelussa ja kohotutti jälkikäteen kulmakarvoja protestoidessaan Tapparan juoksutreenejä. Nuori John Hughes haki pelipaikkaa kuuden ottelun ajan kauden alussa, mutta ei saanut jatkoa. Marraskuussa joukkueeseen liittyi sentteri Steve Guolla, joka onnistui erinomaisesti ennen kuin loukkaantui. Vielä tammikuun siirtorajan umpeutumisen kynnyksellä Scott Matzka kävi kokeilemassa kahdessa ottelussa, teki maalinkin, mutta ei saanut pysyvää paikkaa.

Juha Leimu oli todellinen sensaatiopakki.

Juha Leimu oli todellinen sensaatiopakki.

Steve Guolla oli hyvä lisä miehistöön.

Steve Guolla oli hyvä lisä miehistöön.

JANNE OJANEN NOUSI SM-LIIGAN HISTORIAN YKKÖSPISTEMIEHEKSI

Kauden jälkeen Janne Ojanen antoi vaatimattomaan tapaansa ilman suuria julistuksia ymmärtää peliuransa päättyvän. Häntä ehdittiin juhlia marraskuun 28. päivänä, kun hän Lukkoa vastaan syötti Kim Strömbergin maalintekoon ja nousi SM-liigan kaikkien aikojen pistepörssin ykköseksi ohi Arto Javanaisen. Edellistalven loukkaantumisen jälkeen Ojanen pääsi kaukaloon vasta marraskuun puolivälissä, ehti tehdä yhteensä seitsemän tehopistettä ennen kuin loukkaantui uudelleen. Hän palasi vielä playoffeissa päättämään uransa kunnialla kaukalon puolella.

Ojasen kärkipaikan juhlimisen lisäksi toinen irrallinen kohokohta kaudessa oli NHL-joukkue Florida Panthersin kohtaaminen Hakametsän jäähallissa syyskuun 28. päivänä. 15 vuotta aiemmin edellinen NHL-joukkueen kohtaaminen oli päättynyt murskatappioon, mutta nyt Tappara yllätti lähes kaikki ja kaatoi Panthersin voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 3-2. Varsinaisella peliajalla kirvesrinnoista onnistuivat Tomi Peltonen ja Jyri Junnila, ja voittomaalikisan ainoan osuman laukoi Ville Nieminen.

Miksikään kohokohdaksi asiaa ei voi juuri kutsua, mutta syksyllä hirvittävän paljon huomiota osakseen sai myös Tappara-pakki Tuukka Mäntylä. Mäntylän kovat ja välillä liiankin rajut taklaukset toivat hänelle syyskaudella peräti kolme eri pelikieltoa, yhteensä kuuden ottelun ajan. Marraskuun loppupuolella HIFK laittoi Aamulehteen paljon kohua herättäneen mainoksen toivottaen Tuukan tervetulleeksi Stadiin. Itse ottelussa Mäntylä joutui heti alussa IFK:n nyrkkisankarin päällekarkauksen kohteeksi, mikä aiheutti SM-liigaan lisää kohua. Kaikesta kuitenkin päästiin yli ja alkuvaikeuksiensa jälkeen Mäntylä nousi liigan kärkipakiksi.

Kauden jälkeen Tappara menetti tukun avainpelaajia: Lehterä, Enlund, Nieminen ja Ojanen jättivät ison loven joukkueen hyökkääjistöön, ja lisäksi vuoden 2003 mestarimaalivahti Lehto lopetti. Myös valmennus koki myllerryksen, kun päävalmentaja Mikko Saarinen jätti terveyssyistä tehtävänsä kesken sopimuskauden ja hänen valmennusryhmäänsä kuuluneet Aleksander Barkov ja Jussi Parkkila siirtyivät Venäjälle.

Janne Ojanen nousi kaikkien aikojen pörssiykköseksi.

Janne Ojanen nousi kaikkien aikojen pörssiykköseksi.

Tappara kohtasi ennen kautta NHL-joukkue Florida Panthersin.

Janne Ojasen ennätyspiste ja sitä seuranneet juhlallisuudet.


SM-liiga 2009-10
OT VO TA JA TM-PM PI
1. JYP 58 31 12 15 6 173-132 111
2.  KalPa 58 31 11 16 5 164-135 109
3.  Lukko 58 30 12 16 5 178-136 107
4.  HIFK 58 30 8 20 6 185-152 104
5.  HPK 58 26 10 22 3 153-154 91
6.  TPS 58 25 8 25 6 169-169 89

7.  Tappara 58 24 10 24 4 181-181 86
8.  Blues 58 19 16 23 9 145-155 82
9.  Kärpät 58 21 11 26 7 150-163 81
10.  Jokerit 58 22 8 28 4 144-157 78

11.  SaiPa 58 20 11 27 6 154-176 77
12.  Pelicans 58 18 13 27 6 166-197 73
13.  Ässät 58 18 11 29 7 151-170 72

14.  Ilves 58 17 7 34 0 155-191 58
Pudotuspelit 2010
Villi kortti:
Tappara-Jokerit 2-1
Blues-Kärpät 1-2

Puolivälierät: JYP-Kärpät 4-3
KalPa-Tappara 4-2
Lukko-TPS 0-4
HIFK-HPK 2-4

Välierät: JYP-TPS 2-4
KalPa-HPK 2-4

Pronssiottelu: JYP-KalPa 1-0

Finaalit: HPK-TPS 1-4

Ottelut runkosarjassa
1. Tappara-Ilves 2-5
2. KalPa-Tappara 4-2
3. Tappara-Pelicans 3-1
4. HPK-Tappara 6-1
5. Ässät-Tappara 1-4
6. Tappara-Jokerit 5-1
7. SaiPa-Tappara 2-4
8. Tappara-JYP 2-3 vl
9. Lukko-Tappara 3-4 vl
10. Tappara-Kärpät 3-6
11. Ilves-Tappara 0-2
12. Tappara-KalPa 0-3
13. Blues-Tappara 4-2
14. Tappara-HIFK 6-4
15. TPS-Tappara 3-2 ja
16. Tappara-HPK 1-5
17. JYP-Tappara 3-2
18. Tappara-Ässät 5-2
19. Pelicans-Tappara 4-1
20. Tappara-Ilves 2-5
21. Kärpät-Tappara 3-2
22. Tappara-Blues 3-0
23. HIFK-Tappara 3-2
24. Tappara-Lukko 4-2
25. KalPa-Tappara 5-2
26. Tappara-TPS 6-3
27. HPK-Tappara 3-2 ja
28. Tappara-SaiPa 6-1
29. Jokerit-Tappara 2-4
-
30. Ilves-Tappara 5-2
31. Tappara-Pelicans 5-3
32. Tappara-JYP 2-5
33. HIFK-Tappara 4-6
34. Blues-Tappara 1-4
35. Tappara-Kärpät 4-1
36. Tappara-Ässät 4-3
37. SaiPa-Tappara 1-3
38. Tappara-Jokerit 2-1 ja
39. TPS-Tappara 4-3 vl
40. Tappara-Lukko 5-3
41. HPK-Tappara 5-4
42. Tappara-Blues 2-3 vl
43. Pelicans-Tappara 5-4
44. Tappara-SaiPa 2-3 ja
45. JYP-Tappara 6-3
46. Tappara-KalPa 3-4
47. Tappara-HIFK 1-5
48. Kärpät-Tappara 4-2
49. Tappara-HPK 3-4
50. Ässät-Tappara 1-4
51. Jokerit-Tappara 3-4
52. Tappara-TPS 2-3
53. SaiPa-Tappara 1-2
54. Tappara-Pelicans 3-5
55. Lukko-Tappara 2-6
56. Tappara-Ilves 4-3 ja
57. KalPa-Tappara 3-4
58. Tappara-JYP 4-3 ja
Ottelut pudotuspeleissä
Villi kortti:
Tappara-Jokerit 5-3
Jokerit-Tappara 5-4
Tappara-Jokerit 4-2
Puolivälierät:
KalPa-Tappara 4-1
Tappara-KalPa 4-2
KalPa-Tappara 3-2 ja
Tappara-KalPa 3-2
KalPa-Tappara 4-3 ja
Tappara-KalPa 1-2 ja

Pelaajat runkosarjassa
Jori Lehterä 57 19+50=69 58 +5
Jonas Enlund 58 28+21=49 28 +5
Niclas Lucenius 56 17+29=46 50 +8
Timo Koskela 55 10+22=32 34 +4
Ville Nieminen 50 15+14=29 142 +7
Juha Leimu 36 7+17=24 16 +11
Tuukka Mäntylä 48 5+19=24 145 +4
Steve Guolla 27 8+15=23 24 +12
Jyri Junnila 58 9+10=19 14 -2
Jussi Halme 56 7+12=19 30 +2
Pekka Saravo 52 7+12=19 46 +1
Harri Ilvonen 54 6+13=19 50 -6
Joonas Koskinen 55 10+  7=17 22 +1
Tomi Pekkala 19 8+  4=12 12 -1
Lee Goren 12 3+  8=11 42 -1
Kim Strömberg 39 4+  6=10 20 -1
Nestori Lähde 33 6+  2=  8 33 -7
Jukka Peltola 49 4+  4=  8 12 -6
Janne Ojanen 18 1+  6=  7 24 -1
Lasse Korhonen 23 1+  6=  7 8 -6
Atte Pentikäinen 56 0+  7=  7 131 +5
Jarkko Pyymäki 49 3+  3=  6 47 -13
Tomi Peltonen 31 0+  4=  4 12 -6
Antti Kangasniemi 9 1+  2=  3 2 +1
Jesse Turkulainen 24 0+  3=  3 24 +4
Sami Ryhänen 6 2+  2=  2 2 -2
Scott Matzka 2 1+  0=  1 0 0
John Hughes 6 0+  1=  1 2 -1
Miko Malkamäki 6 0+  0=  0 2 +2
Veli-H. Mäenalanen 1 0+  0=  0 0 -
Teemu Seppänen 3 0+  0=  0 0 -
Mikael Edelmann 5 0+  0=  0 0 -
Mika Lehto 49 0+  0=  0 0 -
Harri Säteri 58 0+  0=  0 0 -
Harri Säteri 49 2,73 91,52 %
Mika Lehto 12 3,56 88,76 %
Pelaajat pudotuspeleissä
Jori Lehterä 9 1+9=10 8 0
Niclas Lucenius 9 4+4=  8 2 +3
Harri Ilvonen 9 3+5=  8 4 +4
Jonas Enlund 9 4+3=  7 8 +1
Ville Nieminen 9 3+3=  6 16 +2
Juha Leimu 7 3+2=  5 2 -1
Kim Strömberg 7 3+0=  3 4 -2
Jyri Junnila 9 1+2=  3 0 +2
Jarkko Pyymäki 9 1+1=  2 4 -1
Jesse Turkulainen 8 1+1=  2 6 -2
Tomi Pekkala 9 0+2=  2 8 +1
Joonas Koskinen 4 0+2=  2 0 0
Janne Ojanen 5 0+2=  2 4 0
Tuukka Mäntylä 9 0+2=  2 10 0
Antti Kangasniemi 9 1+0=  1 4 +2
Atte Pentikäinen 4 1+0=  1 2 +1
Jussi Halme 6 1+0=  1 20 -3
Pekka Saravo 9 0+1=  1 8 +2
Timo Koskela 2 0+1=  1 0 +1
Nestori Lähde 9 0+1=  1 2 -1
Jukka Peltola 9 0+1=  1 0 -2
Lasse Korhonen 2 0+0=  0 0 +1
Mikael Edelmann 1 0+0=  0 0 -
Mika Lehto 8 0+0=  0 0 -
Harri Säteri 9 0+0=  0 0 -
Harri Säteri 9 2,83 89,69 %

Ottelut Nordic Trophyssa
Alkusarja: Tappara-Jokerit 5-3
Kärpät-Tappara 5-4
Tappara-HIFK 1-5
TPS-Tappara 7-3
Lukko-Tappara 3-1
Lopputurnaus: Lukko-Tappara 1-3
HIFK-Tappara 0-2
Harjoitusottelut
Tappara-Ilves 5-2
Lukko-Tappara 7-1
Tappara-Panthers 3-2 vl
Pelaajat Nordic Trophyssa
Jori Lehterä 5 3+4=7 2
Timo Koskela 7 4+1=5 2
Kim Strömberg 6 2+2=4 0
Joonas Koskinen 6 1+2=3 0
Jonas Enlund 7 1+2=3 2
Ville Nieminen 6 1+2=3 88
Jyri Junnila 7 0+3=3 4
Harri Ilvonen 5 1+1=2 4
Tuukka Mäntylä 6 1+1=2 22
Pekka Saravo 6 0+2=2 8
Jussi Halme 5 0+2=2 8
Tomi Peltonen 7 1+0=1 2
Nestori Lähde 6 1+0=1 27
Antti Kangasniemi 4 0+1=1 4
Jesse Turkulainen 4 0+1=1 4
Lasse Korhonen 4 0+1=1 8
Niclas Lucenius 6 0+1=1 12
Atte Pentikäinen 6 0+1=1 35
Joni Karjalainen 4 0+0=0 0
Martin Tuominen 5 0+0=0 0
Mika Lehto 7 0+0=0 0
Harri Säteri 7 0+0=0 0
Jarkko Pyymäki 5 0+0=0 2
John Hughes 2 0+0=0 4
Miko Malkamäki 6 0+0=0 6
Mika Lehto 4 2,21 90,52 %
Harri Säteri 3 4,03 87,76 %