Kausikertomus 2010-11

Kaudella 2010-11 SM-liigan runkosarjassa pelattiin ennätysmäärä otteluita, 60 kpl. Kahden ottelun lisäyksen toi uutuutena esitelty “Tammikuun tasaus” -kierros, jossa runkosarjan heikoimmalta sijalta lähtien joukkueet saivat valita itselleen vastustajan vielä vapaina olevista muista joukkueista. Nämä joukkueet kohtasivat sitten toisensa yhden viikonlopun aikana kummallakin paikkakunnalla.

Tappara sai tällä valintakierroksellaan vastaansa SaiPan, joka nappasi Tapparan vastustajakseen toisena valitsijana. Tapparalle valinta oli katastrofi: katsojia oli vaikea houkutella mukaan ja lisäksi Tappara hävisi tuplaottelun molemmat osat. Lisäksi kirvesrinnat kohtasivat SaiPan vielä kolmannenkin kerran samalla viikolla normaalin otteluohjelman puitteissa ja hävisi senkin. Viimeistään niistä otteluista lähti lopullinen syöksykierre, jonka tuloksena Tapparaa ei nähty pudotuspeleissä. Sen sijoitukseksi tuli 11:s eli ensimmäinen playoffien ulkopuolelle jäänyt joukkue. Pudotuspelipaikka ei ollut edes lähellä.

Mutta sille kolmen SaiPa-tappion viikolle ei voi laittaa kuitenkaan liikaa painoarvoa. Tapparan kausi oli alusta loppuun saakka melkoinen kärsimysnäytelmä. Esimerkiksi lokakuussa joukkue pelasi 12 ottelua, jossa tuli vain kaksi voittoa. Kauden huippukohta oli joulun molemmin puolin, kun Tappara voitti kuusi ottelua putkeen, kolme varsinaisella peliajalla ja kolme jatkoajalla tai voittomaalikisassa.

Kausi starttasikin sekavissa merkeissä. Jo keväällä hyvissä ajoin kauden päävalmentajaksi aiottu Mikko Saarinen ilmoitti vetäytyvänsä sivuun sopimuksestaan huolimatta. Tilalle nimettiin hänen apuvalmentajanaan toiminut Petri Mattila, joka puolestaan sai pikahälytyksellä omaksi apurikseen LeKistä Sami Hirvosen. Kun muu valmennusryhmä koostui Pasi Sorvistosta ja maalivahtivalmentaja Petri Tuonosesta, niin joukkueen valmennus oli käytännössä kokonaan uusi ja kokematon SM-liigatasolla.

Sekavuuden huipentumana Mattilakin jätti päävalmentajapaikkansa jo elokuun lopussa epäonnistuneiden European Trophy -pelien jälkeen ja joukkue lähti melkoisessa kysymysmerkkitilassa Ruotsiin jatkamaan euroliigan pelejä Hirvosen komennuksessa. Syyskuussa Hirvonen nimettiin päävalmentajaksi ja valmennusryhmään tuli mukaan myös entinen kirvesrintahuippukiekkoilija Marko Ojanen.

Myös pelaajapuolella joukkue oli muuttunut, eikä varsinaisesti parempaan suuntaan. Edellisen kauden tähdistä olivat lähteneet mm. Jori Lehterä, Jonas Enlund ja Ville Nieminen. Lehterä oli tehnyt NHL-sopimuksen, vaikka siirtyikin pelaamaan Venäjälle, ja NHL-diilin teki myös Harri Säteri. Säteri tosin jatkoi Tapparassa tämän kauden käyden syyskuussa NHL-leirillä, jonka aikana Mika Noronen paikkasi häntä Tapparassa. Kirvesrintojen toinen varsinainen maalivahti oli KooKoosta hankittu Jani Nieminen.

Joukkue sai nimellisen ykkösketjunsa vasta aivan liigakauden kynnyksellä, kun kanadalaisten Kevin Doellin ja Shayne Toporowskin sopimukset julkistettiin. Toporowskille Tappara oli jo kuudes liigaseura. Muista uusista pelaajista vain Tuomas Vänttinen oli kunnon liigajyrä, kun loput olivat enemmänkin Mestis-tasolla näyttöjä antaneet Jouni Virpiö, Jani Honkanen, Juuso Antonen ja Samu Vilkman.

Jo aikaisin keväällä kärkihyökkääjäksi hankittiin tšekkiläinen toisen polven kirvesrinta Jakub Šindel, joka tosin jo ennen liigan alkua siirrettiin Pelicansiin tehottomien European Trophy -pelien jälkeen. Toisen kerran peräkkäin kesken kauden mukaan liittynyt Steve Guolla ei vakuuttanut uutta valmennusta ja sai nopeasti potkut jo joulutauolla. Loppukaudeksi pakistoon tuotiin vielä Kai Syväsalmi ja vanha tuttu Atte Pentikäinen.

Kaudesta ei jäänyt paljoakaan iloisia asioita muistiin, mutta heti ensimmäisessä kotiottelussa kuitenkin oli varsinainen kohokohta, kun Janne Ojasen pelinumero 8 nostettiin arvoiselleen paikalle Hakametsän katonrajaan, vaikka hänen peliuransa loppumisesta oli vasta muutama kuukausi. Kyseessä oli kuitenkin sen sortin legenda SM-liigan kaikkien aikojen pistemiehenä, ettei sen kummempia hautumisaikoja hänen kunnioittamisekseen tarvittu.

Maininnan arvoinen lienee “Tampereen mestaruus” ainakin keskinäisten ottelujen perusteella, sillä kirvesrinnat voittivat viidestä Ilves-kohtaamisesta neljä. Ilves kuitenkin oli loppusijoituksessa parempi. Kausi saatetaan muistaa myös huitomisepisodista Jyväskylässä, kun Tomi Pekkala hermostui laitakahinassa ja kiskaisi mailansa poikki JYP-pakki Kalle Kaijomaan selkään. Lopullisena rangaistuksena oli neljän ottelun pelikielto.

Kauden paras Tappara-pistemies Kevin Doell teki 18+20=38 pistettä. Hän oli samalla myös joukkueen paras maalintekijä. Juha Leimu oli korkealla koko liigan pakkitilastoissa pisteillä 12+19=31. Erikoinen tilastokummajaisuus on myös se, että yksikään Tappara-pelaaja ei saanut täyteen täyttä 60 ottelun runkosarjaa. Kim Strömbergin tilastoihin sellainen on merkitty, sillä hänet oli merkitty kaikissa otteluissa pöytäkirjaan, mutta todellisuudessa hän joutui jättämään viimeisen kotiottelun väliin vielä alkulämmittelyn jälkeen sairastumisen takia.

Kauden jälkeen Tapparan pelaajapakka oli jälleen menossa uusiksi, kun Harri Säteri siirtyi toiseksi NHL-sopimusvuodekseen Pohjois-Amerikan puolella ja myös neljä parasta pistemiestä (Doell, Toporowski, Timo Koskela, Niclas Lucenius) vaihtoivat maata.

SM-liigassa mestariksi itsensä pelasi HIFK, joka kaatoi finaaleissa suoraan neljässä ottelussa Bluesin. Espoolaiset olivat nousseet finaaleihin aina säälipleijareista asti.