Kausikertomus 2017-18

Tappara teki kaudella Liiga-historiaa tavalla, jonka rikkomiseen tarvitaan aina vähintään seitsemän vuotta: se ylsi finaalipeleihin jo kuudetta kertaa peräkkäin! Kolmatta peräkkäistä mestaruutta ei kuitenkaan tullut, vaan hopeaan oli tyytyminen neljättä kertaa tässä kuuden vuoden huippujaksossa.

Kauteen lähdettiin edelliskausien mestarivalmentaja Jussi Tapolan siirryttyä valmennusjohdosta seurajohdon puolelle, ja vanhan tutun Jukka Rautakorven palattua vastuuvalmentajaksi. Pelaajapuolella edelliskaudesta oli menetetty jälleen hirmuinen tukku tasoa: pistepörssin voittaja Henrik Haapala, maalipörssin voittaja Veli-Matti Savinainen, ykkössentteri Jani Lajunen, playoffien tehopakki Blake Parlett ja muutama muukin. Tulopuolella oli kuitenkin myös sen verran laatua, että Tappara lyötiin ennakkopuheissa sarjan ylivoimaiseksi mestariehdokkaaksi.

Tapparaan uusina miehinä tulivat mm. puolustajat Mikko Lehtonen, Niko Mikkola ja Veli-Matti Vittasmäki sekä hyökkääjät Tomáš Záborský, Jarno Kärki, Niko Ojamäki ja Matti Järvinen, taattua korkeaa Liiga-laatua jokainen. Kun Sebastian Repo palasi ensimmäisen kauden NHL-kokeilultaan Tapparaan heti syksyllä, ja vielä helmikuussa siirtorajan kieppeissä joukkueeseen liittyivät Sportin maalitykki Markus Nenonen ja Revon lailla NHL-Panthersissa yrittänyt Haapala, ei joukkue materiaalissa hävinnyt kenellekään. Toki uusista miehistä Kärki oli palannut Poriin jo varhain syksyllä tilillään vain yksi syöttöpiste 19 pelissä.

Liigan lisäksi Tappara osallistui tälläkin kaudella Champions Hockey Leaguen kansainvälisiin peleihin, mutta ei vieläkään saanut siinä kaivattua menestystä. Se aloitti alkulohkon pelit hurjalla lennolla voittaen vieraissa itävaltalaisen Red Bull Salzburgin 6-1 ja saksalaisen Grizzlys Wolfsburgin 7-1. Kotivoitot samoista jengeistä takasivat sen, että lohkon kolmannelle vastustajalle, slovakialaiselle HC05 Banská Bystricalle, oli varaa hävitäkin vieraspeli, ja silti Tappara jatkoi lohkovoittajana jatkoon. Pudotuspeliarpa toi heti ensimmäiselle kierrokselle vastaan kotimaisen JYPin, joka voitti ensin kotonaan kahdella maalilla, ja kun Tappara kykeni kotiottelussaan vain yhden maalin voittoon, JYP meni jatkoon. JYP lopulta myös voitti koko CHL:n ensimmäisenä suomalaisjoukkueena.

Tappara sijoittui runkosarjassa kolmanneksi Kärppien ja TPS:n jälkeen. Jonkinlainen tasapaksuus väritti kirvesrintojen runkosarjaa, jossa yli 60 prosenttia kirvesrintojen peleistä päättyi yhden maalin erolla jompaankumpaan suuntaan. Noin joka kolmas Tappara-peleistä (21 kpl) päättyi varsinaisen peliajan jälkeen tasan ja ratkaisu haettiin jatkoajalta tai voittolaukauskilpailusta. Joitain lisäpisteitä sitä kautta saatiinkiin, mutta aiempiin kausiin verrattuna poikkeuksellisen usein viimeisessä erässä hukattiin kolmen pisteen voitto – pahimmillaan Raumalla jopa neljän maalin johdosta tappioon vl-kisassa. Näistä ei päästy täysin eroon edes pudotuspeleissä.

Tälläkin kaudella päästiin kuitenkin jahtaamaan uutta seuraennätystä peräkkäisten voittojen määrässä, mutta toisena vuonna peräkkäin jäätiin sivuamaan vanhaa ennätystä. Lokakuun puolivälistä marraskuun puoliväliin kestänyt 10 ottelun voittoputki katkesi Oulussa Kärppien vieraana.

Kärkijoukkueiden kohtaamisissa olikin ongelmia runkosarjapeleissä. Lopullisen mestarin Kärppien kanssa meni parhaiten, kun tuo uuden voittoennätyksen katkaissut tappio oli ainoa Kärpille neljässä pelissä. Sen sijaan TPS:ää vastaan Tappara hävisi kaikki runkosarjapelit, nelossijan JYPiä vastaan tuli 4/12 pistettä, vitossijan HIFK:ta vastaan 3/12 pinnaa.

Sen sijaan paikallispeleissä Tappara oli tällä kaudella todella terästä. Tappara ja Ilves kohtasivat tälläkin kaudella kuusi kertaa ja ensimmäistä kertaa sitten kauden 1988-89 toinen joukkue ei saanut voittoakaan. Tappara voitti neljästi varsinaisella peliajalla, kerran jatkoajalla ja kerran voittolaukauskilpailussa. Pahiten Ilvestä ryöpytettiin lokakuussa, kun Tappara voitti peräti 8-1. Edelliskevään hurjan tiukat keskinäiset playoff-pelit olivat enää muisto vain.

Pudotuspelien neljännesfinaaleissa Tappara sai vastaansa edelliskauden finaalivastustajansa KalPan. Tiukalla sarjalla mentiin nytkin: Kumpikin voitti ensimmäiset kotipelinsä maalilla – KalPa tekemällä kolmannessa erässä kolme maalia – ja kolmannessa pelissä Tappara nappasi voiton jatkoerässä Sebastian Revon osumalla. Kun kirvesrinnat sitten hakivat suvereenin vierasvoiton Kuopiosta, piti homman hoitua seuraavassa ottelussa kotona, mutta taas KalPa veti kolmen maalin päätöserän ja kavensi voitot. Kuopion kuudennessa pelissä Tappara nappasi kahteen erään kolmen maalin johdon, joka taas kolmannessa erässä suli yhteen maaliin, mutta se riitti. Tappara jatkoi välieriin.

Semifinaaleissa vastassa oli sitten TPS, joka runkosarjassa ei ollut antanut Tapparalle pistettäkään neljässä pelissä, vaan oli voittanut 6-2, 3-2, 3-1 ja 4-1. Mutta playoffit ovat eri pelejä. Tappara aloitti heti vierasryöstöllä Turussa, kun Henrik Haapala ensin tasoitti pelin kolmannessa erässä ja tinttasi vielä voittomaalin jatkoerässä. Selkeän 3-0 kotivoiton jälkeen palattiin taas Turkuun, jossa Tappara jälleen tasoitti pelin kolmannessa erässä, mutta nyt ei odotettu jatkoerää, vaan Sebastian Repo teki voittomaalin vain 15 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Neljännessä pelissä Hakametsässä nähtiin oikea maalijuhla, jossa TPS nousi lopussa kahden maalin takaa tasoittaen ilman maalivahtia ja vieden pelin jatkoerään. Tappara kuitenkin tyhjensi pajatson suoraan neljällä voitolla, kun kapteeni Jukka Peltola jatkoi Jan-Mikael Järvisen kääntölämärin reboundin maaliin 14 minuutin jatkoeräpelaamisen jälkeen.

Finaalivastustajaa ehdittiin punnita lähes viikko, kun Kärppien ja HIFK:n sarja venyi seitsemänteen peliin saakka.

Finaalien alla spekuloitiin, kuka hyötyy otteluohjelmasta ja millä tavalla. Tapparan semifinaalivoitto suoraan neljässä pelissä tarkoitti sille peräti kahdeksan päivän taukoa ennen finaaleita. Vastustajaksi niihin itsensä pelasi siis runkosarjaykkönen Kärpät, mutta vasta seitsemän HIFK-pelin jälkeen. Kärppien ja Tapparan välinen finaalisarja oli jo kolmas kerta viiden edellisvuoden aikana.

Tappara ei ollut sarjan alussa valmis finaaleihin, vaan Kärpät karkasi jo kolmen voiton johtoon, jota Tappara sen jälkeen yritti kiduttavasti ajaa takaa. Ensimmäisen pelin Oulussa Kärpät voitti 3-0, toisen pelin Hakametsässä 4-2, ja vasta kolmannessa pelissä Tappara pääsi kunnolla rytmiin mukaan, mutta hävisi senkin Oulussa jatkoerässä, kun vasta koko kauden toisen maalinsa tehnyt Juha Koivisto ratkaisi Kärpille.

Takaa-ajo alkoi Hakametsässä tilanteessa, missä Kärpillä oli neljä peräkkäistä matsia mahdollisuus voittaa mestaruus, kun taas Tappara tarvitsi kolme peräkkäistä voittoa ennen kuin se saisi edes mahdollisuuden yrittää mestaruutta. Ensimmäisen ottelupallon Tappara löi takaisin Hakametsässä tyylikkäästi 2-0. Oulussa Tappara hankkiutui vajaassa kahdessa erässä taas jo selkeään 4-0 -johtoon Niko Ojamäen kahden maalin siivittämänä, mutta sitten iski kauden perussynti: Julius Junttila 1-4, Miika Koivisto 2-4, Charles Bertrand 3-4, ja lopulta Lasse Kukkonen 4-4, kun peliaikaakin oli vielä 10 minuuttia jäljellä. Raksilan kotikatsomossa suissa maistui jo samppanja, kun kotijoukkue pelasi hurmoksessa, eivätkä vieraat päässeet edes hyökkäämään. Yksi ja ainoa Tapparan hyökkäys kolmannessa erässä kuitenkin tällä kertaa riitti, kun Jukka Peltola kävi vastaiskusta niittaamassa lukemiksi vierasvoiton 5-4, kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä kolme minuuttia.

Kuudennessa pelissä Hakametsässä Tappara oli tilanteessa, jossa se kotivoitollaan veisi sarjan taas kerran Ouluun seitsemänteen peliin. Tällä kertaa seiskapeliä ei nähty. Tapparalla oli hyvätkin maalipaikkansa pelissä, joka jatkui maalittomassa tilanteessa pitkälle kolmanteen erään saakka. Lopulta pelin ainoa maali tuli Kärpille vajaat viisi minuuttia ennen loppua, kun puolustaja Aleksi Mäkelä ohitti Dominik Hrachovinan. Kärpät voitti kuudennen pelin 1-0 ja mestaruuden voitoin 4-2.

Jos edellisillä kausilla Tapparasta oli löytynyt pistepörssin ja maalikuninkuuksien voittajia, niin tällä kaudella kirvesrintoja ei ollut lähellä sellaisia titteleitä. Paras pistemies Liigassa oli 12+32=44 pinnaa tehnyt Kristian Kuusela, paras maalintekijä 18 osumaa iskenyt Jere Karjalainen. Kumpikin oli koko liigan tasolla noin sijalla 15. Kuusela oli myös Tapparan paras pistemies CHL:ssä tehtyään yhdeksän pistettä seitsemässä pelissä. Liigan pudotuspeleissä Kuuselaa tehokkaampi oli Jukka Peltola, joka teki 6+7=13, kaksi pistettä Kuuselaa enemmän.

Omia uran ennätyspisteitäkin hätyyteltiin harvakseltaan. Mikko Lehtosen 29 pistettä (12+17) oli oma ennätys, samoin Joona Luodon 8+8. Kovin korottaja oli kuitenkin Otto Rauhala, joka teki nyt 8+20=28 – yksitoista enemmän kuin aiemmin. Rauhala oli myös Tapparan ylivoimainen plusmiinusykkönen teholukemallaan +23.

Maalivahdeista Dominik Hrachovina oli selkeä ykkönen. Kakkoseksi nyt noussut Christian Heljanko pääsi pelaamaan 12 liigapeliä ja aloittikin liigauransa vauhdilla torjumalla nollapelit kahteen ensimmäiseen torjuntavuoroonsa. Vasta kolmannen pelaamansa pelin toisessa erässä taakse meni ensimmäinen maali; 141 minuuttia ja 10 sekuntia nollaa liigauran alusta oli uusi ennätys. Hieno suoritus oli myös se, ettei Tapparan tarvinnut yhdessäkään pelissä vaihtaa maalivahtiaan kesken ottelun. Yhdessä harjoituspelissä vaihto tehtiin, mutta se oli jo etukäteen suunniteltu, että veskarit pelaavat pelin puoliksi.

Playoffeissa rikottiin myös ennätyksiä, kun ensin Kristian Kuusela nousi Liigan playoff-historian maalintekijätilaston kärkipaikalle ohi Petri Variksen. Jukka Rautakorpi puolestaan ohitti Hannu Aravirran eniten pudotuspeliotteluita valmentaneena päävalmentajana.

Kauden jälkeen oli edessä taas jo niin tutuksi tullut kärkimiesten vaihtaminen muihin liigoihin. NHL-avut Haapala ja Repo palasivat Pohjois-Amerikkaan, NHL-sopimuksen teki myös Niko Mikkola, kapteeni Peltola ja ykkösvahti Hrachovina siirtyivät KHL:ään ja tehokkain puolustaja Lehtonen vaihtoi Ruotsin puolelle.